Mansin ja Rannun pojat lapinporokoirarekisteriin

Iloiset uutiset Pilvipoluilta jatkuvat

Jero sai viralliseksi nimekseen Pilvipolun Velho-Luuhki 

Kun Mansi hyväksyttiin lapinporokoirarotuun, pääsivät myös sen ensimmäiset pennut rotuun. Tämän pentueen tein 2015 varmistaakseni Mansin suvun jatkumisen. Isänä pentueessa oli Näkkälän Rannu, joka hyväksyttiin rotuun 2017. Nyt Mansin ja Rannun pojat ovat kolmivuotiaita ja nekin saavat nyt rekisteripaperit.

Tilko eli virallisemmin Pilvipolun Velho-Tilko tapasi emonsa Mansin  poroaidalla. Tilko palkittiin edellisenä vuonna kunniapalkinolla poropaimennuskokeessa. Nyt emo suoritti saman kokeen ja paimennustyyli oli hyvin samanlainen. 

Aikanaan nimesin pentueen Historia-pentueeksi, koska sukutauluun sisältyy paljon porokoirien historiaa. Pennut saivat nimensä maineikkaiden saamelaisten porokoirien mukaan, jotka löytyvät niiden sukutaulusta.

Tätä pentuetta ei olisi syntynyt ilman yhteistyötä edesmenneen FL Aila Korhosen kanssa. Aila tarjosi minulle siitokseen kasvattinsa Tilkon. Ilman Aila Korhosen perusteellista työtä meillä ei myöskään olisi nykyisenlaista lapinporokoiraa. Hän vaikutti hyvin ratkaisevasti 1970-luvun alussa omalla kasvatustyöllään ja perusteellisella tutkijanasenteellaan, että lapinporokoira säilyi aitona porokoirien jälkeläisenä. Hän esimerkiksi erotteli silloisesta lapinporokoirarekisteristä kukonharjulaiset, joiden taustat olivat epäselvät. Aila itse kasvatti 70-luvulla lapinporokoiria kennelnimellä Velho.  Aila oli toinen Porokoiratutkimuksen (1974-84) tekijöistä. Minulle oli hyvin antoisaa ja merkittävää tutustua Ailaan ja tehdä hänen kanssaan yhteistyötä vuosituhannen vaihteessa. Merkittävin yhteistyöprojekti Tilkon jälkeläisten lisäksi oli  Porokoiran Tarina, joka julkaistiin Koiramme-lehdessä 3/2001. Sieltä voi lukea tarkemmin myös Aila Korhosen osuudesta porokoirien historiaan.

Porokoiran tarina

Aila kertoi Tilkon isästä Sahfista, että se teki elämäntyönsä Muonion paliskunnassa. Useammankin lausunnon perusteella oli palkisen paras porokoira monet vuodet. Aila halusi sen siitokseen, koska se oli todella viehko ja älykäs.  Taempana sukutaulussa oleva Tilkku Raittijärveltä oli myös varsin maineikas porokoira ja hyvä periyttäjä. Yhteenvetona Aila toteaa omista kasvateistaan, että tässä on syntynyt useita sukupolvia koiria alkaen kuudesta koirasta: kanta-Pikestä, Jehusta, Karhu-Mustista, Tilkusta, Luuhkista ja Runnesta. Jehu oli työkoira. Karhu-Mustia ei paljon porotyössä käytetty eikä Runneakaan. Tilko ja Luuhki  olivat ykkösluokan maatiaistyökoiria. Ailan mukaan niiden jälkeläisissä on viisitoista todella kovan luokan työkoiraa. Porokoiratutkimuksessa siitosvalinnan ainoa peruste oli osoitettu ansioituminen porotyössä. Nartulla se tarkoitti, että pentueveli osoitti kykynsä työssä. Narttupennut jäivät etelään sijoitukseen ja siitokseen.

Näma maineikkaat koirat, jotka ovat siis Mansin suvussa, olivat myös Ailan oman kasvatustyön perusta Velho-kennelissä. Siksi haluan kunnioittaa Aila Korhosen muistoa, liittämällä Velho-nimen Historiapentujen nimeen.

Mansin ja Runnen jälkeläiset saavat virallisiksi nimikseen:

Pilvipolun Velho-Sahfi, Pilvipolun Velho-Tilko, Pilvipolun Velho-Pilkki, Pilvipolun Velho-Luuhki ja Pilvipolun Velho-Runne.

Pojat ovat nyt kolmivuotiaita,  terveystutkimuksia on jo suoritettu. Silmät tarkasrtettu kolmelta ja kaikilla ok. Luonteet ovat reippaita  ja pojat  tulevat  hyvin juttuun myös muiden urosten kanssa.

