Miksi vielä kasvatan lapinporokoiria?

Zinaidan Lunan ja Poropeukalon Sokeri-Jussin  pennut kesällä 2018 Kolin Kortelahdessa

Pilvipoluilla on kuljettu jo kolmekymmentä vuotta omia polkuja. Kasvatustyöni perusta ei ole koskaan ollut näyttelytulokset, vaikka jo ensimmäisessä pentueessa syntyikin Pilvipolun Silva, joka vähän vahingossa sai Suomen ja Ruotsin muotovalion arvot. Siitä olisi ollut melko helppo jatkaa tavanomaiseen tittelien tavoitteluun valitsemalla sulhoiksi muotovalioita. Minä etsin siitoskoiriksi suvuiltaan harvinaisia, mielellään Saamenmaalta lähtöisin olevia porokoiria, joilla on hyvät poropaimennusominaisuudet. Korvien koolla ja hännänasennolla ei ole väliä. Kunhan koiralla on porotyöhön sopiva, terve rakenne ja sään kestävä turkki.  Muut tärkeät valintakriteerit ovat tutkittu terveys ja hyvä luonne. Päätavoitteeni on ollut, että tämä upea poroa paimentava rotu säilyisi sellaisena, että se voi palata alkuperäiseen työhönsä ja sopisi hyvin kaikkien luontoa rakastavien vaeltajien kaveriksi ja perhekoiraksi.

Olen jäänyt eläkkeelle pentueiden hoitotyöstä, mutta toimin vielä etäkasvattajana. Suunnittelen pentueet, toimin opastajana ja tukena kaikissa vaiheissa. Yhdessä pentueen hoitajan kanssa etsimme kodit ja pidämme pentuhin yhteyttä jatkossa. Pilvipolun Arboretum-pentue syntyi näin Helena Seudun kanssa ja nyt on vuorossa Pilvipolun Metsänkulkijat yhteistyössä Erkki Lampénin kanssa. Olen onnekas ihminen, koska minulle on tullut koiraharrastuksen myötä niin paljon samanhenkisiä ystäviä ja voin näin jatkaa kasvatustyötä. Minulla on vielä kolme sijoitusnarttua kasvamassa perheen ja ystävien kodeissa. 

Valman ensimmäinen Pilvipolun Merisää-pentue syksyllä 2021, isänä Wauhtiwelhon Eränikkari,  4 poikaa ja 3 tyttöä. Alakuvassa Merisää-pennut 4 viikkoisina. Viimeinen pentue, jonka hoidin itse.

Kun vaeltaja Erkki kyseli, voisiko Pilvipolun Metsänkultarinnalla eli Valmalla tehdä toiset pennut, sovimme yhteistyöstä. 

Ratkaiseva syy, että innostuin Valman astuttamisesta uudelleen, oli Valman hienot esitykset poropaimennusleirillä Pellossa. Ensikertalaisena se osoitti vahvoja luontaisia kykyjä.

Pohjanpaimen Echo eli Riki, 5v

Näin syntyi Pilvipolun Metsänkulkijat, kymmenen pientä porokoiraa. Isänä Pohjanpaimen Echo eli Riki, jolle nämä ovat ensimmäiset jälkeläiset. Valitsin Rikin luonnetestin ja hyvien terveystulosten perusteella sekä tietäen, että Rikiin päättyy Pohjanpaimenen laadukas kasvatustyö.

Pentujen uusille omistajille ja muille kiinnostuneille Metsänkulkijoiden sukutarina

Cikki joskus viime vuosituhannen lopulla

Aloitin kasvatustyön kautokeinolaisella porokoiranpennulla Cikillä (s 1996), joka oli emän omistajan poromies Nils Peder Sirin mukaan äkta samehund, aito saamelaiskoira.

Pasi töissä

Cikin toiseen pentueeseen vuonna 2000 valitsin isäksi Jahkkas Basillin eli Pasin. Pasi toimi omistajansa Maritan kanssa eläinavusteisessa sosped-työssä nuorten kanssa, vaikka siihen aikaan se ei vielä ollutkaan virallista. Sijoitin pentueesta Pilvipolun Onerva eli Moonan. Moona oli erinomainen paimen, palkittiin poropaimennuskisassa parina vuonna. 

Pilvipolun Onervan perimää en saanut, mutta onneksi veli Pilvipolun Ontrei jatkoi sukua, Onerva on Metsänkulkijoiden emänemänisänsisko. Ontreista en löytänyt digikuvaa.

Onervan astutin Iresa Jytäjoonaksella eli Joksalla, joka työskenteli porokoirana Lemmenjoen alueella Sallivaaran paliskunnassa. Joksa voitti useammat Porokoirakerhon paimennuskilpailut. Syntyi Kulta-pennut, joista valitettavasti kukaan ei jatkanut sukua. Sijoitusnartullani Pilvipolun Kulta-Maarestalla oli toinen lonkka D, joten en käyttänyt sitä siitokseen. Maaru teki kuitenkin pitkän uran pelastuskoirana ja eli muistaakseni 15 vuotiaaksi.  Onneksi Onervan veljellä Pilvipolun Ontreilla oli pentue Iltahämyn kennelissä.

Iltahämyn Pajulintu eli Cierggis, Metsänkulkijoiden isoisoäiti

Talvella 2014 kuulin uutisen, että Hetassa Ruotsalan porotilalla on pentue, jossa emänä on Iltahämyn Pajulintu eli Cierggis, jonka isä on siis Pilvipolun Ontrei. Cierggis toimi itse porokoirana. 

Remu, Metsänkulkijoiden isoisoisä

Pentueen isä on rekisteröimätön porokoira Remu syntyjään Näkkälästä.  Soitin heti ja varasin Hetasta narttupennun, koska tämä oli ainut mahdollisuus jatkaa Cikki+Pasi-linjaa. Tästä alkoikin mielenkiintoinen tapahtumaketju. Kävimme hakemassa Luna-pennun kevättalvella yhdessä Pasin omistaneen Maritan ja pennun tulevan haltijan Sannan  kanssa. Remu hyväksyttiin jo kastroituna rotuun. Näin saatiin Iltahämyn Pajulinnun ja Remun 2 pentuetta Zinaidan kennelin nimiin. Zinaidan koirista sukua on jatkanut Luna ja vuotta vanhemmasta pentueesta Taika.

