Näytetään tekstit, joissa on tunniste #ketkupolkkailijat #potkukelkkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #ketkupolkkailijat #potkukelkkailu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Potkukelkalla Reposaaressa



Minulla oli haave saada kuva, jossa Reposaaren Kirkkokadulla olisi vähän enemmän potkukelkkailijoita.  Minusta se kertoisi hyvin Reposaaren hengestä. Sopivasti vanhanaikaisessa korttelikaupunginosassa on vielä turvallista potkutella. Ajattelin, että jos ihmisiä saisi liikkelle vähän enemmän, kuva kertoisi myös yhteisöllisyydestä. Niinpä laitoin Räpsöön virtuaaliselle ilmoitustaululle kyselyn, että olisiko halukkaita tulemaan kelkkailemaan sovittuna aikana.


Olipa iloinen yllätys, kun lauantaina iltapäivällä  puukoulukorttelin pihaan kokoontui iso porukka räpsööläisiä kelkkoineen. Tai ei se oikeastaan ollut yllätys, sen verran olen jo tutustunut näihin reposaarelaisiin, sopivasti outoihin ihmisiin. 


Vanhat kelkat kaivettiin esiin, niitä lainattiin ja kierrätettiin ja hankittiin uusia. Laskin, että kelkkoja oli noin 50.



Joku otti auraajaan yhteyttä ja Kirkkokatua ei oltu hiekoitettu. Jatkossa kuulemma auraaja voi jättää potkukelkkailijoille hiekoittamattoman kaistan. Siitä kaunis kiitos! 



Sain paljon kuvia varastoon. Meillä oli niin mukavaa, attä tästä tulee varmasti perinne, jos vain saamme pitää kunnon talvet täällä Länsirannikolla.  Toivotaan, että nämä kuvat eivät ole historiaa silloin, kun pienet potkuttelijat ovat aikuisia. Toivotaan ja yritetään tehdä asialle jotain!


Kirkonmäellä muodostettiin kolme junaa eli vintturia niin kuin minun lapsuudessani sanottiin. 


Tällaista meininkiä vain Räpsöössä!

tiistai 19. tammikuuta 2021

Lunta ja ketkupolkkaa Räpsöössä

Eräs porilainen ystäväni sanoi, että olet kyllä onnekas, kun ensimmäinen kesäsi ja talvesi Reposaaressa ovat näin hienoja. Ei kesät ja talvet kuulemma täälläkään ole aina täydellisiä. Minulla onkin tunne kuin olisin muuttanut Carl Larssonin maisemakuviin, jossa idyllisessä pikkukaupungissa on aina ihana kesä tai kaunis luminen talvi. 


Satamapuisto ja Kaupparannan kioski talvimaisemassa


Reposaarelaiset ovat innokkaita pilkkijöitä ja sitäkin tehdään porukassa. 



Pieta ensi kertaa suksilla Satamapuistoon tehdyllä ladulla. 



Reposaaressa nautitaan talvesta kaikin tavoin. Räpsööläisten jäätaidetta ja jäälyhtyjä Satamapuistossa. 


Junnilassa on käsipelillä kolaten aurattu koko lammen kiertävä luistinrata. Ihailtavaa talkoohenkeä. Urheilukentän kaukalossa on lisäksi jäädytetty luistinrata. Täällä pidetään huoli, että lapset pääsevät nauttimaan talvesta.



Nyt räsööläiset liikkuvat potkureilla. Reposaaren leveät, hiljaiset kadut ovatkin mainioita kelkkailuun. 


Muistan, kun viime kevättalvella Kolilla jätin haikeana hyvästejä potkukelkkailulle. Kun punainen kelkkani sitten varastettiin, ajattelin, että eipä tuo haittaa. Turhaa olisi vain tilaa vienyt muuttokuormassa. Onneksi sain Lauran perheeltä aidon räpsööläisen potkurin. Nyt olemme jo yli viikon verran ketkupolkkaileet koirien kanssa. Lupaavasti näyttää siltä, että kelkkakelejä riittää ainakin koko tammikuun. Voi kun me nautitaan!





Tiedoksi blogini lukijoille, että aloitan kolumnistina Kodin Pellervo-lehdessä. Ensimmäinen kolumni ja minun esittelyni on lehdessä 1/21, joka ilmestyy keskiviikkona 20. 1.  2021.