Mansi ja pojat koiranetissä
Täältä löytyy kuvia kaksivuotiaista Velho-pojista
Koira, joka vaeltaa kanssasi

Lisätty 26. 3. 2019 Täältä löytyy Pilvipolun Velho-pentujen emän Mansin sukutaulu ja tietoa geenitutkimuksesta
Koirien geenitutkimuksesta apua rotujen moniimuotoisuuden säilyttämisessä

Koira, joka vaeltaa kanssani

Pilvipolun Pipariakka vaelsi kanssani Kolille 2008, kuva Leena Kangasaho

Kiintymys

Eilen minä vaelsin 40 kilometriä,
          vaan koirani 140.
Eilen minä näin kolme poroa tunturikankaalla
ja kotkan liitelemässä tunturin yllä
ja vesipääskyjä pikkulammella,
           vaan koirani näki näiden lisäksi
           kolmekymmentä poroa ja
           kuuli kotkanpoikasten kiljahdukset
           ja vesipääskysten takaa
           vilahduksen yksinäisestä karhusta,
mutta miten ne mahtuu kaikki
sen päähän, kun minun eilinen vie aikaani
tältäkin päivätä.
Veikko Lilja Beana 1996

Mansi, Piparin ja Onnin tytär, vaeltaa nyt vierelläni.

Unna tuli Näkkälästä keväällä 2014. Sain parhaat vaelluskaverit.

Rölli, Mansin veli ja Malla Eerola Hailuodossa

Olen kasvattanut koiria neljännesvuosisadan. Luovuttanut ne luottavaisn mielin uusiin koteihin. Hyvin harvoin olen joutunut pahasti pettymään. Kaikkein mieluimmin myyn koiran ihmiselle, joka rakastaa luontoa ja siellä vaeltamista. Silloin voin olla varma, että koirani saa onnellisen elämän. Ja tiedän, että ihminen on onnellinen, kun saa koiran, joka haluaa vaeltaa hänen kanssaan. Sellaisia nämä ovat, porokoirien jälkeläiset.
Pyysin viimeisten pentueideni omistajia lähettämään retkeilykuvia koiristaan:

 Tilko ( i Rannu e Mansi) nuotion savussa laavulla.

Tilko ja "isosisko" Unna Teno-joen varrella.
Kuvat Tytti Tuomisen albumista. Tytin ja Tilkon retkistä ja elämästä Kemijärvellä voi lukea Tytin blogista Koiramaista retkeilyä ja matkailua

Jero ( i Rannu e Mansi) on kasvamassa työntekijäksi isäntänsä ja emäntänsä yritykseen Karu Survival , erä- ja selvitymistaitoja sekä pienryhmäjohtamisen opetusta. Kuvat Johanna Kokkola ja Mikko Kettunen.

Pilkki ( i Rannu e Mansi) Lemmenjoen maisemissa ensilumien aikaan. Pilkin kuvat Pekka Keskinen

Historia-pentueen isä Rannu on päässyt isäntänsä  Jannen kanssa näin komeisiin maisemiin laskettelemaan.

Eemeli ja Hannele Logren ( i Onni e Pilvipolun Pipariakka) Pielisen rannoilla.

Eemeli telttavahtina

Joiku ( i Pilvipolun Maa-Tiainen e Pilvipolun Pipariakka) ja Runne ( i Rannu e Mansi)

Joiku

Kuvat Jatta Lähdesmäki-Loueranta albumista. Joiku ja Rannu elävät Kurkiniemen lammastilalla

Pilvipolun koirista lapinporokoirat ja paimensukuiset lapinkoirat

Historiapentujen sukukokous

Mansin Historiapennut syntyivät 11. 5. 2015.  Nyt reilut kaksi vuotta vanhoina niistä jo hieman näkee, minkälaisia koirapoikia  viidestä urospennusta on kehittynyt. Neljä pääsi mukaan, vaikka matkat olivat kaikilla pitkät. Mukana oli vähän muutakin sukua. Ja meillä oli mukavaa!

Runne, Paju eli Sahfi ja Tilko

Miksi Historiapentue?
Tämän pentueen sukutaulu on kertomus porokoirien historiasta ja siitä, miten monenlaisia reittejä saamelaisten porokoirat ovat tulleet etelään.  Emän Mansin sukutaulussa on  Aila Korhosen ja Helvi Tiisalan viimeisä kasvatteja ja heti niiden takaa porokoiratutkimuksen tunnetuimmat urokset jo kolmannesta polvesta lähtien. Sieltä löytyy 3. polvesta myös Suomen toistaiseksi ainoan  risteytyspentueen tytär Halla ( kasv. Helvi Tiisala). Pienenpienenä purona on myös vanhingossa syntynyt "risteytys", jossa minun paimensukuisen suomenlapinkoiran kasvatuslinja risteytyy rotuunotettuun kautokeinolaiseen Cikkiin.
Sukutaulu on täynnä suuria koirapersoonia, joista jokaisesta voisi kirjoittaa pitkän tarinan. Olen myös henkilökohtaisesti tavannut kaikki muut koirat, paitsi 70-luvulla ja 80-luvun alussa syntyneet porokoiratutkimuksen koirat. En myöskään  nähnyt Cikin vanhempia, mutta olen tavannut kasvattajan.
Pentueen isä Rannu edustaa saamelaisten edelleenkin jatkuvaa omaa porokoirakasvatusta Näkkälässä. Rannu otettiin lapinporokoirarotuun keväällä 2017.