Cierggiksen ja Remun L-pennut

Luna Kristen-Anne Ruotsalan sylissä. Nyt Kristen-Anne hakee Lunan tyttärentyttären Pilvipolun Noidanlukon porokoirakseen Hettaan.

 Laku pentuna ja emä Cierggis

Ruotsalan porotilalla on aina ollut porokoiria. Iltahämyn Pajulinnun eli Cieggiksen jälkeen Zinaidan Lunan veli Zinaidan Laku, joka menehtyi viime talvena syöpään. 

Marja Vanhapihan Nasti Näķälästä,  monen hyvän porokoiran esiäiti. Nasti on vielä elossa ja on nyt 15v ja on siis Metsänkulkijoiden emänemänisänemä.

Samalla reissulla kävimme katsomassa myös Remun kasvattajaa Marja Vanhapihaa ja hänen koiriaan Näkkälässä. Siellähän olikin Remun emällä Nastilla tulossa pentuja, joista tietysti kiinnostuin.  Itselleni ostin saman kevään pentueesta Unnan ja ystäväni otti Rannun. Molemmat hyväksyttiin aikuisena lapinporokoirarotuun.  Mutta se on toinen tarinansa.

Zinaidan Luna kantavana keväällä 2018, Metsänkulkijoiden emänemä

Kesällä 2018 syntyi Zinaidan Lunalle Pilvipoluille Täydenkuun karhunpennut, joiden isänä oli karismaattinen Poropeukalon Sokeri-Jussi eli Ruurik. Tästä pentueesta sainvuonna 2021jalostusoikeuden Pilvipolun Metsänkultarintaan eli Valmaan. 

Poropeukalon Sokeri-Jussi, Metsänkulkijoiden emänisä

Lunan ja Rurikin pennut Kolin Kortelahdessa. Omat koirani Unna ja Mansi sekä Sulevi-kukko osallistuivat myös pentujen hoitoon

Lunan synnytys oli vaikea. Pentuja oli kaikkiaan 11, joista 2 syntyi luonnollisesti ja loput sektiolla. Eloon jäi 8 pentua, 5 poikaa ja 3 tyttöä. Sukua on Valman lisäksi jatkanut Pilvipolun Metsänaikapoika eli Otso.

 

Valma noin 3,5 viikkoisena

Kortelahden pientilalla Pilvipolun pennut saivat paljon hyviä kokemuksia muista kotieläimistä ja eri-ikäisistä koirista.

Valman ensimmäisestä pentueesta ei vielä kukaan ole saanut jälkikasvua. Toivon, että tämä kärsivällisyydellä ja  suurella työllä säilytetty geenikanta rikastuttaisi edelleen lapinporokoirien monimuotoisuutta. Siksi sijoitan Pilvipolun Jääleinikin poikani perheeseen Metsänkulkijoista. 

Pilvipolun Jääleinikki eli Laika

Lappalaiskoirien rotunimityksistä: Porokoira on porotyössä käytetty paimenkoira. Se voi olla rodultaan mikä tahansa, monen rodun sekoitus tai rekisteröimätön perinteinen maatiaiskantainen porokoira. Rekisteröidyistä roduista  lapinporokoiria on eniten porokoirina, jonkun verran myös suomenlapinkoiria, bordercollieita ja australianpaimenkoiria ja coolieita. Porokoira tarkoittaa siis työkoiraa ei lapinporokoirarotua, vaikka sitä usein virheellisesti käytetään lyhyempänä nimenä lapinporokoirista.   

Lapinporokoira on Kennelliiton 1960-1970 luvuilla luotu rotu Lapin porokoirista. Pitkäkarvaiset vietiin enimmäkseen lapinkoirarekisteriin, josta tuli myöhemmin suomenlapinkoira. Rotukirja on molemmille roduille avoin eli vielä on mahdollista ottaa rotuun perinteisiä porokoiria. Pilvipolun koirien sukutauluissa löytyy melko paljon näitä rotuunotettuja porokoiria. Metsänkulkijoiden sukutaulussa niitä ovat emän suvussa viidessä polvessa Cikki, Remu ja Viki. 

Valman 4,5 vko ikäisiä pentuja

Koirien geenitutkimuksesta apua rotujen monimuotoisuuden säilyttämisessä

Pilvipolun Mansi poropaimennuskokeessa keväällä 2018.

Tänä vuonna pitkä lähes 20 v kestänyt säilytystyöni lapinporokoirarekisterin ulkopuolella päätyi lopulta kahden kasvattini rotuunottoon. Rotuunoton yhteydessä tehtiin MyDogDNA kasvateistani Pilvipolun Mansista ja Pilvipolun Eemelistä. Myöhemmin DNA-tutkimus tehtiin myös Mansin pojasta Pilvipolun Velho-Pilkistä, jonka isä on vuonna 2016 rotuunotettu Rannu. Olisipa tämä mahdollisuus ollut jo 20 vuotta sitten. Silloin ehkä olisi ymmärretty pelastaa enemmänkin porokoirien perimästä. Paljon geenejä menetettiin turhien ennakkoluulojen ja vanhojen ristiriitojen takia.

Kuvassa Pilvipolun Mansi ja maatiaiskukko Sulevi ja kana hornionkantaa, kaikki omaa maatiaiskasvatustani ja säilytystyötäni.

Koirankasvatukseni lähti aikanaan liikkeelle maatiaisuuden ideasta. Halusin kasvattaa suomalaista alkuperäisrotua, joka pohjautuu maatiaiskantaan. Ensin löysin paimensukuisen lapinkoiran, joka on erillinen kanta suomenlapinkoira-rodussa. Aloitin kasvatustyön 1992. Paimensukuisten lapinkoirien kaikki koirat polveutuvat saamelaisten maatiaiskantaisista porokoirista. Porokoirien historiaan tutustuessani huomasin, että porokoirien jako kahteen rotuun suomenlapinkoiraan ja lapinporokoiraan perustuu melko pintapuolisesti koiran karvanpituuteen, väritykseen ja muihin ulkomuotoseikkoihin. Rotuja perustettaessa 1960-70 luvulla painotettiin Kennelliitossa ajan hengen mukaisesti ulkomuotoa, ei niinkään käyttöominaisuuksia tai sukuselvityksiä. Porokoiria on aina ollut sekä lyhyt- että pitkäkarvaisia, usein samassa pentueessa molempia. Niinpä kiinnostuin myös lyhytkarvaisista porokoirista. Löysin Norjan Kautokeinosta lähtönarttuni Cikin, joka hyväksyttiin lapinporokoirarotuun 1998. Kasvatustavoitteekseni alkoi muotoutua sellaisten vanhojen porokoirasukujen säilyttäminen, jotka olivat joko ulkomuoto- tai muista erimielisyyksistä johtuen jätetty rekisterin ulkopuolelle. Tällaisia koiria löytyi vielä muutamalta sinnikkäältä säilyttäjältä esimerkiksi Aila Korhoselta (Velho-kennel) ja Helvi Tiisalalta (Peänu-kennel) Etelä-Suomesta. Molemmat kasvattivat koiria myös Kennelliiton rekisterin ulkopuolella.

Suomen, Norjan ja Ruotsin poronhoitoalueella kasvatetaan vielä porokoiria omaan käyttöön. Sukua jatkamaan valitaan koirat, jotka toimivat, rodulla ei ole merkitystä. Siksi minusta onkin todella mielenkiintoista saada avuksi geenitutkimus niin, että voidaan selvittää näiden korien taustoja.

Rotuunotettujen Mansin, Eemelin ja Rannun suvuista

Pilvipolun Eemeli
Pilvipoun Mansi ja Eemeli ovat syntyneet 11. 4. 2012. Pentueessa oli yksi narttu ja neljä urosta, joista yksi pitkäkarvainen. Liitin Mansin ja Eemelin sukutauluun tiedot koirien tiedetyistä käyttöominaisuuksista, rekisteröimättömien kasvattajista tai omistajista ja syntymävuodet.

isä Onni s. 2000 poropaim. koe suor. Epävirall. Lt 155p kasv. Kirsti Hassinen

Tilko s.1988 veli porokoira kasv. Aila Korhonen Ardna s.1998 poropaim.koe paimensi kotitilalla hevosia ja vuohia kasv. Kirsti Hassinen

Tsahpi eli Sahfi s. 1980 U104-80A Joonas Pudaksen porokoira Muonion plk Porokoiratutkimus Jetta s.1983 Porokoiratutkimus N121-83 Pilvipolun Pepe FIN47548/95 slk poropaim.koe suor. Cikki FIN29051 Nils Peder Sirin hyvän porokoirasuvun viimeinen kasvatti Kautokeino poropaim.kilpailussa palkittu, lt 141p

Runne Kautokeino paimensuk.lapinkoirien kantakoira Tsahpi eli Sati N35-75A Porokoiratutk. Tilkku eli Tilhku SF29505G/84 s. 1977 Isak Juuson porokoira Raittijärvi Netta, Netan isä Jorma Näkkäläjärven porokoira Luuhki Hetta Huhtun Urtti SF25990/94 slk Pilvipolun Lilli slk SF19477/92, useaan kertaan poropaimennuskilpailussa palkittu Tsahpe, Nils Peder Sirin porokoira Kautokeino Cikki,Nils Peder Siri Kautokeino

emä Pilvipolun Pipariakka ER10084/05 lt 79 poropaim. koe suor.

Peänu Vaaprotti ER40992/02 toimi VaPePan hälytyskoirana Pilvipolun Leammi Ahku ER44779/02 sisko työkoirana poromies Anssi Kiiskisellä

Santtu ER32067/96 s.1992, Porokoiratut- kimuksen jälkeläinen kasv. Helvi Tiisala Halla ER24818/99 otettu rotuun risteytys- pentuna om. Helvi Tiisala Iresa Jytä-Joonas SF25329/94 Veikko Jomppasen porokoira Lemmenjoki Cikki FIN29051

Tsahpi eli Sahfi s.1980 porokoira Muonion plk Joonas Pudas Porokoiratutkimus Siivi ER40523/95 Porokoiratutkimuksen jälkeläinen,rotuunotto Risukarhin Sirma SF04922/88 slk Pihkka FIN29053/98 Porokoiratutkimuksen jälkeläinen kasv. Helvi Tiisala Bennu SF21459/87 Iresa Diidii SF25843/92 rotuunotettu Tsahpe Kautokeino Cikki Kautokeino

Pilvipolun Mansin ja Eemelin sukutaulussa on noin 44 % on suoraan Porokoiratutkimuksen jälkeläisiä. Marri Pennan ja Aila Korhosen Porokoiratutkimuksen (1974-84) kunnianhimoisena tavoitteena oli kasvattaa käyttökoiria poromiehille. Emäkoirat sijoitettiin Etelä-Suomeen. Uroskoirat annettiin Lappiin poromiehille työkoiriksi. Sukua jatkettiin niillä nartuilla, joiden veljet tai jälkeläiset toimivat porokoirina. Mansin ja Eemelin taustoista 25 % on Kautokeinosta 1990-luvun loppupuolella rotuun tuomani Cikin perimää. Cikki edusti perinteistä saamelaiskoiraa, kautokeinolaista porokoirakasvatusta ja sen suku pystyttiin jäljittämään useampi sukupolvi taaksepäin. Tunnetusti samoja koiria kuin paimensukuisissa lapinkoirissa on 18,7%. 12,5 % on Iresa-kennelin lähtökoiria (Bennu ja Iresa Diidii), jotka edustavat Käsivarren alueen 1980-luvun porokoiria. 

Tilkku eli Tilhku, Isak Juuson porokoira s.1977 Raittijärvi. Kuva Tuija Rinteen kotialbumista. 

Odotetusti rotuunotettu Mansi ja sen veli Pilvipolun Eemeli tuovat lapinporokoiriin erilaista geeniperimää kuin jo pitemmän Kennelliiton rekisterin omaavat, etupäässä etelässä rotumääritelmän tavoitteiden mukaan kasvatetut lapinporokoirat. Mansin ja Eemelin sukutaulun koirat kaikki polveutuvat tunturialueen lapinporokoirista siis alueelta, jossa porokoira on aina ollut vain paimenkoira, ei monenviljan koira niin kuin Metsä-Lapissa. Sisarusten sukutaulusta löytyy jo kolmannessa polvessa vanhoja maatiaiskantaisia porokoiria 1970-80-luvulta. Mansin ja Eemelin DNA-testin perusteella voidaan päätellä jotain 1970-luvun porokoirien perimästä ja verrata sitä nykyiseen lapinporokoirakantaan. Olisikohan syytä turvata tämän aineiston säilyminen tulevaisuuden tutkimuksia varten ja geneettisen monimuotoisuuden varmentamiseksi keräämällä myös spermaa geenipankkiin?

