Luonto-äidin lahjat vuodelle 2022

Tämä vuosi on ollut vähän erilainen. Olen ollut melkein koko vuoden kirjaimellisesti heikossa hapessa. Potenut milloin jalkaani milloin sydäntäni. Kävin läpi vuoden kuvasaalista. Totesin, että kaikista vaivoista huolimatta olen saanut kokea huikeita luontoelämyksiä. Luontoäiti on ollut todella antelias. Ehkä hän on halunnut hoitaa minua lahjoillaan.

Jo pitkään haaveeni on ollut päästä Raittijärvelle, porosaamelaisten kylään Käsivarren tuntureille ja kuvata porokoiria työssään.

Jalkani oli kevään mittaan turvonnut niin, että matkalla pohjoiseen minun piti ostaa 41 numeron kengät, vaikka yleensä käytän numeroa 38. Mutta tästä reissusta en halunnut luopua. Onneksi mukana oli ystäväni Tiina, joka kantoi kamerani ja ajoi taitavasti moottorikelkkaa.

Paikalliseksi oppaaksi saimme parhaan mahdollisen, poromies Antti Oula Juuson, kuuluisn Kaijukan pojanpojan. 

Matkaa kylään oli 36 km. Ylhäällä tunturissa välillä tuiversi, välillä paistoi aurinko. 

Raittijärven kylä kuvattuna erotusaidalta päin. Tästä seikkailusta lisää maaliskuun jutssani Raittijärvi, saamelaiskylä Käsivarren suurtuntureilla

Toukokuussa tein unohtumattoman norpparetken Linnansaaren kansallispuistoon. Taas minulla oli mahdollisuus saada oppaaksi ja veneen kuljettajaksi paikallinen huippuasiantuntija Marita. Jalan vaivat olivat vain pahentuneet, mutta veneestä kuvaaminen onnistui vallan mainiosti. Kuvasin 600 mm putkella norppien köllöttelyä luodoilla niiden rauhaa kunnioittaen. Päivä Saimaalla oli uskomaton. Näimme 3 norppaa ja kaiken huipuksi pikku kuutin ilta-auringossa nukkumakivellään. 

Retkikertomus kevään valoon blogissani Kevätvirkistys Saimaalla

Keskikesällä tein sisarusteni kanssa nostalgiamatkan lapsuuteni maisemiin Rääkkylään. Löysin sieltä idyllisen majoituspaikan Hakoniemen luovan tilan Oravisalon saaresta. Osallistuimme Mallan ja Pekan kanssa Kihaukseen, kansanmusiikkifestivaaliin, muistelimme lapsuutta ja etsimme välähdyksiä muistojen maisemista. 

Oriveden rannalla

Matkan jälkeen kuntoni romahti ja jouduin sairaalaan. Tilanne pisti miettimään, mikä on elämässä tärkeää. Kiitollisuus lapsista ja ystävistä konkretisoitui, kun he riensivät apuun. Yhtään en reissujani katunut, vaikka vähän riskillä meninkin. Vielä oli paljon unelmia totetumatta...

Marraskuussa kuntoni oli jo parempi. Oli aika lähteä metsäpeurojen maille. Taas sain oppaaksi erinomaisen paikallisen asiantuntijan, Terhin. Terhi asuu Vimpelissä ja metsäpeurat vaeltavat heidän tilansa lähettyvillä syksyisin talvilaitumille. Taas Luontoäiti oli armollinen ja näimme kymmeniä metsäpeuroja. Minulle metsäpeura on voimaeläin, joka kertoo kaipuustani ikimetsiin. 

Kertomus retkestä Metsäpeurojen mailla

Tämä vuosi on ollut monella tapaa pelottava ja mieltä hämmentävä sekä omalta että koko ihmiskunnan kannalta. On sairautta, sotaa, sodanuhkaa, ilmastokriisiä ja luontokatoa. Siksi on tärkeää huomata, että toistaiseksi selvittiin. Minulla oli kunnia tutustua Euroopan ainoan alkuperäiskansan elämänpiiriin. Sain  tavata kaksi eläinlajia, jotka vielä muutama vuosikymmen sitten olivat erittäin uhanalisia Suomessa. Metsäpeura ja norppa antavat toivoa. 

Kevätvirkistys Saimaalla

 

Linnansaaren kansallispuistossa Saimaalla kannattaa liikkua silmä tarkkana. Mitä? Onko tuo vasemmalla kivi vai norppa? Se selviää,kun luet jutun loppuun. 

