Näytetään tekstit, joissa on tunniste #mäkrä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #mäkrä. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. marraskuuta 2019

Inversio Kolilla



Mediassa on pyörinyt tällä viikolla Meeri Koivuniemen kuvia mahtavasta sumupatjasta eli inversiosta Pielisen yllä. MTV:n uutisissa Meerin kuvia ja Pekka Puodan perusteellinen selvitys inversioilmiöstä MTV uutiset 7. 11. 2019
Innostuin etsimään omista kuvistani inversiotapauksia. Löytyihän niitä neljä kuvausretkeä kymmenen vuoden ajalta. Kuvatessa pitää aina olla vähän korkeammalla, että pääsee sumupatjan yläpuolelle. Olen kuvannut inversiota Ukolla, Akalla, Rintasenvaaralla ja Mäkrällä. Marraskuun loskassa, kun päivät raahustavat aamun pimeydestä päivän hämäryyden kautta yön synkkyyteen, oli mukava  kulkea valokuvien myötä nämä lumoavat retket uudelleen. Muutama ystävä kulki mukana näillä unohtumattomilla retkillä.


Syyskuun lopulla 2010 nousimme Mäkrälle. Koko Herajärven laakso oli sumupatjan alla. 




Herajärven toisella puolella Ryläys ja kiviputous.


Pielisen puolelle ei sumupeitosta riittänyt kuin pieniä riekaleita.



Maisemaa Pieliselle ihailevat aamuauringon lämpimässä valossa retkiystäväni Matti ja Kuura. Tällaiset kahvihetket jäävät ikuisesti sydämeen. 



Toinen ruskan aikainen inversioretki tapahtui lokakuussa 2014. Sumupeitto  oli levitetty  Kolin laakson ylle Akan ja Räsän välissä.







Myös Pielisen puolella oli kapea sumupilvi.



Tammikuussa 2010 näkymä Pahalta.


Saari sumumeressä on Mäkrän huippu



Liisa ja Hanna maiseman lumossa.





Akalta Paimenvaaran suuntaan 


Joulukuun kuudentena 2012 aamulla auringon noustessa Rintasenvaaralla.



Sumupilvestä oikealle nousee Käränkä ja taustalla Kolin huiput. Ipatilla on käymmissä laskettelurinteiden lumetus. 


Päivällä jatkoimme Leenan kanssa Kolin huipuille. Kävimme ensin itsenäisyyspäivän lounaalla.


Iltapäivällä sumupilvi oli laajentunut ja peitti Pielisen . Sutkanvaarasta, Käränkästä ja Rintasenvaarasta näkyivät vain huiput.



Näkymä Mäkrän suuntaan



torstai 14. helmikuuta 2019

Ystävä kallein



Aurinko nousee,
On kastetta maassa.
Aika on herätä,
Nousta ja lähteä,
Kohdata ystävä kallehin





Piken kanssa Paanajärven kansallispuistossa elokuussa 2010




Päivä on kirkas,
Vain metsässä tuulee.
Aika on leikin
Ja naurun ja riemun.
Mukana ystävä kallehin.


Kolilla tammikuussa 2013






Niin kaunis on maa,
niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
Ja varjoisat veet,
Niin varjoisat veet.




Aurinko laskee,
Jo pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.

(runo Kari Rydman)

Rakasta retkikaveria muistellen Unohtumattomia hetkiäystävän kanssa

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kesää vastaan Mäkrälle


Jatkan Kolin vaarojen esittelyä. Kiivetkää kanssani kesään heräävälle Mäkrälle, yhdelle suosikkivaaroistani.


Mäkrä lepää jyhkeänä vaarajonossa, jos suuntaa katseensa Ukolta tai Pahalta etelään.


Suosikkireittini Mäkrälle on Peiponpellon ja Ikolanahon kautta. Kun lähtee liikkeelle noin puoli tuntia ennen auringonnousua, ennättää Mäkrälle juuri kun aurinko kohoaa Pielisen takaa.




Mäkrän huipulla keikkuu siirtolohkare.


Vaaran länsipuolelta avautuu maisema Herajärven laaksoon.


Vastarannalla Ryläys.


Eväät voi nauttia Mäkrän huipulla jykevällä penkillä.


Pohjoisen suuntaan Kolin vaarojen jono.






Järnefeltin mänty


Kolin vaarat -sarjan aikaisempia sivuja:

Mäkrän siirtolohkare

Valokuvaajan unelmapäivä Kolilla

Akka, aurinko, kuu ja korppi

Retki Räsälle ja jääputoukislle

Rintasenvaara ja Käräjäkallio