Pilvipolun Velho-Pilkki

Velho-Pilkin isä Rannu, rotuunotettu lapinporokoira Enontekiön Näkkälästä, edustaa nykyistä saamelaisten omaa porokoirakasvatusta. Varmasti voidaan sanoa, että ainakin 25 % Rannun suvusta menee perinteisiin saamelaisiin porokoiriin, joita Näkkälään yleensä haettiin Norjan puolelta Kautokeinosta. Muitten Rannun suvussa olevien porokoirien taustoista ei ole niin varmaa tietoa. Mukana on varmasti suomenlapinkoiraa Kittilän alueelta. Myös Rannun suvussa on vahvaa sukusiitosta, sen emä Nasti on suvussa molemmilla puolilla. Nastin emä Sunna on työkoira samoin Nastin isä Guuge.

Rannu, rotuuntettu lapinporokoira Näkkälästä


Mitä MyDogDNA kertoo Pilvipolun Mansista ja Eemelistä ja Mansin pojasta Pilvipolun Velho-Pilkistä?


Värit:

Väritulosten tulkinnassa sain apua testilabran asiantuntijalta. Myönnän, että minulle vähän vaikeaa asiaa. Laitan kuitenkin tähän, koska tiedän lapinporokoiranomistajissa olevan monta innokasta värien periytyvyyden harrastajaa.
Rotumääritelmän mukaan brindle on ei ole toivottu väri lapinporokoirissa. Brindlen periytyvyys on vaikea selvittää. K-lokus on kuulemma hankala ymmärtää, sillä testi ei pysty erottamaan KB-(dominoiva musta) ja kbr-(brindle)alleeleja toisistaan. Se kumpi alleeli KB vai kbr koiralla on näkyy koiran ilmiasusta. Brindle ei ole kuitenkaan aina ihan helposti havaittavissa kovin tummapohjaisesta koirasta, joita Mansi ja Pilkki ovat. Tutkija päättelikin ensimmäisten kuvien perusteella koirat mustiksi, mutta tarkasteltuaan toiseen kertaan vielä useampia kuvia kyseisistä koirista ja katsomalla sukutaulua totesi, että molemmat koirat ovat brindlejä. Eli niillä on K-lokuksessa  kbr alleeli. Genotyypin ollessa täten kbr/ky. Myös rotuunotossa Mansi arvioitiin brindleksi. Brindle-väri ei ole ongelma, koska mielestäni ei värienkään monimuotoisuutta saisi karsia.

Kuvassa etualalla kanojen ympäröimänä Velho-Pilkki veljiensä kanssa. Pentueessa oli kaksi riistaparkkia poikaa, kaksi mustaa merkein ja yksi riistanvärinen. Takana emo Mansi ja isoäiti Pilvipolun Pipariakka, joka oli tumma parkki vakoisin merkein.

Kaikilla kolmella havaittiin hauska B-lokuksen genotyyppi bc/bd, mutta koska kukaan koirista ei ilmennä ruskeaa, voidaan päätellä, että molemmat alleelit sijaitsevat samassa kromosomissa. Eli testi on havainnut koiralla sekä ruskeaa aiheuttavan bc- että bd-alleelin, mutta se ei pysty kertomaan missä DNA-juosteessa mikäkin alleeli sijaitsi. Jos alleelit olisivat eri kromosomeissa koira olisi ruskea. Koska koirat eivät ole ruskeita, alleelien on pakko olla samassa kromosomissa, jolloin toisessa kromosomissa on B-alleeli, joka mahdollistaa mustan eumelaniinin tuotannon (eli sen että K- ja/tai A-lokus voivat ilmentyä turkissa). Testauslabran mukaan bc- ja bd-alleelit periytyvät monissa roduissa tällä tavalla kytkeytyneenä ja näyttää ennemminkin olevan harvinaista, että ruskean ilmiasun takana olisi bc/bd genotyyppi .Testi ei erikseen testaa B-alleelia, vaan se testaa vain eri b-alleelien läsnäolon. Jos näitä ei ole läsnä, tulkinta on, että genotyyppi on B/B.
Alla taulukko koirien värituloksista. Vihreällä on korostettu ne genotyypit, joita kukin koira turkissaan ilmentää. Tulkinta siis on, että kaikki kolme voivat jättää ruskeita, resessiivisiä sekä dominanttimustia ja Pilkki myös sudenharmaita.

Värilokus	Mansi	Eemeli	Pilkki
E (maski ja resessiivinen punainen)	E/E	E/E	E/E
B (ruskea)	bcbd/B	bcbd/B	bcbd/B
K (dominanttimusta)	kbr/ky	ky/ky	kbr/ky
A (agouti)	a/a	a/a	aw/a
S (valkokirjavuus)	S/S	S/S	S/S

Testilabrassa kiinnostuttiin Mansin ja Eemelin väriperimästä niin paljon, että he vertasivat sitä vielä muiden testattujen lapinporokoirien värituloksiin. SKL:n porokoirissa ei toistaiseksi ole tavattu KB- tai kbr-alleelia lainkaan. Tämä ainakin erottaa Mansin ja Pilkin muista. Lisäksi huomattavaa on se, että at eli black and tan on erittäin yleinen rodussa, mutta ei Mansi, Eemeli eikä Pilkki kanna sitä. Toistaiseki otoskoot lapinporokoirista ovat pieniä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tältä osinkin koirat lisäävät monimuotoisuutta rodussa.

