Vaikeita päätöksiä

Muutamat blogini seuraajista ovat ottaneet yhteyttä ja kyselleet, mitä minulle kuuluu, kun olen viime aikoina päivittänyt sivujani hyvin harvakseltaan. Valitettavasti kesä on mennyt sairastelun merekeissä. Reuma aktivoitui  ja samalla tuli muitakin terveysongelmia. Romahdus tapahtui heinäkuussa, jolloin jouduin yli viikoksi sairaalaan. Lähellä olevat lapseni ja ystäväni huolehtivat, etteivät lemmikkini jääneet ilman hoitoa. Ymmärsin, että pitemmän päälle se ei toimisi, koska kaikilla on omat kiireensä ja velvollisuutensa. Laitoin päivityksen sosiaaliseen mediaan ja pyysin apua. Vuorokauden sisällä löytyi hoitopaikat kissoille ja koirille. Oli turvallista antaa eläimet ihmisille, jotka tunsin. Tiesin, että ne pääsevät hyviin ja huolehtiviin koteihin.

Olihan se haikeaa, kun Sirkku pentuineen lähti ystävän kyydissä toiselle puolelle Suomea. Minun kissankasvatus- ja kuvausprojektini lopahti siihen. Nämä ovat viimeiset kuvani kolmeviikkoisista pennuista ennen sairaalan joutumista. Tärkeintä on kuitenkin, että kissat saavat hyvää hoitoa.  

Kissojen suhteen jouduin tekemään kipeän päätöksen ja etsimään niille loppuelämän kodit. Pulmu on uudessa kodissaan, jossa sillä on kaverina Liinun vanhempi pentu ja minun porokoirakasvattini. Sirkku pentuineen matkusti syntymäkotinsa ihmisten hoiviin Kontiolahteen. Pennut hoidetaan siellä luovutusikään ja niille etsitään uudet kodit. Joku pennuista saattaa vielä olla vapaana, jos kiinnostaa minun kissankasvatukseni sukulinjat. 

Koirat olivat tilapäisessä hoidossa ja palaavat tänään luokseni. Unna oli Tampeeelle poikani perheessä ja Mansi nautti maalaiselämästä kahden vanhemman koiraherran kanssa Porin maaseudulla. 

Nyt olen toiveikas ja uskon, että pääsen edelleenkin koirien kanssa nauttimaan metsäretkistä ja meren rantakalliosta. 

Kiitos kaikille, jotka tarjosivat apuaan. 

Kotoilua marraskuussa

Marraskuussa on luontevaa käpertyä omaan koloonsa. Tänä vuonna se on myös toivottavaa, että saisimme covid-19 viruksen kuriin. Kun ulkona on pimeää ja myrskyää, eläkeläisenä kotona voi keskittyä kaikkeen semmoiseen, mistä pitää. 

Minä viihdyn tässä uudessa kodissani, Toivolan keltaisesa talossa. Se on minulle juuri sopivan kokoinen. On mukava ajatella, että se on kestänyt Reposaaren myrskyt ja paahteet jo  ainakin 100 vuotta ja siitä pidetään edelleen hyvää huolta. 

Lokakuussa kunnostettiin talon kaunis parveke. Tukipilarit ja kaiteet uusittiin. Sieltä on hyvä haistella merituulta ja tarkastaa säätilanne. Ja haaveilla kesästä, jolloin voi istuskella ystävien kanssa parvekkeella  nauttimassa Räpsöön omintakeisesta miljööstä.Tai juoda amukaffeet kaikessa rauhassa auringon lämmössä. 

Kuisti on myös yksi lempipaikkani, samoin koirien. Pyhäinpäivän aikaan jo vähän laittelin jouluvaloja. Unna ja Mansi odottelevat pieniä halloweenvieraita.

Koirat ovat sopeutuneet henosti talon elämään. Ne eivät reagoi Kirkkokadun liikenteeseen eivätkä hauku sisällä tai parvekkeella.Kun ne kuulevat tarkoilla korvillaan talon portin aukeavan, koirat menevät ovelle ja jos en huomaa, haukkuvat eli en tarvitse muuta ovikelloa. Pihalla tietysti pitää vähän kommentoida ohi kulkeville ihmisille ja varsinkin koirille.

Ikkunoista Kirkkokadulle kurkistelevat ystäväni Jaana Kanervan (Hepovilla) huovuttamat kettukranssit. 

Muut huopaeläimet, maatiaiskotieläimet ovat kulkeneet matkassani Kolin ensimmäisestä näyttelystä lähtien. Ne on huovuttanut Arja Leppänen. Ne eivät ole vain koristeita, vaan lapset saavat myös leikkiä eläimillä.  

Taisto-kukko, ensimmäisen horniolaiskukkoni huovutettu näköispatsas vartio takanreunalla.

Monta kettua kuvassa? Jostain kumman syystä nyt sisutuksen teemaksi on muotoutunut kettu. 

Maatiaismuorin kodin sisustuksessa on tärkeää tarinat. Matot on kutonut väritoiveideni mukaan Anna ja jakkaran tehnyt Taru. Nalle muutti luokseni hoivakodista, jossa se oli monta vuotta äitini pehmoleluna. Pieta antoi sille nimeksi Ulla-nalle isomummin mukaan. Sylissä oleva kettu on nimeltään Kettunen. 

Tärkeää on myös luonnonmateriaalit ja kotimaisuus. Huonekaluissa vanhaa tammea ja Parolan rottinkia. Tekstiilit puuvillaa ja suomenlampaan villaa lankoina ja taljoina. 

Seinillä on omien valokuvien ja Lauran töiden lisäksi maatiaiskotieläinaiheisia koulutauluja, jotka ovat olleet keräilykohteitani pitkään. Keittiössä laskuopintaulu ykkösestä.  Lisää tietoa  maatiaiset opetustauluissa

Marimekon värimaailma on viehättänyt minua jo 60-luvulta alkaen. Mukeihin olen kerännyt eri suunnittelijoiden kuoseja. 

Nyt on aikaa lukemiselle. Aika harvoin luen kirjan kahteen kertaan. Anni Kytömäen Kultarinta on suuri suosikkini ja luen sitä parstaikaa uudestaan. Hänen seurassaan pääsen ikimetsiin, kuulen palokärjen kirkaisun ja haistan suopursun tuoksun. Karhun kanssa vaellan Kolin vaaroille. Lukemista odottaa Kytömäen uusin kirja Margarita.