Saanko esitellä Mansin ja Rannun Historiapentueen kutsuvieraat:

Tilko sai nimensä raittijärveläisen 70-luvun porokoiran Tilkon mukaan. Sen omisti poromies Ketola. Tilko on Historiapentujen sukutaulussa 6. polvessa. Toinen Tilko sukutaulussa on Mansin isän Onnin isä Tilko, joka oli Aila Korhosen kasvatti ja suoraan porokoiratutkimuksen koirien jälkeläinen.

Sahfi eli Paju ja Tilko

Runne sai nimensä kautokeinolaisen Runnen mukaan. Se on myös paimensukuisten lapinkoirien yksi kantakoira. Runne esiintyy sukutaulussa  isän puolella Tsahpin eli Sahfin takana  5.polvessa sekä emän puolella 6. polvessa Bennun takana.  Bennu on taas monen Iresa-koiran sukutaulussa.

Tilko ja Runne

Sahfi, jota kutsutaan Pajuksi, sai nimensä Joonas Pudaksen porokoiran Tsahpin eli Sahfin mukaan. Se oli porokoiratutkimuksen viimeisiä uroksia ja toimi porokoirana Muonion paliskunnassa. Se oli Aila Korhosen kasvatin Tilkon isä. Sahfi on myös pentujen emälinjassa  5. polvessa Peänu Vaaprotin eli Viehkan isän Santun isänä.

Sahfi eli Paju ja Tilko

Pilkki tulee sukutaulun 7.polvesta. Se on J. Näkkäläjärven porokoiran Luuhkin isä. Pilkki oli paliskunnanyhdistyksen koiratarhan koiria.

Pilkki

Luuhki eli Jero ei valitettavasti päässyt yhteensattumien vuoksi paikalle. Siksi Jerosta pentuaikainen kuva. Jero toimii perhekoirana ja retkikaverina perheen matkailuyrityksessä. Luuhki sai nimensä Jorma Näkkäläjärven porokoiran Luuhkin mukaan, joka toimi Hetassa 1970-luvulla. Luuhki on historiapentujen sukutaulussa 5.polvessa.

Lisää tietoa porokoirien historiasta ja tässä mainituista koirista Historiapentujen nimiäiset

Emo Mansi ja täti Unna toivottavat vieraat tervetulleiksi.

Rannu-isäkin oli paikalla.

Rannu ja sisko Unna saivat keväällä lapinporokoiran rekisteripaperit

Juttua riitti sekä ihmisillä että koirilla. Runne ja Tilko vaihtamassa kuulumisia.

Hannele saapui Oulusta kertomaan pelastuskoiratoiminnasta. Mansi seuraa tarkkana, kuina pojat käyttäytyvät.

Mansin veli, Eemeli -eno, oli myös paikalla. Eemeli on toinen Hannelen hälytyskoirista.  Eemeli ei suostunut pikkupoikien kanssa leikkimään.

Moi Mansi-sisko ja Unna!

Pilkki vuorossa pienessä koulutushetkessä. Kaikki pennut olivat sosiaalisia ja luottavaisia ihmisten kanssa.

Runne ja sen pikkuisäntä.

Kaksivuotiaat porokoirapojat olivat myös keskenään kavereita. Yhtään murinatappelua ei syntynyt, vaan välit selvitettiin selkeällä koirakielellä. Vauhdissa Pilkki, Unna, Tilko ja Mansi.

Tilko, Runne ja Unna

Runne ja Paju

Oli mukava nähdä iloisia ja onnellisia kasvattejaan, joilla on parhaat mahdolliset kodit. Kiitos kaikille, että kävitte!

Kasvattajana voin olla tyytyväinen iloisen kirjavaan ja reippaaseen Historiapentueeseen. Pojista kolme on jo kerinnyt osoittamaan hyviä paimennustaipumuksia. Tilko  on suorittanut poropaimennuskokeen  kevättalvella Sattasvaarassa ja sai kunniapalkinnon.
Minulla on kasvatustyössäni kolme johtotähteä: Porokoirien perimän monimuotoisuuden, hyvien lisääntymisominaisuuksien ja käyttöominaisuuksien säilyttäminen. Kun rikas geenistö on tallessa, siitä on sitten jokaisen kasvattajan hyvä jatkaa omien tavoitteidensa mukaan.