Oripoika Pihan Pilviveikko eli Veke

Pihan Pilviveikko eli Veke on nyt vuoden ikäinen. Veken emä Lento-Milla kuoli, kun varsa oli viisiviikkoinen. Veken isä on Pilven Poika, joka menehtyi pari viikkoa sen jälkeen, kun Veken elämä sai alkunsa Rehulan tallilla.

Mitäs Vekelle nyt kuuluu?

 Hyvältä näyttää!

 Jippii!

Veke ihmettelee ja oppii maailmaan syntymäkodissaan Pihan talilla Romolla

Lämminveritamma Akka (Fashion Witch) on turvallinen , hyvä äitipuoli.

Akan tammavarsa Clueless Fighter on vauhdikas leikkikaveri.

Heippa ja riemukasta talvilomaa kaikille!

Veken ensimmäisen kesän vaiheista Orpopojan valssi

Miten minusta tuli tietokirjailija?

Eilen sain kirjeen, jossa ilmoitettiin, että minut on hyväksytty Suomen Tietokirjailijat ry :n jäseneksi. Polku tietokirjailijaksi on ollut pitkä,  mutkikas ja kuoppainen. Suoraa tietä kirjailijaksi tuskin kukaan onnistuu astelemaan, en minä ainakaan.
Heti, kun opin kirjoittamaan, se tuntui hyvältä tavalta ilmaista itseään. Aloin kirjoittamaan päiväkirjaa kansakouluikäisestä lähtien. Olen aina liittänyt kirjoittamiseen myös kuvan. Lapsena olin innokas piirtelijä. Piirsin haaveitani päiväkirjan sivuille. Myöhemmin kynä vaihtui kameraan. Usein aloitan uuteen aiheeseen syventymisen valokuvaamalla. Tekstin työstäminen ja hiominen on välistä rankkaa eikä minulle ainakaan kovin helppoa. Silloin on rentouttavaa vaihtelua välillä uppoutua kuvien maailmaan. Valokuvaaminen ja kirjoittaminen tukevat toisiaan ja hyvien kuvien avulla olen saanut myös kustantajat kiinnostumaan aiheesta. Kirjottamisen vaikein ja raastavin vaihe onkin löytää kirjalleen kustantaja. Pitää olla valmis moneen pettymykseen. Pettymysten jälkeen pitää jaksaa aina yrittää uudelleen, kunnes ehkä onnistuu.

Kopio Reviirin 1999/1 kirjoitukseni lopputervehdyksestä. Pilakuvan minusta on piirtänyt työkavereini kuviksenope Reijo parviainen eli Reiska

Kirjoittajakoulua olen käynyt kirjoittamalla vuosikymmeniä erilaisiin harrastajalehtiin ja myöhemmin myös kaupallisiin lehtiin. Erityisen tiukka koulu oli Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran Reviiri-lehden vastaavana toimittajana toimiminen. Koirajärjestöissä ristiriidat ja intohimot usein moninkertaistuvat. Saadakseen tärkeän asian perille, pitää osata kirjoittaa selkeästi, innostavasti ja rehellisesti ja ilman katkeruutta tai kostonhalua. Koiramme-lehteen olen kirjoittanut säännöllisesti laajoja artikkeleita reilusti yli kymmenen vuoden ajan.
Kirjailijan polullani  on ollut monta opettajaa, auttajaa ja tukijaa. Tärkein henkilö on varmasti ollut ex-aviomieheni Veikko Lilja. Hänen kanssaan kehittelimme monia asoita, kirjoitimme artikkeleita politiikasta, maatiaisista ja koiraharrastuksesta. Opettajan ammatistanikin on ollut hyötyä. Yläkouluikäisille pitää ilmaista asiat selkeästi ja lyhyesti. Samaa taitoa tarvitaan tietolaatikkojen laatimisessa tietokirjoihin. Hyvä kustannustoimittaja on myös kullanarvoinen. Kaksi kirjaani Tammella olen tehnyt hyvässä yhteistyössä kustannustoimittajani  Paula Zittingin kanssa.
Varsinainen tekstin kirjoittaminen on yleensä yksin puurtamista. Mutta tiedon hankinta ja tietojen tarkistus vaativat sosiaalisuutta ja uteliaisuutta. On hyvin vaarallista, jos kuvittelee tietävänsä aiheesta jo kaiken ja eikä kykene ottamaan vastaan uutta tietoa. Minulla on ollut onni löytää asiantuntijoita ja mielenkiintoisia haastateltavia.