Tänä vuonna jäät lähtivät myöhään. Saavuin Saimaan rannoille juuri oikeaan aikaan, kun kevät saa vallan ja koivujen ruskea silmujen väri muuttuu kevään vihreäksi. 

Majoitun ystväni Maritan luo, jolla on punainen tupa Joroisilla. Tuvan ikkunasta sain seurata lammen kiihkeää kevättä. Laulujoutsenet ja kurjet huutelevat tervehdyksiään. 

Jalkavaivat olivat minua masentaneet kevättalven aikana. Normaali luonnossa käveleminen ei onnistunut. Siksi oli ihanaa päästä tänne luonnon keskelle, josta pihlata voi seurata sekä luonnon että Lillin luontopihan eläinten elämää. 

Lillin Luontopiha on Maritan yritys, joka tarjoaa  kuntouttavaa eläin- ja luontoavusteista toimintaa ja green care palveluita.

Lapinporokoira Lilli pääsi mukaan Linnansaaren kansallispuistoon, jossa vietimme yhden yön saaressa Maritan kesämökillä.  Keväällä jäiden lähdettyä norpat köllöttelevät paljon kivillä, koska on karvanlähtöaika. Siksi rantoja ei saa turhaan lähestyä. Seuraavissa kuvissa on käytetty pitkää 600 mm putkea.

Ei ollut kivi (toinen kuva ylhäältä) ,vaan lihava norppa, joka jatkoi köllöttelyä, kun hiljaa ajelimme eteenpäin. 

Sielläkin norppa!

Kolmas! Saimaannorppa on erittäin uhanalainen. Tilanne on viime vuosina hieman parantunut. Saimaalla laskettiin viime vuonna 420 norppaa. Maritan mökki on niiden kotivesillä Rantasalmella.

 

Istuimme iltapäiväkahveilla mökin terassilla, kun yhtäkkiä tyyni vedenpinta alkoi väreillä. 

Sieltähän ilmestyi uteliaan, pienen kuutin pää!

Kuutti kävi kurkkaamassa meitä vielä ihan rannassakin, mutta siitä en saanut kuvaa. 

Kun palasimme vähän ennen auringonlaskua ilta-ajelulta, Marita ihmetteli kotilahdukassa uutta kiveä oudolla paikalla. Sehän olikin pikku kuutti, joka oli valinnut nukkumapaikakseen veden alla olevan karikon kaislikon reunasta. 

 

Hyvää, turvallista kesää pikku kuutille!

Erittäin uhanalainen, ainutlaatuinen norppa

 Mieronkiertäjä Itä-Suomessa toukokuussa 21, osa 1

Pääsin ystäväni Tiinan kanssa unohtumattomalle norpparetkelle Saimaalle. 

Olimme vieraina Marita Vokkolaisen mökillä, joka sijaitsee Linnansaaren kansallispuistossa Rantasalmella. 

Maritan naapureina mökillä elelee norppia.Tällä pikkuluodolla Maritan mökin edustalla loikoilee Vanha Minna. Meidän vierailun aikana Minnalla oli nähtävästi muuta puuhaa emmekä nähneet sitä.  

Marita toimii vapaaehtoisena avustajana pesänlaskennoissa ja apukinosten tekemisessä. Hän kuvaa norppia mökkinsä ympäristössä ja avustaa näin Itä-Suomen yliopiston saimaannorppatutkimusta . Norppia kuvataan yleensä niiden köllötellessä luodolla karvanlähdön aikaan touko-kesäkuussa. Jokaisella norpalla on yksilölliset kuviot turkissaan. 

Pääsimme Maritan moottoriveneen kyytiin Saimaan keväiseen saaristoon. Veneetä pyritään ottamaan kuvia niin, ettei norppien elämä millään tavalla häiriintyisi. Itse olin varustautunut kuvaamaan norppia 600 millin putkella. 

Silmä tarkkana seurailimme jylhän kauniin, sokkeloisen saariston rantoja. 

Onko tuo norppa? Ei, se on norpan muotoinen kivi! 

Seis! Sehän liikkuu!

WWF:n norppalivestä pääset seuraamaan norpan leppoisaa ja mieltä rauhoittavaa elämää Saimaalla.

Voit myös lahjoittaa norpan suojeluun. Itse pistin pienen summan norpalle ja Maritalle kiitokseksi kuvista ja sykähdyttävästä elämyksestä!

Toivotaan, että norpat saisivat elellä ja lisääntyä rauhassa Saimaalla ja ettei tänä kesänä enää yhtään kuuttia sotkeutuisi verkkoihin!