Kortelahden syksyn äänimaisemaan kuuluvat kuikkien haikeat huudot. Kuikkapariskunta poikasineen viipyilee lammella. Nähtävästi poikanen ei ole vielä valmis muuttomatkalle.
Pari päivää on satanut, välillä rankastikin. Silloin mieli helposti masentuu. Mietin, että tätä se on taas monta kuukautta eteenpäin. Tänä aamuna oli vaihteeksi poutaa ja melko tyyntä. Viileä syysaamu kuitenkin houkutteli jäämään sisälle ja tappamaan aikaa jonninjoutavalla kuten netissä surffailemalla. Mutta koska en syö mielialalääkkeitä, minun on parasta ottaa alkavaan masennukseen ulkoilmapilleri. Niinpä pakotin itseni lammelle, jossa aurinko oli juuri nousemassa ja usva hälvenemässä. Otin mukaan kameran pisimmän putken siinä toivossa, että kuikkapariskunta poikasineen ilmestyisi näkyviin ja että auringonvaloa riittäisi sen ajan. Tummat pilvet olivat jo vyörymässä lännestä. Istuin hiljaa matalassa retkituolissani lammen partaalla suon reunassa. Tuuli tanssitti usvahattaroita lammella.
Säpsähdin, kun yhtäkkiä huomasin parven kuikkia uivan rivissä minua kohti.
Kuikat olivat nähtävästi kokoontuneet lähilammilta. Ne aloittivat syystanssin viileässä vedessä.
Kiitos kuikat taas kerran! Tätä odotellessa kuikan kihlajaiset