Tietokirjan kirjoittamisessa vaihtelevat sopivasti tiedonhankinta, jossa saa olla tekemisessä ihmisten kanssa ja erakkoelämä. Yksineläminen sopii minulle siinä vaiheessa, kun puurran kirjan tekstien kimpussa. Kortelahden pientila on paras paikka kirjoittamiseen. Epäilen, olisiko kana-, kissa- ja lammaskirjaa syntynytkään ilman tätä taloa ja maisemaa. Kortelahti on ollut inspiroiva kirjoittamisympäristö ja valokuvausstudio.

Tärkeimmät  muusani ovat olleet porokoirani Pipari, Mansi ja Unna, kissani Hilla ja Liinu, kukkoni Yrjö ja  horniolaiset kanarovat sekä kesälampaat.
Nyt olen pari kuukautta yrittänyt toipua lammaskirjan kirjoittamisputkesta. Suurena apuna siinä on ollut lukijoiden ihana, sydämellinen palaute. Työn paras palkka, kiitokset siitä!
Nyt lampaat on laskettu laitumelle ja päässä alkaa olla tilaa uusille aiheille. Ideat palaavat ja kasvavat kuin kevään muuttolintuparvet.

Kevättä taitaa olla Liinunkin rinnassa. Iloista kevään odotusta kaikille!

Kirjani:
Maatiaisten matkassa (Maahenki 2006) loppunmyyty
Kissanviikset ja katinkontit (Paprerisilppuri 2015) kuvat ja tietoteksi Kirsti Hassinen, runot Raili Heikkilä
Omat kanat, omat munat, pihakanalan perustaminen (Tammi 2014)
Omat lampaat, pienlampurin käsikirja (Tammi 2016) toinen kirjoittaja Jukka Tobiasson

Liu , lau Liinun laskiainen

Liinu toivottaa liukasta laskiaista!

Liu, lau laskiaista!

Meille pitkii pellavii ja

naapurille tippuroi, tappuroi!

Ähäkutti, Unna!

Liulau laskiast,

miun mammallein pitkii pellavaittii, 

hurukselaisille huiskuntynkii,

mämmäläisille mätäpäitä!

Hilla toivottaa lentävää laskiaista!

Liinusta ja Hillasta sekä niiden pennuista enemmän kuvia Kissanviikset ja katinkontit kirjasta

 Maatiainen ry on valinnut maatiaiskissan vuoden maatiaiseksi. Onnittelut!
Tietoa maatiaiskissasta

Laskiaishuudot SKS:n sivuilta

Kaikille paimenpojille ja paimentytöille

Jäi toiset aamulla nukkumaan,

kun otin konttini naulaltaan

ja kiiruhdin karjoteille.

Mä kutsuin Herttaa ja Helunaa,

ne seuras torveni toitantaa,

ja metsä soitteli meille

Mä tunnen polkuja paljonkin,

jo kesän karjaani paimensin,

en konsaan eksynyt vielä.

Tikankontti

Mä tiedän ruohoiset syöttömaat

ja ahonrintamat marjakkaat

ja rannat siintävät siellä.

Kun eilen rauhassa karja söi

ja pikku vuonaset leikkiä löi,

mä poimin muuranta suosta, 

niin susi syöksähti laumahan.

se sieppasi suuhunsa karitsan

ja aikoi tiehensä juosta.

Sen kanssa ma silloin taistelin,

sen kidasta pienoisen pelastin

ja annoin sen äidillensä.

Se susi kättäni haavoitti,

vaan olkoon se sille anteeksi.

se oli kai nälissänsä.

On armas sunnuntaiaamu tää,

se mielessä muistot herättää-

nyt toiset on kirkkotiellä.

Mä etsin kirjani kontistain,

sen äitivainaalta muistoks sain-

hän on jo tallella siellä.

Nyt metsä kirkkoni olla  saa,

voi täälläi palvella Jumalaa,

mun urkuni  kauniit soikaa!

Mun kirkkoni katto on korkeella,

ja ystävä yksi on seurana,

joka muistavi paimenpoikaa.

Immi Hellen, 1898

Nuori Vesa-Matti Loiri laulaa  koskettavasti Paimenpojan

Immi Hellenin kaunis runo kuvaa tunnelmiani ja kiitollisuuttani siitä, että olen saanut elää ja tehdä töitä rakkaiden maatiaisteni kanssa ja "paimentaa" niitä nykyaikaan. 

Nöyrä, lämmin kiitos kaikille teille, jotka olette olleet mukana ja kannustaneet tällä tiellä. Kolmas maatiaiskirja on lähtenyt  iloisesti maailmalle.

Kirjasta lisää sen omilla sivuilla

Onko ikävä paukkupakkasia?

