Lakko on saanut innoituksen ruotsalaisen 16-vuotiaan Greta Thunbergin esimerkistä. Thunberg osoitti viime vuonna mieltään valtiopäivätalon edessä ja vaati Ruotsin hallitusta vähentämää hiilipäästöjä.
Menetetty maisema, luonnon monimuotoisuudessa kaikki on tärkeää niin vanhat puut kuin pienet hyönteiset. |
Entisenä opettajana , nykyisenä eläkeläisenä ja mummina annan kaiken tukeni nuorille, jotka lakkoilevat imaston puolesta. Hienoa lapset ja nuoret!
Mitä me mummit ja ukit voimme tehdä?
Voimme opettaa lapsenlapsillemme luonnon rikkauden ja monimuotoisuuden tärkeyden.
Jokainen voi suojella luontoa omilla konsteillaan. Ukki voi vähentää lihansyöntiä, viedä lapset metsäretkelle tai rakentaa pihalle perhosbaarin. Mummi voi ostaa lapsille muovikrääsän sijaan kotimaisia käsintehtyjä tai kierrätettyjä vaatteita ja leluja.
Olen usein ajatellut, että olen onnekas ihminen. Synnyin sodan jälkeen suuriin ikäluokkiin. Pienessä maalaiskirkonkylässä oli turvallista kasvaa. Ylioppilaaksi päästyäni 60-luvun lopulla meille nuorille maailma oli avoin. Uusi opintolaina turvasi arkipäivän, yliopistoissa vallitsi vielä akateeminen vapaus ja me nuoret uskoimme että voimme muuttaa maailman tasa-arvoisemmaksi. Meitä houkuteltiin töihin jo kesken opiskelun. Oli tietysti ydinsodan uhka ja Vietnamin sota ja Chilen vallankaappaus. Mutta meillä oli tunne, että pystymme vaikuttamaan ja saimme kamppailla paremman maailman puolesta.
Hieno kirjoitus, kannatetaan !!
VastaaPoista