Mieronkiertäjä Itä-Suomessa toukokuussa 21,osa 2
Tuttuihin maisemiin Kolille on mukava palata matkailijana.
Jeron kämpästä on muodostunut minulle kiintopiste Kolin maisemissa. Se sijaitsee hiekkatien varella kansallispuiston reunalla. Kämpässä on sen verran mukavuuksia, vessa ja vesijohto, että huonokuntoisempikin pärjää. Valokuvaajalle on ihanteelliset maisemat ja valot Jeron lammelle, jota ympäröi Kolin vaarat. Vietin siellä neljä päivää, tapasin ystäviä ja seurailin lintuja. Parasta lomaa.
Tuvan ikkunastakin näki suoraan lammelle. Kuvasin kuikkia, telkkiä, sinisorsia, tukkasotkaa ja joutsenia. Käki huolehti karjalaisesta tunnelmasta.
Kävimme Mansin kanssa Ikolanaholla tervehtimässä
kyitä
Tietysti kävimme myös Ukolla. Sieltä silmiin siintelivät entiset kotimaisemat Käränkällä.
Säät suosi meitä. Oli sopivasti sadetta, sumua ja hellettä.
Näkemisiin!