Sairausgeenit:

Maatiaiskantaiset porokoirasuvut ovat paikallisesti melko sukusiitettyjä. Asuttiin kaukana toisista siidoista, myöhemmin kylistä ja hyviä porokoiria käytettiin siitokseen myös niiden sukulaisille. Luonto sitten hoiti asian, kun sukusiitos meni liian pitkälle. Toisaalta voidaan olettaa, että sukusiitoksesta ja pienestä kannasta huolimatta elinvoimaisuus on säilynyt porokoirissa hyvänä, koska elinolosuhteet ja rankka työ porokoirana toimi samaan tapaan kuin luonnonvalinta. Sama ilmiö on tutkittu esimerkiksi itäsuomenkarjalla eli kyytöllä. Pienestä, ahtaasta kannasta huolimatta se on yksi monimuotoisimmista lehmäroduista.(lähde: Iso‐Touru, T. , Tapio, M. , Vilkki, J. , Kiseleva, T. , Ammosov, I. , Ivanova, Z. , Popov, R. , Ozerov, M. and Kantanen, J. (2016), Genetic diversity and genomic signatures of selection among cattle breeds from Siberia, eastern and northern Europe. Anim Genet, 47: 647-657. doi:10.1111/age.12473 )

Rannun sisko rotuunotettu Unna paimentaa kyyttösonneja.

On kuitenkin erinomainen asia, että nyt on mahdollista tutkia monia sairauksia DNA:n avulla. Lähtönarttuni Cikki kantoi pompentautia ja luultavasti sen suku Norjan Lapissa oli sen takia sammumassa. Onneksi geenitesti pompentaudille valmistui ennen kuin yksikään kasvattini sairastui siihen. Nyt voidaan geenitestaamalla varmistaa, ettei sairaita synny, mutta pitää arvokkaat yksilöt jalostuksessa mukana. Mansi ja Eemeli eivät kanna enää pompentaudin geeniä, vaikka niillä on Cikki suvussa kerrattuna.

Monimuotoisuus

Mansi 33,8 % ja Eemeli 36,8 %

Mansin ja myös Eemelin monimuotoisuusprosentti on hieman alle rodun keskiarvon, joka on 38,3. Mansin suvussahan on paljon Porokoiratutkimuksen koiria. Niiden ja myöhemmin kasvatettujen Porokoiratutkimusten koirien jälkeläisten taustalla on paljon sukusiitosta. Myös itse olen linjannut Cikkiä, joka siis esiintyy sekä isän että äidin suvussa.
Pilkin monimuotoisuus on 42,5%. Siinä on yhdistetty kaksi vuosikymmeniä erillään kasvatettua melko sukusiitettyä porokoiralinjaa. Taustalta voi hyvin löytyä samojakin koiria esimerkiksi Kautokeinosta 1990-luvulta, vaihtelua on kuitenkin tullut riittävästi. Voisi ennustaa, että jos Pilkkiä käytetään siitokseen mille tahansa pitkän rekisterin omaavalle lapinporokoiralle, monimuotoisuus kasvaa.

Pilkin pentujen monimuotoisuudesta voisi saada ennusteen aktivoimalla Pilkin MyDogDNA:ssa Breeder Toolin eli jalostustyökalun. Breeder tool vertaa Pilkin perimää kaikkien porokoiranarttujen perimiin, joilla myös on Breeder tool aktivoituna. Työkalu listaa nartut siten, että paras vaihtoehto tuottaisi kaikkein monimuotoisimpia pentuja. Työkalu ei ehdota paritettavan samojen mutaatioiden kantajia.
Sain testilabralta vielä lisäselvityksen Breeder Toolin käytöstä, kun  ihmettelin, että Pilkille oli ehdotettu parituskumppaniksi emoa Mansia. Työkalu ei tunne koirien sukulaisuuksia, sillä MyDogDNA:ssa ei ole koirien sukutauluja. Tämän takia Breeder Tool-tuloksissa näkyy myös Pilkin emä Mansi, mutta kuten kuuluukin vasta viimeisenä eli huonoimpana parituskumppaniehdokkaana. Breeder Tool laskee eri parituskumppaneihin verraten pentujen laskennallisen perimän terveysindeksiarvon. Perimän terveysindeksi eli Genetic Health Index (GHI) on luku, joka muodostuu koiran monimuotoisuusasteesta sekä mahdollisista kahden mutaatiokopion aiheuttamista sairastumisriski-statuksista. Mitä monimuotoisempi ja vapaa sairausmutaatioista koira on, sitä korkeampi GHI. GHI on indeksi, mikä tarkoittaa sitä, että populaation keskivertokoira saa aina arvon 100. Tätä keskivertokoiraa monimuotoisemmat ja tautimutaatioista vapaat saavat yli 100 GHI:n ja vastaavasti sukusiitetymmät matalamman GHI:n. Pilkin ja Breeder Toolin parhaimmaksi parituskumppaniksi nostaman nartun pentujen odotettu terveysindeksi olisi korkea, 116. Seuraavan nartun kanssa odotettu terveysindeksi olisi 114 ja kolmannen nartun kanssa 111. Tämä antaa osviittaa siitä, että Pilkki on geneettisesti erilainen kuin nartut ja niiden yhdistelmistä syntyisi geneettisesti hyvin monimuotoisia pentuja. Toisin sanoen, Pilkillä on rodulle "uutta verta" annettavaksi.  
Ehtona siis sille, että Breeder Toolista olisi hyötyä, on se, että mahdollisimman moni lapinporokoira testattaisiin ja Breeder Tool aktivoitaisiin.

Tässä vielä rotuunotetut Pilvipolun Mansi, Eemeli sekä Mansin ja rotuunotetun Rannun poika Pilvipolun Velho-Pilkki koottuna samaan monimuotoisuuskäyrään.

Perinnölliset eroavaisuudet

 Siniset ovat suomalaisia testattuja lapinporokoiria. Kuvasta saa havainnollisemman menemällä MyDogDNA:n sivuille. Siellä voi varrata myös keskenään pohjoisia paimenkoirarotuja, jolloin mukaan saa myös suomenlapinkoirat. 

