Unohtumattomia hetkiä ystävän kanssa

Tänä vuonna kevät tulee viipyillen. Käränkä on vielä jäässä.

Kymmenes kevät Kolilla on surumielinen. Ensin surin omaa ikääntymistäni. Ei ole mukava täyttää 70 vuotta. Elämä antoi minulle kuitenkin vakavan muistutuksen. Hyvä ystäväni Pike ei kerinnyt täyttää edes 50 vuotta, kun hän menehtyi rankkaan sairauteen. Minä olen sentään saanut elää 70-vuotiaaksi suhteellisen terveenä.

Piken kanssa kävin ensimmäisen kerran katsomassa Kortelahtea kevättalvella 2009. Ihastuimme molemmat. Huhtikuun alussa muutin Loma-Kolille.

Samoihin aikoihin Pike sairastui ensimmäisen kerran  rintasyöpään. Aina kun hän rankkojen hoitojen välillä jaksoi, retkeilimme yhdessä Kolilla. Pikellä oli vahva usko selviytymiseen. Luonto antoi voimaa.

Yhdessä valloitimme Kolin huiput ja myöhemmin myös Kuusamon ja Paanajärven taigametsät, tunturit ja kosket.

Pike Paanajärven Kivakkatunturilla

Pike oli aina innokkaana auttamassa Kortelahden töissä.

Yhdessä haimme maatiaiskanat Kolin Kiekaukseen. Pike  haaveili omasta kanalasta, mutta koska se ei ollut mahdollista, hänellä oli oma  nimikkokana Hertta  Kortelahden parvessa.

Havukka-ahon kukkivat niityt ja Pike Saiman ja Mansin kanssa

Aikanaan ystävystyimme, kun Pike otti minulta koiranpennun, Mustikan. Koirat ja kissat olivat yhteinen harrastuksemme. Piken viimeisten vuosien elämään toivat tärkeää sisältöä maatiaiskissat Liinus ja Jaska sekä Saima-lapinporokoira. Tytär Oona huolehtii nyt Piken kotieläimistä.

Suru sydämessä etsin kuvia yhteisitä elämyksistämme ja retkistämme.  Muistojen polut ovat kuitenkin iloisia.

Muisto Piken valoisasta hymystä ja aidosta innostuksesta lohduttaa. Piken tyttärelle Oonalle ja muille läheisille toivon jaksamista ja lohtua. Oona kirjoitti, että äiti oli täynnä valoa ja rakkautta. Sitä valoa ja rakkautta Pikeltä loistaa  meille edelleenkin.