Tammikuu on ollut kylmin vuosiin. Kolillakin oli viikon verran yöllä pakkasta noin kolmekymmetä astetta.  Päivisin muutama aste vähemmän. Lunta on vielä melko vähän. Kortelahdessakin jäätyi vesiputki . Onneksi saatiin nopoeasti korjattua. Lämpöä tupaan toi joka päivä lämitetty leivinuuni ja  hella, jolla keitin aamukahvin ja puuron. Kanoille piti laittaa lisäpatteri eikä plusasteita silloinkaan ollut monta. Hyvin kuitenkin maatiaiset selvisivät. Kissatkin kävivät urhesti ulkona tarpeillaan. Tosin tulivat vilkkaasti sisälle ja makoilivat mielellään uuninpankolla. Koirat tarkenivat ulkona  hyvin, jos pääsivät vapaana temmeltämään. Olisivat viihtyneet pitempäänkin.  En minäkään palellut, kun oli villasukat, villahousut, villapusero ja uusi untuvatakki. Jalkoja lämmittivät punaiset huopikkaat, päässä  lämmin myssy ja käsissä omat neulomat tumput suomenlampaanvillasta.
Nyt pakkaset hellittivät ja lämpötila on noussut reilut kymmenen astetta. Ei minulla ole kovia pakkasia ikävä. Pakkasen kauniita, ainutkertaisia valoja ja värisävyjä kylläkin.

 "Koti tuolla se vilkkuvi kultainen"

"Tuli taasen on takassansa" Paukkupakkasesta on ihana tulla tuvan lämpöön.

 Kun olen ruokkinut ja hoitanut kanat, lähdin koirien kanssa Käränkän jäälle. Saunaranta vähän ennen auringon nousua

Kotisuo ja sen takana Kolin huiput.

 Tammikuussa nouseva aurinko värittää pastellein Käränkän rinteet.

Pakkasukko pitää koirat liikkeessä.

Auringon ja pakkasen yhteisteos kanalan ikkunassa . 

KirstiLove

Kolmekymmetä astetta pakkasta Käränkällä tammikuussa 2016

Ulkona paukkuu pakkanen. On ollut aikaa rauhoittua ja mietiskellä. Jotenkin tuntuu, että elämässäni on taas jonkinlainen käännekohta. Ennen uusia suunnitelmia ajattelin kuitenkin hieman muistella SuomiLove-konsertin tapaan.

Hanhet lentävät yölevolle Orivedelle Rääkkylän Koivuniemessä syksyllä 2013.

Nuoruuteni tärkein rakkauslaulu oli Twilight Time. Sen tahdittaman tutustuin ensimmäiseen aviomieheeni Ahtiin Rääkkylän Rasivaaran seurojentalolla.

Pitkä parisuhde vaatii paljon. Onnistuisikohan se kuikiltakaan, jos he eläisivät yhtä vanhaksi kuin ihmiset?

70-luvun alussa elämä ja rakkauslaulut muuttuivat. Nuoruustangoa tanssin Veikon kanssa. Tanssimme tangoja yhdessä vaihtelevin askelin yli kolmekymmentä vuotta. Väkevästi, tulisesti ja tuskaisesti niin kuin tangoa kuuluu tanssia. Sitten herra Asberg sotki tanssiaskeleemme. 

Kymmenen vuotta on kulunut avioerosta. Nyt voin sanoa, että kyllä Huovutettu sydämeni kesti ja vahvistui. 

Tämän sinkkuelämäni tärkein päätös on varmasti ollut muutto Kolin Kortelahteen. 

31. 3. 2009 kirjoitin silloiseen blogiini: "Huomenna muutan Kolille Kortelahden pientilalle. Eron jälkeen kuvittelin, ettei minulla ole rohkeutta, ei voimia eikä taitoja selviytyä yksin maalla. Päiväunissani kuvittelin kohtaavani eläkeläisprinssin, joka veisi minut maasturillaan punaiseen tupaan kosken partaalle suuren taigametsän reunalle."
Eläkeläisprinssiä ei ole saapunut. Olen toki ihastunut ja rakastunutkin. Jälkiviisaasti kuitenkin voin sanoa, että onpa minulla ollut tuuria, etteivät ihastumiseni johtaneet sitovaan suhteeseen. Minun elämässäni on ollut jo kaksi miestä, joita molempia edelleen arvostan. Se taitaa riittä.

Elämäni Kortelahdessa on ollut luovaa ja rikasta. Voimavarani ovat olleet lapseni, ystäväni, kotielämeni ja luonto. Olen oppinut arvostamaan myös yksinäisyyttä. Yksinäisyys on antanut tilaa kehittyä ja löytää uutta. Olen saanut rauhassa kasvaa ja löytää ne asiat, jotka ovat minulle tärkeitä. Tänä päivänä minua koskettaa erityisesti laulu Toiset meistä .

Jaksaa, jaksaa, jaksaa se aurinko nousta ja kohta se lämmittääkin. 
Valoa ja uusia haasteita kohti!
Mieronkiertäjä tai kulttuurikulkuri, ihan miten vain. Matka jatkuu.