Kuvaajasta näkee, että kaikki kolme Mansi, Eemeli ja Pilkki ovat lapinporokoirakentässä perimältään erilaisia ja keskenään melko samanlaisia. Minulle oli jopa pieni yllätys, että Pilkin isältä Rannulta saadut geenit eivät vieneet Pilkkiä kovinkaan kauas emästään. Mansi ja Eemeli ovat siitä erikoisia rotuunotettuja, että niiden suku tiedetään varmasti useampi vuosikymmen taaksepäin. Eli niiden geenien avulla on saatu näyte 1970-luvun porokoirista. Todennäköisesti Rannussa on myös tätä samaa taustaa, varmasti kyllä myös muutakin.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että kasvattieni DNA-profiilit vahvistavat sen, mitä olen tavoitellut. Olen pyrkinyt lisäämään lapinporokoirakannan monimuotoisuutta ja säilyttämään siinä alkuperäisen maatiaisporokoiran geenejä. Tulevaisuus näyttää, minkälaisen jäljen nämä koirat jättävät lapinporokoiriin.

Toivottavasti jatkossa mahdollisimman monen lapinporokoiran ja suomenlapinkoiran geeniprofiili tutkitaan. Sen avulla on mahdollista vaikuttaa rotujemme terveyteen ja säilymiseen geenistöltään rikkaana.

Pilvipolun Mansin, Pilvipolun Eemelin ja Pilvipolun Velho-Pilkin DNA-profiilit  ovat julkisia MyDogDNA.ssa . Löydät niiden profiilit syöttämällä nimen hakuun https://www.mydogdna.com/crm/index.html#fi/publicAnimals

Linkkejä Pilvipolun Mansin, Eemelin taustoista https://suakkuna.blogspot.com/search?q=onnekkaat

Velho-Pilkin isän Rannun taustoista http://suakkuna.blogspot.com/2014/05/nakkalan-maatiaiskantaiset-porokoirat.html

Porokoirien historiaa http://maatiaismuori.fi/kirstin_kirjoituksia/porokoirantarina.htm

Mansin ja Rannun pojat lapinporokoirarekisteriin

Iloiset uutiset Pilvipoluilta jatkuvat

Jero sai viralliseksi nimekseen Pilvipolun Velho-Luuhki 

Kun Mansi hyväksyttiin lapinporokoirarotuun, pääsivät myös sen ensimmäiset pennut rotuun. Tämän pentueen tein 2015 varmistaakseni Mansin suvun jatkumisen. Isänä pentueessa oli Näkkälän Rannu, joka hyväksyttiin rotuun 2017. Nyt Mansin ja Rannun pojat ovat kolmivuotiaita ja nekin saavat nyt rekisteripaperit.

Tilko eli virallisemmin Pilvipolun Velho-Tilko tapasi emonsa Mansin  poroaidalla. Tilko palkittiin edellisenä vuonna kunniapalkinolla poropaimennuskokeessa. Nyt emo suoritti saman kokeen ja paimennustyyli oli hyvin samanlainen. 

Aikanaan nimesin pentueen Historia-pentueeksi, koska sukutauluun sisältyy paljon porokoirien historiaa. Pennut saivat nimensä maineikkaiden saamelaisten porokoirien mukaan, jotka löytyvät niiden sukutaulusta.

Tätä pentuetta ei olisi syntynyt ilman yhteistyötä edesmenneen FL Aila Korhosen kanssa. Aila tarjosi minulle siitokseen kasvattinsa Tilkon. Ilman Aila Korhosen perusteellista työtä meillä ei myöskään olisi nykyisenlaista lapinporokoiraa. Hän vaikutti hyvin ratkaisevasti 1970-luvun alussa omalla kasvatustyöllään ja perusteellisella tutkijanasenteellaan, että lapinporokoira säilyi aitona porokoirien jälkeläisenä. Hän esimerkiksi erotteli silloisesta lapinporokoirarekisteristä kukonharjulaiset, joiden taustat olivat epäselvät. Aila itse kasvatti 70-luvulla lapinporokoiria kennelnimellä Velho.  Aila oli toinen Porokoiratutkimuksen (1974-84) tekijöistä. Minulle oli hyvin antoisaa ja merkittävää tutustua Ailaan ja tehdä hänen kanssaan yhteistyötä vuosituhannen vaihteessa. Merkittävin yhteistyöprojekti Tilkon jälkeläisten lisäksi oli  Porokoiran Tarina, joka julkaistiin Koiramme-lehdessä 3/2001. Sieltä voi lukea tarkemmin myös Aila Korhosen osuudesta porokoirien historiaan.

Porokoiran tarina

Aila kertoi Tilkon isästä Sahfista, että se teki elämäntyönsä Muonion paliskunnassa. Useammankin lausunnon perusteella oli palkisen paras porokoira monet vuodet. Aila halusi sen siitokseen, koska se oli todella viehko ja älykäs.  Taempana sukutaulussa oleva Tilkku Raittijärveltä oli myös varsin maineikas porokoira ja hyvä periyttäjä. Yhteenvetona Aila toteaa omista kasvateistaan, että tässä on syntynyt useita sukupolvia koiria alkaen kuudesta koirasta: kanta-Pikestä, Jehusta, Karhu-Mustista, Tilkusta, Luuhkista ja Runnesta. Jehu oli työkoira. Karhu-Mustia ei paljon porotyössä käytetty eikä Runneakaan. Tilko ja Luuhki  olivat ykkösluokan maatiaistyökoiria. Ailan mukaan niiden jälkeläisissä on viisitoista todella kovan luokan työkoiraa. Porokoiratutkimuksessa siitosvalinnan ainoa peruste oli osoitettu ansioituminen porotyössä. Nartulla se tarkoitti, että pentueveli osoitti kykynsä työssä. Narttupennut jäivät etelään sijoitukseen ja siitokseen.

Näma maineikkaat koirat, jotka ovat siis Mansin suvussa, olivat myös Ailan oman kasvatustyön perusta Velho-kennelissä. Siksi haluan kunnioittaa Aila Korhosen muistoa, liittämällä Velho-nimen Historiapentujen nimeen.

Mansin ja Runnen jälkeläiset saavat virallisiksi nimikseen:

Pilvipolun Velho-Sahfi, Pilvipolun Velho-Tilko, Pilvipolun Velho-Pilkki, Pilvipolun Velho-Luuhki ja Pilvipolun Velho-Runne.

Pojat ovat nyt kolmivuotiaita,  terveystutkimuksia on jo suoritettu. Silmät tarkasrtettu kolmelta ja kaikilla ok. Luonteet ovat reippaita  ja pojat  tulevat  hyvin juttuun myös muiden urosten kanssa.

Mansi ja pojat koiranetissä
Täältä löytyy kuvia kaksivuotiaista Velho-pojista
Koira, joka vaeltaa kanssasi

Lisätty 26. 3. 2019 Täältä löytyy Pilvipolun Velho-pentujen emän Mansin sukutaulu ja tietoa geenitutkimuksesta
Koirien geenitutkimuksesta apua rotujen moniimuotoisuuden säilyttämisessä

Mansi ja Eemeli on hyväksytty lapinporokoirarotuun

Kuvassa Laura Liljan piirroksia vanhoista porokoirista 70-luvulla ja varhemmin otettujen kuvien pohjalta.

Iloitsen siitä, että olen saanut säilytettyä pienen geenivirran 70-80 -luvun maatiaiskantaisista porokoirista tuoreena tähän päivään. Tämä on tapahtunut isien puolelta pitkin loikin, koska siitokseen on käytetty vanhoja, yli kymmenvuotiaita uroksia. Kiitos näistä erinomaisista geeneistä kuuluu ennen kaikkea niiden esivanhempia kasvattaneille saamelaisperheille. He jalostivat rankoissa työoloissa tämän ainutlaatuisen koiran. Kiitos kuuluu myös Porokoiratutkimukselle, joka oivallisesti hyödynsi poromiesten kokemuksia ja hankki hyviä työkoiria siitokseen.

Mansi parhaan kanakaverinsa  maatiaiskana Tyynen kanssa. Tyyne on hornionkantaa, jonka aikanani löysin ja jota nyt säilytetään kymmenissä pienkanaloissa eri puolella Suomea. Ilman yhteistyötä maatiaiskantojen pelastaminen ei onnistuisi.

Koirien kasvatuksessa on hyvä muistaa, että kukaan ei omista geenejä.  Me kasvattajat kuljetamme hetken geenivirtaa eteenpäin. Voimme vain toivoa, että teemme viisaita valintoja ja luovutamme perimän mahdollisimman monimuotoisena ja elinvoimaisena tuleville polville.

Mansi ja Eemeli on otettu lapinporokoirarotuun

Tarina alkaa vuoden 1999 jouluna, kun astutin oman rekisteröimättömän kasvattini Ardnan Aila Korhosen kasvatilla, silloin jo 12-vuotiaalla Tilkolla. Tilko on suoraan Porokoiratutkimuksen koirien jälkeläinen. Marri Pennan ja Aila Korhosen Porokoiratutkimus oli kunnianhimoinen projekti, jossa pyrittiin kasvattamaan poromiehille käyttökoiria. Emäkoirat sijoitettiin Etelä-Suomeen. Uroskoirat annettiin Lappiin poromiehille työkoiriksi. Sukua jatkettiin niillä nartuilla, joiden veljet tai jälkeläiset toimivat porokoirina. Porokoiratutkimus toimi vuosina 1974-1984. Sen jälkeen projekti valitettavasti loppui ja hyvää geeniainesta valui hukkaan. Aila Korhonen ja Helvi Tiisala (Peänu-kennel) jatkoivat vielä pienmuotoisesti kasvatusta omilla koirillaan pysyäkseen itse hyvissä koirissa niin kuin Aila sanoi. Joitakin koiria otettiin 1990-luvulla lapinporokoirarotuun. Merkittävin näistä oli varmasti Nequam-kennlin kantanarttu Siivi. Myös joitakin porokoirina toimineita uroksia on hyväksytty myöhemmin rotuun. Varmasti suvut ovat jatkuneet Lapissa jossain muodossa myös rekisteröimättöminä. Mutta sukutiedot ovat hukkuneet ja oletettavasti paljon hyviä työkoirien geenejä myös menetettiin. Minä otin tavoitteekseni säilyttää näitä porokoirasukujen rippeitä ja tein useamman rekisteröimättömän pentueen. Kasvatustyöni herätti joillakin taholla närää ja suuttumusta. Katkeruuden sijaan kasvatin itsepäisyyttä ja nyt voin todeta, että hyvät asiat etenevät.

Mansi ER19073/18. Rotuunottotarkastuksen suorittivat Marja Talvitie ja Mari Lackman Kuopiossa 27. 1. 2018. Mansi on tyypiltään ja mittasuhteiltaan hyvä, ilmeeltään rodunomainen. Nöyrä, hyvä nartun luonne. 

Tarina siis jatkuu tähän päivään: Ardnalle ja Tilkolle syntyi 7 poikaa, Onnenpojat , helmikuussa 2000.  Yritin saada tätä pentuetta rotuunoton kautta rekisteriin. Lappaliskoirien rotuyhdistys ei kuitenkaan hyväksynyt koiria rotuun. Tajusin vuonna 2012, kun onnenpojat olivat 12-vuotiaita, että on viimehetket säilyttää arvokasta sukulinjaa. Niinpä astutin lapinporokoiranarttuni Pilvipolun Pipariakan Onnilla. Myös Piparin suku on erilainen ja siinä on sekä Porokoiratutkimuksen koiria että saamelaisten porokoiria jo toisesta polvesta lähtien. Tästä pentueesta syntyivät Mansi ja Eemeli keväällä 2012.

Eemeli ER19072/18 on tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen, ilme hyvin rodunomainen, luusto keskivahva, erinomainen peitinkarvan laatu ja hyvä pituus, rodunomainen luonne.

Onnenpojista myös Auvo jatkoi sukua Ropin (i Jalakapojan Juutas e Pilvipolun Kevätpilke) kanssa. Löytyisiköhän  tästä pentueesta vielä siitoskykyisiä uroksia?
Mansi ja Eemeli aloittavat Pilvipolun lapinporokoirissa uuden sataluvun. Ne ovat sadas ja sadas ensimmäinen rekisteröity lapinporokoirapentuni. Tosin ne eivät ole enää mitään pentusia vaan kohta kuusivuotiaita.  Pitkä tie ja muutama sukupolvi rekisteröimättömiä, maatiaiskantaisia porokoiria on suvussa takana ennen kuin pääsin tavoitteeseen.

Eemeli 

Mitä Mansi ja Eemeli tuovat lapinporokoirarekisteriin?

Rotuunotettujen koirien joukossa Mansi ja Eemeli ovat poikkeus, koska niiden sukutaulu voidaan varmasti jäljittää vanhoihin tunnettuihin porokoiriin. Näitä mielenkiintoisia kantakoiria löytyy jo kolmannesta polvesta lähtien. Suurimmassa osassa nykyisiä lapinporokoiria kantakoirat ovat jo hyvin kaukana. Tämän päivän rotuunotetuissa koirissa taas useamman polven suvun saaminen selville on epävarmaa, usein mahdotonta, koska tiedot ovat ihmisten muistin varassa.
Mansin ja Eemelin isänisänisä oli Tsahpi eli  Sahfi, Joonas Pudaksen porokoira Muonion paliskunnasta. Sen isä oli kautokeinolainen Runne, paimensukuisten lapinkoirien kantakoira ja isänisänemä Porokoiratutkimuksen narttu Jetta. Jetan isä puolestaan on Isak ( Isko) Juuson Tilkku  eli Tilhku Raittijärveltä. Se otettiin 1984 rotuun. Tsahpi kertautuu myös emälinjassa neljännessä polvessa.

Peänu Vaaprotti eli Viehka on Hallan  ja Santun pentueesta ainut , jonka suku on jatkunut. Sekin vain yhden pentueen verran Pilvipolun Pipariakan kanssa. Viehka toimi 12 vuotiaaksi VaPePan hälytyskoirana . Viehka eli 15,5 vuotiaaksi täysin terveenä.  Nukutettiin suussa olevan kasvaimen takia, joka vaivasi sitä vajaan vuorokauden.

Kolmannessa polvessa löytyy emänisänemänä Halla ER24818/99, joka on ainut Suomessa risteytyksenä hyväksytty lapinporokoira. Sen isä on paimensukuinen lapinkoira Risukarhin Sirma ja emä Pihkka, Helvi Tiisalan kasvatti, jonka suku menee suoraan Porokoiratutkimuksen koiriin.

Joksa eli Iresa Jytäjoonas Vuotson porokisoissa Veikko Jomppasen kanssa 2002. Löysin monet Pilvipolun hyvät siistosurokset poropaimennuskisoista.

Joksa kotipihallaan Lemmenjoella odottaa Cikkiä

Emänemänisä on Veikko Jomppasen hyväksi tunnettu porokoira Joksa eli Iresa Jytä-Joonas SF25329/94 Lemmenjoelta.

Cikki ER29051/98

Pilvipolun kantanarttu Cikki kertautuu Mansin ja Eemelin sukutaulussa isän puolella neljännessä polvessa ja emän puolella kolmannessa. Cikki on kautokeinolaisen Nils Peder Sirin perheen porokoirien jälkeläinen. Cikin suvun olen jäljittänyt Tromssan museossa olevaan täytettyyn porokoiraan, joka on Cikin emänemänemä.

Nils Peder Siri Pilvipolun Metsänpojan eli Aihkin kanssa ja Minä Piparin kanssa Norjan rannikolla Raisissa Sirin kesäpaikalla kesällä 2006. Nils Peder totesi Aihkilla olevan samanlaiset laajat merkit kuin Cikin emänemällä Piikalla. Piikan yhdessä pentueessa oli ollut Piparin värinen koira mutta pitkäkarvaisempi. Nils Peder valitteli, ettei heillä enää ole Cikkin sukua Kautokeinossa. 

Olen tehnyt tämän linjauksen tietoisena riskeistä. Kaikille kasvateilleni on tehty silmä-, lonkka-, polvi ja kyynärtutkimukset ja nykyään myös geenitestit. Pipari oli astutushetkellä 7-vuotias täysin terve narttu ja Onni 12-vuotias terve uros. Mansi ja Eemeli ovat nyt kuusivuotiaina terveitä koiria. Eemelin silmät (2017), polvet ( 2018) ja kyynärät on todettu terveiksi, lonkat B ja selkä ok. Eemeli ei kanna pompentautia eikä prcdPRA:ta. Mansin silmät on myös tutkittu terveeksi (2017). Ennen pennutusta 2015 tutkitutin myös lonkat, polvet ja kyynärät ja ell Jari Ahon mukaan kaikki oli kunnossa. Mansi on vapaa pompentaudista mutta kantaa prcdPRA-silmäsairautta.
Sekä Mansilla että Eemelillä on näyttöä paimennuksesta. Mansi on paimentanut pientilalla vuohia ja jonkun verran lampaitia. Se suhtautuu kaikkiin kotieläimiin rauhallisesti ja suojelevasti. Eemeli on suorittanut 2017 poropaimennustestin hyväksyttävästi. Eemeli toimii Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun hälytyskoirana Oulussa.

Mansin ja Rannun pennut kesällä 2015. Mansin emo Pilvipolun Pipariakka osallistui myös pentujen kasvatukseen.

Mansilla on yksi pentue rotuunotetun Rannun ( ER22676/17) kanssa. Siitä syntyi viisi poikaa, jotka ovat nyt kolmevuotiaita. Nekin siirtyvät nyt lapinporokoirarekisteriin. Kaikki ovat reippaita, paimennusintoisia ja toistaiseksi terveitä uroksia. Kolmelta on tutkittu silmät ja yhdeltä myös lonkat ja kyynärät. Näistä Pilvipolun Historiapentueen pojista voit lukea lopussa olevista linkeistä.
Eemelistä ja Mansista on tehty MyDogDNA: n geeniprofiilit, josta näkyy selvästi, että molemmat tuovat uutta vai pitäisikö sanoa vanhaa verta nykyiseen lapinporokoirakantaan.
Mansin DNA-profiili Mansi näkyy mustana rastina lapinporokoirien pääjoukon vasemmalla puolella ja Eemeli (nimellä Onnekas Aavistus) on vieressä alhaalla.

Pilvipoluilla tehdään vielä muutama harkittu pentue, jotta saamme nämä harvinaisemmat geenit talteen. Sitten siirryn eläkkeelle tulevien parhaiden eläkeläiskavereiden Mansin ja Unnan kanssa.

Suakkunoita Mansista ja jälkeläisistä

Munannoutaja Mansi

Mansin ja Rannun Historiapentue

Historiapentujen nimiäiset

Historiapentujen sukukokous

Koira, joka vaeltaa kanssasi

Pala porokoirien historiaa Museokoiran jäljillä Norjassa