sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Pilvipoluilla pentuja kesällä


Unna on Näkkälästä löytämäni  rotuunotettu viisivuotias lapinporokoira, jonka ensimmäisett pennut ovat nyt reilusti yli vuoden ikäisiä. Luonteeltaan Unna on ystävällinen, iloinen ja  kohtuullisen vilkas, hieman pehmeä ja laukaisupeloton. Unna paimentaa kesäisin Kortelahdessa lampaita ja sitä on kokeiltu myös poroilla. Unnalla on erittäin hyvä laumanlukutaito ja se on sinnikäs paimentaja.


Unna on B-lonkkainen ja myös kyynärät ovat terveet, silmät ja polvet tarkastettu toiseen kertaan joulukuussa 2018.  Unnalla ei ole mitään ruoka-allergioita eikä muita ongelmia, vaan se on ollut ikänsä terve. Unna on geenitestattu ja on prcdPRA:n suhteen terve, mutta kantaa pompenin sairausgeeniä.




Unna Pohjolan lammastilalla  kuljettamassa lampaita keväällä 2018 karvattomana pentujen jälkeen.






Isäksi valitsin 7vuotta täyttävän Pilvipolun Eemelin. Eemeli toimii Vapaaehtoisen pelastuspalvelun hälytyskoirana. Eemeli on hieman pidättyväinen, mutta ystävällinen koira. Se on työskennellessään yhteistyöhaluinen  ja toimelias.


Eemelillä on  terveiksi tutkitut silmät, polvet, lonkat B, kyynärät 0-0, selkä myös  terveeksi todettu. Eemeli on geenitestattu pompenin ja prcdPRA:n ja suhteen eikä ole näiden sairauksien kantaja. Tulevat pennut eivät siis voi sairastua näihin sairauksiin, mutta siitokseen käytettävät koirat pitää testata pompenin suhteen.



Eemeli on työlleen omistautunut voimakasluontoinen paimentaja. Sillä on hyvä laumanlukutaito ja vahva tapa vaikuttaa laumaan haukun ja liikkeen avulla. Eemeli on suorittanut Porokoirakerhon poropaimennuksen taipumustestin hyväksytysti.


Eemelin sisko Pilvipolun Mansi on saanut pennut Unnan veljen Rannun kanssa vuonna 2015. Uusin  nyt yhdistelmän toisinpäin , koska Mansin ja Rannun  Pilvipolun Velho-pentueessa tuli 5 poikaa. Toivon itselleni sijoitusnarttua tästä minulle tärkeästä linjasta. Velho-pojista useampi on kokeillut paimennusta hyvin tuloksin. Kaikki ovat olleet terveitä ja mukavia perhe- ja harrastuskoiria. Myös Unnan ensimmäisessä  Pilvipolun Neakkel-pentueessa oli vain uroksia. Niistä kaksi on opettelemassa porotöihin. Unnan, Rannun  ja Pilvipolun Mansin  jälkeläiset olivat paimennusleirillä Saajomannussa . Siellä näkemäni vahvisti lopullisesti päätökseni toteuttaa tämä yhdistelmä.

Pilvipolun Mansi ja Eemeli, sisarukset

Tämä pentue on  minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä.Siinä yhdistyy minun kaksi rotuunotettua linjaani. Eemelin sukulinjaa olen säilyttnyt yli 20 vuotta ja rotuunotetuksi koiraksi siitä on hyvin paljon tietoa. Unnan edustaa nykyistä porokoirakasvatusta. Unnan suvun selvittämiseksi olen tehnyt monta matkaa pohjoiseen.

Toiveena on, että taas kielojen kukkiessa  Kortelahdessa olisi tällaisia. Kuvassa Pilvipolun Velho-Tilko.

Pennut syntyvät toukokuun puolessa välissä.  Pentuvarauspakka menee nyt sekaisin, koska minulla oli ennakkovaruksia Mansin pennuista. Keskustelen ensin Mansilta pentuja varanneiden kanssa. Tarkoitus oli ensin tehdä pennut Pilvipolun Mansilla, mutta se ei ole vieläkään aloittanut kiimaansa, joten jouduin muuttamaan aikataulua. Mansi saa toivottavasti pennut viimeistään syksyn kiimasta.  En ota nyt varauksia ennen kuin pennut syntyvät. Toivon pentujen löytävän aikanaan hyvät kodit, joissa ollaan kiinnostneita lapinporokoiran alkuperäisistä käyttöominaisuuksista. Jos haluat keskustella tulevista pennuista , kerron mielelläni lisää.

Voit perehtyä koirien taustoihin myös täällä blogissani
Täältä löytyy paljon tietoa Eemelistä mm sukutaulu Koirien geenitutkimuksesta on apua rotujen monimuotoisuuden säilyttämisessä
 Täältä löytyy kuvia ja juutua Unnan taustoista. Unnan emä on Nasti ja Isä Musti, isoäiti molemmilla puolilla Sunna ja isoisä Guuge Näkkälän maatiaiskantaiset porokoirat

Eemelin emo Pilvipolun Pipariakka ja Pilvipolun Velho-Luuhki, kesä 2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti