Metsän tummuus mulle tuokaa

Tuonne taakse metsämaan sydämeni halaa. Siell´on mieli ainiaan, sinne toivon salaa.

Vaikka polku pitkä on, kivinen ja kaita, korpi kolkko valoton, ei se mitään haitaa.

Kullan muoto muistossa on tiekin hauska aivan,

Kullan ääntä kuullessa jo unhottaapi vaivan. (kansanruno)

En ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa, ( Eino Leino)

Kuvat Sastamalan Ekojärveltä

Pilvipolun Mansi ja Onnenpiparit 10 vuotta

Mansi ja sen veljet Eemeli, Rölli, Jehki ja Raiku täyttävät tänään 10 vuotta.Tämä pentue on erikoinen tarina porokoiran (porokoira on porojen paimennukseen käyetty koira) ja lapinporokoiran ( rekisteröity rotu, jonka alkuperä on porokoirissa) historiaa, josta voisi kirjoittaa vaikka romaanin. 

Mansi on ystävällinen, rakastava, ahne ja viisas.  

Mansi on ollut koko ikänsä terve, ei ruoka- eikä iho-ongelmia. Myös sen veljet ovat tietääkseni hyvinvoipia kymmenvuotiaita.

Mansin emä on Pilvipolun Pipariakka, emänemä oli Pilvipolun Laemmi-Ahku ja emänisä Peanu Vaaprotti. Molempien suvut menevät Käsivarren porokoiriin. Pentueen isä on on Kennelliiton rekisterin ulkopuolella kasvattamani ja säilyttämäni Onni, jonka isän suku menee myös Porokoiratutkimuksen koiriin ja sitä kautta Käsivarren työkoirasukuihin. Oman kantanarttuni rotuunotetun Cikin lisäksi Onnin suvussa on pieni siivu parasta  paimensukuista linjaani Pilvipolun Pepen kautta, jonka emä oli Pilvipolun Lilli.

Pilvipolun Mansi

Kun Mansin ja sen veli Eemeli otettiin lapinporokoirarotuun, voi sanoa, että olin kulkenut pitkän, kivikkoisen tien koiramaailman puhureissa ja syöväreissä. Onneksi minulla oli ollut tukijoita, jotka myös tiesivät näiden koirien arvon. Parhaan kiitoksen he ovat varmaan saaneet koiriltaan, jotka ovat samaa sukua.

Minä tein kuukausi sitten pyhiinvaellusmatkan Mansin suvun syntysijoille Raittijärvelle. Olisihan se ollut hienoa ottaa Mansi mukaan, mutta kylän työkoirat olisivat voineet mennä tyttökoirasta sekaisin. Hienoa oli kuulla tarinat Iisko Juuson Tilhkusta. ja Jukka Ketolan Tilkosta (eli 1970-luvulla), jotka molemmat kertautuvat Mansin suvussa. Tilkosta ei valitettavasti ole kuvaa, mutta sen tyttärenpojasta Tilhkusta on Tuija Rinteen luovuttama kuva.

Tilhku SF29505G/84, omistaja Iisko Juuso, s.1977  

Mansin emänisä Peänu Vaaprotti "Viehka", 2002-2018, Vapepan hälytyskoira

Mansin poika Pilvipolun Velho-Tilko, perinyt vahvasti esi-isänsä ulkonäön lisäksi myös paimennusominaisuudet.

Tilko tuli Porokoirakerhon paimennuskisassa kahdeksanneksi, Kuva  paimennusleiriltä Unninkasta.

Mansi on saanut yhdet pennut 2015, isänä rotuunotettu Rannu Näkkälästä. Pilvipolun Velho-pennut. Siinäkin syntyi vain poikia. Yritin astuttaa Mansin toisen kerran, mutta se ei vanhempana tullut enää kunnon kiimaan, vaan luovutti lauman lisääntymisoikeuden nuoremmalle nartulle Unnalle. 

Onneksi pojista ovat jo jatkaneet sukua Velho-Tilko ja Velho-Pilkki. Paimennusominaisuudetkin vaikuttaisivat periytyvän.

Pilvipolun Eemeli, Vapepan hälytyskoira

Pilvipolun Eemelin kautta suku on jatkunut kolmessa pentueessa. Pilvipolun Eemelin ja Unnan pennut täyttävät ensi kesänä 3 vuotta. Pilvipolun Siekkis Vilgesjuolgi toimii porokoirana Sevettijärvellä.

Harmi, ettei arpaonni suosinut Eemeliä, joten se ei päässyt porokisoihin. Eemeli on leireillä osoittanut vahvaa paimennusviettiä ja sen työmoraali on korkea. Eemeli Unninkassa.

