sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Porot jutaavat kesäksi Jäämeren rannikolle

Olin katsellut koko vappua edeltävän viikon NRK:n television slow-lähetystä "Reinflytting - Minutt for minutt" netin kautta. Siinä kuvattiin suorana, miten Aslak Ante Saran perhekunta ja porot muuttivat  Sisä-Finnmarkista  Kvalöyaan. Joka päivä seurasin siidan elämää ja nautin aamukahvit porojen seurassa Norjan tuntureilla. 
Vapuaattona matkasin ystäväni Tiinan ja hänen tyttäriensä Liinan ja Ellan kanssa kohti Näkkälää. Mukanamme oli kolme vuotta sitten Näkkälästä hakemamme porokoirapennut, jotka oli juuri hyväksytty lapinporokoirarotuun. Suunnitelma oli mennä näyttämään Rannua ja Unnaa kasvattajalle.

Seurasimme siidan etenemistä kohti jäämerta kännyköistä, jos saimme nettiyhteyden toimimaan. Näkkälässä olimme reilun 300 km päässä Kvalsundista, mistä porot oli tarkoitus uittaa merenlahden yli saareen. Emme voineet enää vastustaa porojen kutsua, vaan suuntasimme keskiviikkoaamuna kohti Hammerfestia. Kvalsundissa bongasimme NRK:n auton, jota jäljittämällä selvisi paikka, jonne porojen oli tarkoitus saapua. Kuvaajilta kuulimme, että porot laskeutuvat tunturista rantaan joko torstaina tai perjantaina. Niinpä etsimme Hammerefestista hotellin ja päätimme tulla tarkkailemaan tilannetta seuraavana aamuna. Illalla kävimme vielä ulkoilluttamassa Unnaa ja Rannua Kvalsundissa ja tarkistamassa tilanteen.  



Seuraavana aamuna läksimme herkullisen hotelliaamiaisen jälkeen Kvalsundiin. Jo vastarannalta näimme, että porot olivat saapuneet. Rannassa oli kaksi aitausta, yhteensä 1200 poroa.

Televisiosta tuttu porokoira



Näimme lautan lähestyvän rantaa ja arvasimme, että porot siirretään lautalla yli. Tuuli olikin noin 10m/s eli allokko olisi ollut poroille vaarallinen rankan vaelluksen jälkeen.

 Fala-prinsessa sai nimensä jutaamisen aikana.

 Joitakin poroja erotettiin tokasta ennen siirtoa.




Porot ajettiin lauttaan pitkän kankaan avulla.







Jotkut porot kävivät uimassakin siirron tiimellyksessä.

Lautta vei usemman lastin poroja vastarannalle.





Kohti kesää, vaikka tuntureiden huiput ovatkin vielä lumen peitossa.


Kiitos seikkailuhenkiselle reissuporukalle. Yksi iso unelma toteutui ja synnytti tietysti uusia unelmia. Kiitos Fala-siidalle, että saimme olla mukana loppuhuipennuksessa!
Giitu Fálá-siidii ahte beasaimet leat mielde gitta lohppii!


3 kommenttia:

  1. Voi mahdoton, miten upeita kuvia ja maisemia! Huh, poron uimareissu jäätävässä meressä ilman saunaan pääsyä sen jälkeen lämmittelemään saa aikaan vilunväreet. Kaipa niillä on joku erikoisverenkierto, mikä pitää lämpimänä, vainna turkki on märkä. Itse varmaan alkaisin rakentaa poroille saunaa ;-)

    VastaaPoista
  2. Porojen turkki on erittäin hyvin vettä hylkivää. Karvassa on ilmatuppi vai miksi sitä sanotaan. Porot pysyvät hyvin pinnalla ja ovat hyviä uimareita.

    VastaaPoista
  3. Hei, minäkin seurasin jutaamista oppilaiden kanssa. Meillä oli monialainen viikko koulussa ja luokkamme aihe oli Lappi. Oli aika upeaa, kun valkokankaalla porot vaelsivat hienojen joikujen säestyksellä. Oppilaat ottivat selvää asioista, jotka heitä kiinnostivat ja tekivät lappiaiheiset lautapelit. Mieletön yhteensattuma ja upea viikko.

    VastaaPoista