maanantai 22. elokuuta 2022

Vaikeita päätöksiä

Muutamat blogini seuraajista ovat ottaneet yhteyttä ja kyselleet, mitä minulle kuuluu, kun olen viime aikoina päivittänyt sivujani hyvin harvakseltaan. Valitettavasti kesä on mennyt sairastelun merekeissä. Reuma aktivoitui  ja samalla tuli muitakin terveysongelmia. Romahdus tapahtui heinäkuussa, jolloin jouduin yli viikoksi sairaalaan. Lähellä olevat lapseni ja ystäväni huolehtivat, etteivät lemmikkini jääneet ilman hoitoa. Ymmärsin, että pitemmän päälle se ei toimisi, koska kaikilla on omat kiireensä ja velvollisuutensa. Laitoin päivityksen sosiaaliseen mediaan ja pyysin apua. Vuorokauden sisällä löytyi hoitopaikat kissoille ja koirille. Oli turvallista antaa eläimet ihmisille, jotka tunsin. Tiesin, että ne pääsevät hyviin ja huolehtiviin koteihin.


Olihan se haikeaa, kun Sirkku pentuineen lähti ystävän kyydissä toiselle puolelle Suomea. Minun kissankasvatus- ja kuvausprojektini lopahti siihen. Nämä ovat viimeiset kuvani kolmeviikkoisista pennuista ennen sairaalan joutumista. Tärkeintä on kuitenkin, että kissat saavat hyvää hoitoa.  

Kissojen suhteen jouduin tekemään kipeän päätöksen ja etsimään niille loppuelämän kodit. Pulmu on uudessa kodissaan, jossa sillä on kaverina Liinun vanhempi pentu ja minun porokoirakasvattini. Sirkku pentuineen matkusti syntymäkotinsa ihmisten hoiviin Kontiolahteen. Pennut hoidetaan siellä luovutusikään ja niille etsitään uudet kodit. Joku pennuista saattaa vielä olla vapaana, jos kiinnostaa minun kissankasvatukseni sukulinjat. 

Koirat olivat tilapäisessä hoidossa ja palaavat tänään luokseni. Unna oli Tampeeelle poikani perheessä ja Mansi nautti maalaiselämästä kahden vanhemman koiraherran kanssa Porin maaseudulla. 


Nyt olen toiveikas ja uskon, että pääsen edelleenkin koirien kanssa nauttimaan metsäretkistä ja meren rantakalliosta. 


Kiitos kaikille, jotka tarjosivat apuaan. 





5 kommenttia:

  1. Voimia sinulle kaikkeen tuohon, mitä on meneillään!🙏

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti terveyshuolet ovat ainakin osin helpottaneet ja kiva kuulla, että eläimille järjestyi hyvät ja tutut kodit.

    VastaaPoista
  3. Toivotaan että löytyy oikeat lääkkeet sairauksiin! Paranemisiin!

    VastaaPoista
  4. "Jos meillä ei ole tietoa siitä kuinka asiat menevät, olettakaamme niiden menevän hyvin" Muuan viisas sanoi näin. Meillä on syytä monessakin asiassa näinä päivinä ajatella samoin. t Leena

    VastaaPoista
  5. Tuo ajatus sopii hyvin meikäläiselle optimistille.

    VastaaPoista