sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Toivolan pihalla Räpsöössä

Tänä vuonna ei Reposaaressa järjestetä suosittua Avoimet pihat-tapahtumaa. Tervetuloa näin virtuaalisesti Toivolan keltaisen talon pihaan!


Pietan kanssa vietiin pennut eka kertaa ulos vähän alle kolmiviikkoisina. 


Juuri ennen helteitä ystävälliset Räpsöön remonttireiskat nikkaroivat pihalle koira-aidan. Nyt voin pitää ulko-ovea auki ja koirat saavat ulkoilla vapaana pihalla. Etenkin, kunhan pennut alkavat vipeltää rapuissa omin jaloin, tämä on suuri helpotus. Ja onhan mummilan piha nyt myös lapsiturvallinen. 


Samalla niitettiin kaksi kurtturuusupensasta maan tasalle. Niiden kanssa saa kyllä tehdä töitä monta vuotta. Näyttää täällä olevan aika paljon kurtturuusuja vanhoilla, villiintynillä pihoilla. Pitäisi varmaan järjestää kurtturuusun hävitystalkoot. Ehkä ensi kesänä?


Pihalla on vanha heikkalaatikko, joka kasvaa nyt salaattia, perunaa ja kesäkukkia. Salaattia olen syönyt monena päivänäja tehnyt jo uuden kylvön. Tällainen pieni, rajattu kasvimaa sopii minulle oikein hyvin. 
 

Piha on riittävän iso porokoirien juoksuleikkeihin.


Mustarastaalla on pesä ulkorakennuksen katonrajassa. 


Elämän pieniä ylellisyyksiä. Aamulehti tulee postilaatikkoon talon kulmalle ennen viittä. Näin kesällä voin lukea sen pihalla aamukahvia juodessani. 


Koirat saavat nuuskutella rauhassa. 


Kyllä me täällä viihdymme!





1 kommentti: