Pilvipolkulaiset paimennusharjoituksissa

Pilvipolun Eemeli

Maaliskuun pakkasilla pidettiin Pilvipolun paimennuspäivät Pellossa Saajománnun porotilalla Minna Mäntyranta-Mustosen opissa.  Mukana oli viisi seitsemästä  Unnan ja Korpikairan Ikiroudan eli Manun yksivuotiaista pojista. Lisäksi paimentamaan pääsivät pentujen eno eli Unnan veli Rannu, Rannun ja Mansin poika Tilko ja Mansin veli Eemeli. Ihmeen sopuisasti harjoitukset ja yhteiselo sujuivat kahdeksan uroksen kanssa.

 Pilvipolun Neakkel-Rino

Majoitumme Puolukkamaan porotilalle. Rino aamulla iloisena valmiina hommiin. Rinolla ja myös sen emännälle, siskolleni Mallalle, poropaimennus oli ihan uusi kokemus.

Ensin mentiin pitkässä liinassa

Mallan ja Rinon yhteistyö oli niin hyvä, että liina voitiin jättää jo ekana päivänä pois. Kaikki koirat saivat harjoitella molempina päivinä kaksi kertaa.

Rinon paimennus oli iloista ja hyvin poroja kunniottavaa. Hyvin se sai kuitenkin porot liikkeelle. Haukkua käytti niukasti.

Jee, tämä on mukavaa!

Pilvipolun Neakkel-Mánnu eli Tikki

Tikki oli Marin kanssa harjoituksissa toista kertaa.

Tikki oli vauhdikas ja sillä pidettiin vielä varmuuden vuoksi liinaa perässä, jos innostuu liikaa.

 Pilvipolun Neakkel-Benne

Benne oli myös eka kertaa poroilla. Lampaisiin ja vasikoihin se oli käynyt tutustumassa Katjan kanssa pentuaikana.

Alkuun vähän jännitti, mutta kiinnostus oli suuri. Toisena päivänä sujui jo niin, että liina oli vapaana perässä.

Pilvipolun Neakkel-Hálle

Hálle on rauhallinen ja yhteistyö Mintun kanssa sujui erinomaisesti. Rauhallisuuus näkyi hyvin myös paimennustyylissä.

Pilvipolun Neakkel-Ránne

Ránnelle porot ovat tuttuja, koska se elää porotilalla Kittilässä. Pentuna sitä opetettiin olemaan rauhallisesti poroaitauksessa, kun poroja ruokittiin. Nyt Ránne opetteli Maijan johdolla kuljetuksia. Ja hyvin ne alkoivatkin sujua.

. 

Rannu

Neakkel-pentujen eno Rannu oli myös ensikertalainen poroilla. Kotitilalla Rannu on paimentanut haasteellisia vuohia. Hyvin nopeasti se oppi kuitenkin säätämään liikkeet säikyimmille poroille sopivaksi. Yhteistyö Tiinan kanssa sujui hienosti.

Pilvipolun Velho-Tilko, 4v

Rannun ja Pilvipolun Mansin poika Tilko on käynyt poroilla kolme kertaa ja suoritti pari vuotta sitten poropaimennuskokeen kunniamaininnalla. Tilkolla on homma hyvin hanskassa.

Pilvipolun Eemeli

Mukana oli myös Tilkon eno Eemeli. Eemelikin on jo suorittanut poropaimennuskokeen. Eemelillä on kaikkeen työhön, myös poropaimennukseen hyvin vahva, hieman tosikkomainen asenne. Hommat tehdään kunnolla loppuun asti. Siinä se muistuttaa paljon esiäitiään Cikkiä. Eemelille haukku on vahva työkalu.

Lopuksi pidettiin vanhemmille uroksille Eemelille, Rannulle ja Tilkolle leikkimielinen kilpailu, jossa piti ensin hakea porot kirnusta, kuljettaa, työntää koko lauma rauhallisesti poispäin ohjaajasta, kääntää, avata koiran kanssa portti ja kuljettaa porot kirnuun. Koiran piti tietysti pysähtyä portille. Kaikki suoriutuivat tehtävistä hienosti ja hyvin tasapäisesti, vaikka paimennustyylit erosivat ja koirien luonteet näkyivät paimennuksessa hyvin.

Kasvattajalla oli oikein karkkipäivät, kun sain kerralla nähdä niin paljon kasvattejani. Ensi vuonna ovat sitten vuorossa Täydenkuun karhunpennut.

Eemeli

Mansi ja Eemeli on hyväksytty lapinporokoirarotuun

Kuvassa Laura Liljan piirroksia vanhoista porokoirista 70-luvulla ja varhemmin otettujen kuvien pohjalta.

Iloitsen siitä, että olen saanut säilytettyä pienen geenivirran 70-80 -luvun maatiaiskantaisista porokoirista tuoreena tähän päivään. Tämä on tapahtunut isien puolelta pitkin loikin, koska siitokseen on käytetty vanhoja, yli kymmenvuotiaita uroksia. Kiitos näistä erinomaisista geeneistä kuuluu ennen kaikkea niiden esivanhempia kasvattaneille saamelaisperheille. He jalostivat rankoissa työoloissa tämän ainutlaatuisen koiran. Kiitos kuuluu myös Porokoiratutkimukselle, joka oivallisesti hyödynsi poromiesten kokemuksia ja hankki hyviä työkoiria siitokseen.

Mansi parhaan kanakaverinsa  maatiaiskana Tyynen kanssa. Tyyne on hornionkantaa, jonka aikanani löysin ja jota nyt säilytetään kymmenissä pienkanaloissa eri puolella Suomea. Ilman yhteistyötä maatiaiskantojen pelastaminen ei onnistuisi.

Koirien kasvatuksessa on hyvä muistaa, että kukaan ei omista geenejä.  Me kasvattajat kuljetamme hetken geenivirtaa eteenpäin. Voimme vain toivoa, että teemme viisaita valintoja ja luovutamme perimän mahdollisimman monimuotoisena ja elinvoimaisena tuleville polville.

Mansi ja Eemeli on otettu lapinporokoirarotuun

Tarina alkaa vuoden 1999 jouluna, kun astutin oman rekisteröimättömän kasvattini Ardnan Aila Korhosen kasvatilla, silloin jo 12-vuotiaalla Tilkolla. Tilko on suoraan Porokoiratutkimuksen koirien jälkeläinen. Marri Pennan ja Aila Korhosen Porokoiratutkimus oli kunnianhimoinen projekti, jossa pyrittiin kasvattamaan poromiehille käyttökoiria. Emäkoirat sijoitettiin Etelä-Suomeen. Uroskoirat annettiin Lappiin poromiehille työkoiriksi. Sukua jatkettiin niillä nartuilla, joiden veljet tai jälkeläiset toimivat porokoirina. Porokoiratutkimus toimi vuosina 1974-1984. Sen jälkeen projekti valitettavasti loppui ja hyvää geeniainesta valui hukkaan. Aila Korhonen ja Helvi Tiisala (Peänu-kennel) jatkoivat vielä pienmuotoisesti kasvatusta omilla koirillaan pysyäkseen itse hyvissä koirissa niin kuin Aila sanoi. Joitakin koiria otettiin 1990-luvulla lapinporokoirarotuun. Merkittävin näistä oli varmasti Nequam-kennlin kantanarttu Siivi. Myös joitakin porokoirina toimineita uroksia on hyväksytty myöhemmin rotuun. Varmasti suvut ovat jatkuneet Lapissa jossain muodossa myös rekisteröimättöminä. Mutta sukutiedot ovat hukkuneet ja oletettavasti paljon hyviä työkoirien geenejä myös menetettiin. Minä otin tavoitteekseni säilyttää näitä porokoirasukujen rippeitä ja tein useamman rekisteröimättömän pentueen. Kasvatustyöni herätti joillakin taholla närää ja suuttumusta. Katkeruuden sijaan kasvatin itsepäisyyttä ja nyt voin todeta, että hyvät asiat etenevät.

Mansi ER19073/18. Rotuunottotarkastuksen suorittivat Marja Talvitie ja Mari Lackman Kuopiossa 27. 1. 2018. Mansi on tyypiltään ja mittasuhteiltaan hyvä, ilmeeltään rodunomainen. Nöyrä, hyvä nartun luonne. 

Tarina siis jatkuu tähän päivään: Ardnalle ja Tilkolle syntyi 7 poikaa, Onnenpojat , helmikuussa 2000.  Yritin saada tätä pentuetta rotuunoton kautta rekisteriin. Lappaliskoirien rotuyhdistys ei kuitenkaan hyväksynyt koiria rotuun. Tajusin vuonna 2012, kun onnenpojat olivat 12-vuotiaita, että on viimehetket säilyttää arvokasta sukulinjaa. Niinpä astutin lapinporokoiranarttuni Pilvipolun Pipariakan Onnilla. Myös Piparin suku on erilainen ja siinä on sekä Porokoiratutkimuksen koiria että saamelaisten porokoiria jo toisesta polvesta lähtien. Tästä pentueesta syntyivät Mansi ja Eemeli keväällä 2012.

Eemeli ER19072/18 on tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen, ilme hyvin rodunomainen, luusto keskivahva, erinomainen peitinkarvan laatu ja hyvä pituus, rodunomainen luonne.

Onnenpojista myös Auvo jatkoi sukua Ropin (i Jalakapojan Juutas e Pilvipolun Kevätpilke) kanssa. Löytyisiköhän  tästä pentueesta vielä siitoskykyisiä uroksia?
Mansi ja Eemeli aloittavat Pilvipolun lapinporokoirissa uuden sataluvun. Ne ovat sadas ja sadas ensimmäinen rekisteröity lapinporokoirapentuni. Tosin ne eivät ole enää mitään pentusia vaan kohta kuusivuotiaita.  Pitkä tie ja muutama sukupolvi rekisteröimättömiä, maatiaiskantaisia porokoiria on suvussa takana ennen kuin pääsin tavoitteeseen.

Eemeli 

Mitä Mansi ja Eemeli tuovat lapinporokoirarekisteriin?

Rotuunotettujen koirien joukossa Mansi ja Eemeli ovat poikkeus, koska niiden sukutaulu voidaan varmasti jäljittää vanhoihin tunnettuihin porokoiriin. Näitä mielenkiintoisia kantakoiria löytyy jo kolmannesta polvesta lähtien. Suurimmassa osassa nykyisiä lapinporokoiria kantakoirat ovat jo hyvin kaukana. Tämän päivän rotuunotetuissa koirissa taas useamman polven suvun saaminen selville on epävarmaa, usein mahdotonta, koska tiedot ovat ihmisten muistin varassa.
Mansin ja Eemelin isänisänisä oli Tsahpi eli  Sahfi, Joonas Pudaksen porokoira Muonion paliskunnasta. Sen isä oli kautokeinolainen Runne, paimensukuisten lapinkoirien kantakoira ja isänisänemä Porokoiratutkimuksen narttu Jetta. Jetan isä puolestaan on Isak ( Isko) Juuson Tilkku  eli Tilhku Raittijärveltä. Se otettiin 1984 rotuun. Tsahpi kertautuu myös emälinjassa neljännessä polvessa.

Peänu Vaaprotti eli Viehka on Hallan  ja Santun pentueesta ainut , jonka suku on jatkunut. Sekin vain yhden pentueen verran Pilvipolun Pipariakan kanssa. Viehka toimi 12 vuotiaaksi VaPePan hälytyskoirana . Viehka eli 15,5 vuotiaaksi täysin terveenä.  Nukutettiin suussa olevan kasvaimen takia, joka vaivasi sitä vajaan vuorokauden.

Kolmannessa polvessa löytyy emänisänemänä Halla ER24818/99, joka on ainut Suomessa risteytyksenä hyväksytty lapinporokoira. Sen isä on paimensukuinen lapinkoira Risukarhin Sirma ja emä Pihkka, Helvi Tiisalan kasvatti, jonka suku menee suoraan Porokoiratutkimuksen koiriin.

Joksa eli Iresa Jytäjoonas Vuotson porokisoissa Veikko Jomppasen kanssa 2002. Löysin monet Pilvipolun hyvät siistosurokset poropaimennuskisoista.

Joksa kotipihallaan Lemmenjoella odottaa Cikkiä

Emänemänisä on Veikko Jomppasen hyväksi tunnettu porokoira Joksa eli Iresa Jytä-Joonas SF25329/94 Lemmenjoelta.

Cikki ER29051/98

Pilvipolun kantanarttu Cikki kertautuu Mansin ja Eemelin sukutaulussa isän puolella neljännessä polvessa ja emän puolella kolmannessa. Cikki on kautokeinolaisen Nils Peder Sirin perheen porokoirien jälkeläinen. Cikin suvun olen jäljittänyt Tromssan museossa olevaan täytettyyn porokoiraan, joka on Cikin emänemänemä.

Nils Peder Siri Pilvipolun Metsänpojan eli Aihkin kanssa ja Minä Piparin kanssa Norjan rannikolla Raisissa Sirin kesäpaikalla kesällä 2006. Nils Peder totesi Aihkilla olevan samanlaiset laajat merkit kuin Cikin emänemällä Piikalla. Piikan yhdessä pentueessa oli ollut Piparin värinen koira mutta pitkäkarvaisempi. Nils Peder valitteli, ettei heillä enää ole Cikkin sukua Kautokeinossa. 

Olen tehnyt tämän linjauksen tietoisena riskeistä. Kaikille kasvateilleni on tehty silmä-, lonkka-, polvi ja kyynärtutkimukset ja nykyään myös geenitestit. Pipari oli astutushetkellä 7-vuotias täysin terve narttu ja Onni 12-vuotias terve uros. Mansi ja Eemeli ovat nyt kuusivuotiaina terveitä koiria. Eemelin silmät (2017), polvet ( 2018) ja kyynärät on todettu terveiksi, lonkat B ja selkä ok. Eemeli ei kanna pompentautia eikä prcdPRA:ta. Mansin silmät on myös tutkittu terveeksi (2017). Ennen pennutusta 2015 tutkitutin myös lonkat, polvet ja kyynärät ja ell Jari Ahon mukaan kaikki oli kunnossa. Mansi on vapaa pompentaudista mutta kantaa prcdPRA-silmäsairautta.
Sekä Mansilla että Eemelillä on näyttöä paimennuksesta. Mansi on paimentanut pientilalla vuohia ja jonkun verran lampaitia. Se suhtautuu kaikkiin kotieläimiin rauhallisesti ja suojelevasti. Eemeli on suorittanut 2017 poropaimennustestin hyväksyttävästi. Eemeli toimii Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun hälytyskoirana Oulussa.

Mansin ja Rannun pennut kesällä 2015. Mansin emo Pilvipolun Pipariakka osallistui myös pentujen kasvatukseen.

Mansilla on yksi pentue rotuunotetun Rannun ( ER22676/17) kanssa. Siitä syntyi viisi poikaa, jotka ovat nyt kolmevuotiaita. Nekin siirtyvät nyt lapinporokoirarekisteriin. Kaikki ovat reippaita, paimennusintoisia ja toistaiseksi terveitä uroksia. Kolmelta on tutkittu silmät ja yhdeltä myös lonkat ja kyynärät. Näistä Pilvipolun Historiapentueen pojista voit lukea lopussa olevista linkeistä.
Eemelistä ja Mansista on tehty MyDogDNA: n geeniprofiilit, josta näkyy selvästi, että molemmat tuovat uutta vai pitäisikö sanoa vanhaa verta nykyiseen lapinporokoirakantaan.
Mansin DNA-profiili Mansi näkyy mustana rastina lapinporokoirien pääjoukon vasemmalla puolella ja Eemeli (nimellä Onnekas Aavistus) on vieressä alhaalla.

Pilvipoluilla tehdään vielä muutama harkittu pentue, jotta saamme nämä harvinaisemmat geenit talteen. Sitten siirryn eläkkeelle tulevien parhaiden eläkeläiskavereiden Mansin ja Unnan kanssa.

Suakkunoita Mansista ja jälkeläisistä

Munannoutaja Mansi

Mansin ja Rannun Historiapentue

Historiapentujen nimiäiset

Historiapentujen sukukokous

Koira, joka vaeltaa kanssasi

Pala porokoirien historiaa Museokoiran jäljillä Norjassa

Historiapentujen sukukokous

Mansin Historiapennut syntyivät 11. 5. 2015.  Nyt reilut kaksi vuotta vanhoina niistä jo hieman näkee, minkälaisia koirapoikia  viidestä urospennusta on kehittynyt. Neljä pääsi mukaan, vaikka matkat olivat kaikilla pitkät. Mukana oli vähän muutakin sukua. Ja meillä oli mukavaa!

Runne, Paju eli Sahfi ja Tilko

Miksi Historiapentue?
Tämän pentueen sukutaulu on kertomus porokoirien historiasta ja siitä, miten monenlaisia reittejä saamelaisten porokoirat ovat tulleet etelään.  Emän Mansin sukutaulussa on  Aila Korhosen ja Helvi Tiisalan viimeisä kasvatteja ja heti niiden takaa porokoiratutkimuksen tunnetuimmat urokset jo kolmannesta polvesta lähtien. Sieltä löytyy 3. polvesta myös Suomen toistaiseksi ainoan  risteytyspentueen tytär Halla ( kasv. Helvi Tiisala). Pienenpienenä purona on myös vanhingossa syntynyt "risteytys", jossa minun paimensukuisen suomenlapinkoiran kasvatuslinja risteytyy rotuunotettuun kautokeinolaiseen Cikkiin.
Sukutaulu on täynnä suuria koirapersoonia, joista jokaisesta voisi kirjoittaa pitkän tarinan. Olen myös henkilökohtaisesti tavannut kaikki muut koirat, paitsi 70-luvulla ja 80-luvun alussa syntyneet porokoiratutkimuksen koirat. En myöskään  nähnyt Cikin vanhempia, mutta olen tavannut kasvattajan.
Pentueen isä Rannu edustaa saamelaisten edelleenkin jatkuvaa omaa porokoirakasvatusta Näkkälässä. Rannu otettiin lapinporokoirarotuun keväällä 2017.

Saanko esitellä Mansin ja Rannun Historiapentueen kutsuvieraat:

Tilko sai nimensä raittijärveläisen 70-luvun porokoiran Tilkon mukaan. Sen omisti poromies Ketola. Tilko on Historiapentujen sukutaulussa 6. polvessa. Toinen Tilko sukutaulussa on Mansin isän Onnin isä Tilko, joka oli Aila Korhosen kasvatti ja suoraan porokoiratutkimuksen koirien jälkeläinen.

Sahfi eli Paju ja Tilko

Runne sai nimensä kautokeinolaisen Runnen mukaan. Se on myös paimensukuisten lapinkoirien yksi kantakoira. Runne esiintyy sukutaulussa  isän puolella Tsahpin eli Sahfin takana  5.polvessa sekä emän puolella 6. polvessa Bennun takana.  Bennu on taas monen Iresa-koiran sukutaulussa.

Tilko ja Runne

Sahfi, jota kutsutaan Pajuksi, sai nimensä Joonas Pudaksen porokoiran Tsahpin eli Sahfin mukaan. Se oli porokoiratutkimuksen viimeisiä uroksia ja toimi porokoirana Muonion paliskunnassa. Se oli Aila Korhosen kasvatin Tilkon isä. Sahfi on myös pentujen emälinjassa  5. polvessa Peänu Vaaprotin eli Viehkan isän Santun isänä.

Sahfi eli Paju ja Tilko

Pilkki tulee sukutaulun 7.polvesta. Se on J. Näkkäläjärven porokoiran Luuhkin isä. Pilkki oli paliskunnanyhdistyksen koiratarhan koiria.

Pilkki

Luuhki eli Jero ei valitettavasti päässyt yhteensattumien vuoksi paikalle. Siksi Jerosta pentuaikainen kuva. Jero toimii perhekoirana ja retkikaverina perheen matkailuyrityksessä. Luuhki sai nimensä Jorma Näkkäläjärven porokoiran Luuhkin mukaan, joka toimi Hetassa 1970-luvulla. Luuhki on historiapentujen sukutaulussa 5.polvessa.

Lisää tietoa porokoirien historiasta ja tässä mainituista koirista Historiapentujen nimiäiset

Emo Mansi ja täti Unna toivottavat vieraat tervetulleiksi.

Rannu-isäkin oli paikalla.

Rannu ja sisko Unna saivat keväällä lapinporokoiran rekisteripaperit

Juttua riitti sekä ihmisillä että koirilla. Runne ja Tilko vaihtamassa kuulumisia.

Hannele saapui Oulusta kertomaan pelastuskoiratoiminnasta. Mansi seuraa tarkkana, kuina pojat käyttäytyvät.

Mansin veli, Eemeli -eno, oli myös paikalla. Eemeli on toinen Hannelen hälytyskoirista.  Eemeli ei suostunut pikkupoikien kanssa leikkimään.

Moi Mansi-sisko ja Unna!

Pilkki vuorossa pienessä koulutushetkessä. Kaikki pennut olivat sosiaalisia ja luottavaisia ihmisten kanssa.

Runne ja sen pikkuisäntä.

Kaksivuotiaat porokoirapojat olivat myös keskenään kavereita. Yhtään murinatappelua ei syntynyt, vaan välit selvitettiin selkeällä koirakielellä. Vauhdissa Pilkki, Unna, Tilko ja Mansi.

Tilko, Runne ja Unna

Runne ja Paju

Oli mukava nähdä iloisia ja onnellisia kasvattejaan, joilla on parhaat mahdolliset kodit. Kiitos kaikille, että kävitte!

Kasvattajana voin olla tyytyväinen iloisen kirjavaan ja reippaaseen Historiapentueeseen. Pojista kolme on jo kerinnyt osoittamaan hyviä paimennustaipumuksia. Tilko  on suorittanut poropaimennuskokeen  kevättalvella Sattasvaarassa ja sai kunniapalkinnon.
Minulla on kasvatustyössäni kolme johtotähteä: Porokoirien perimän monimuotoisuuden, hyvien lisääntymisominaisuuksien ja käyttöominaisuuksien säilyttäminen. Kun rikas geenistö on tallessa, siitä on sitten jokaisen kasvattajan hyvä jatkaa omien tavoitteidensa mukaan.