Eemelin poika Pilvipolun Hirre Vilgesjuolgi. Hirrekin opiskelee pelastuskoiraksi.

Pilvipolun Haldi Vigesjuolgi

Pilvipolun Virggo Vilgesjuolgi eli Halla

Mansin velli Rölli meni siskoni perheeseen. Se on pitkäkarvainen, reipas ja ystävällinen perhekoira.

Isä Onni ja Jehki. Jehki on toiminut monissa harrastuksissa, mm sosiaalipedagogisessa koiratoiminnassa ja Susirajan Etsiväkoirissa. Sillä todettiin kaihi kolme vuotiaana, jonka takia sitä ei esitetty mukaan rouunottoon. 

Lopuksi kuvakalkadi Onnenpipareiden kunniaksi, niin kuin pentuja alunperin kutsuttiin. 

Pipari ja pojat

Eemeli

Rölli

Mansi

Onnenpipareita edelleenkin Mansin ja poikien elämään!

  

 

 

 

Koiralenkit Räpsöössä, ei voi valittaa

Olemme saaneet iloita koirien kanssa kunnon talvesta. Etukäteen kuvittelin, että kun muutan Reposaareen, minun pitää matkustaa koirien kanssa lumilomalle pohjoiseen. Tämä ensimmäinen talvi kyllä yllätti positiivisesti. Taustalla painostaa kuitenkin koko ajan tieto, että kun otetaan ilmaston lämpeneminen huomioon, tämä on poikkeus. Mutta nyt nautitaan! Toivottavasti upea talvi kannustaa ja antaa voimia toimimaan myös ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden puolesta. 

Auringonnousua kiirehdimme katsomaan aallonmurtajalle.

Aurinko nousee Mäntyluodon takaa. Aallonmurtajalla on aina mielenkiintoista katsottavaa.

Mansi ja Unna saavat juosta vapaana.

Jokainen aamu on erilainen

Auringonlaskun aikaan lenkkien suunta on Takaranta. 

Räpsööläinen sanonta: Jos haluat murehtia, älä mene Takarannalle eli paikallisella murteella: "Älä men Takarannal, jos haluut mullitella”

Mansin kanssa kissoja tapaamassa

Maatiaismuorin kissat muuttivat hanhiemon luokse

Kun muutin toukokuun alussa Reposaareen, kissat jäivät matkasta Sastamalaan. Minulla on ollut niitä välillä kovastikin ikävä. Uusi emäntä Leena on viestittänyt ahkerasti kuulumisia ja tiedän, että Liinu ja Maija voivat hyvin. Nyt vihdoin pääsin niitä tervetimään. Kissojen paras ystävä Mansi pääsi myös mukaan. 

Vammalan asemalta ajelimme Leenan komealla 50 vuotta vanhalla mersulla mutkaisia hiekkateitä perille. 

Mansi tutustui talon koiraan, Pontsoon. Sitä olisi voinut erehtyä luulemaan Mansin emon Piparin sukulaiseksi. Pontso on kuitenkin portugalinpondengo. Pondengot ovat Portugalissa  metsästyskoiria ja niitä on pieniä, keskikokoisia ja suuria. Karvanlaatu voi myös vaihdella sileästä karkeaan. 

Pihalla käyskenteli vapaana  ankkoja, kalkkunoita ja kanoja. Vieraan koiran ilmestyminen aiheutti kovan kaakatuksen. Mansi käyttäytyi tietysti siivosti, onhan se kanojen ystävä. Kalkkunat olivat kyllä vähän epäillyttäviä. Varsinkin kun yhdn nimi oli vielä Tappaja-Kake. Tosin ei se kuulemma ollut vihainen. Katselimme Mansin kanssa  varuilta hieman kauempaa. 

Maija löytyi uuninpankolta. Molemmat kissat ilahtuivat suuresti Mansin tapaamisesta ja soivat ne hieman huomiota minullekin. Mansi irvisti Maijalle onnesta häntää vispaten. 

Liinu esitteli kissojen oman kulkureitin ikkunasta ulos. 

Pihasta lähti kaunis kärrytie vanhan sammaleisen metsän läpi. Kun läksimme Mansin kanssa kävelemään, kissat tulivat heti mukaan niin kuin aina Kortelahdessakin. 

 

Moikka, Liinu ja Maija! Varmasti vielä tapaamme. Leenalle lämpimät kiitos mukavasta päivästä ja siitä, että kissat saivat hyvän kodin. Välillä aina haikailen, että olisi niin ihanaa, jos ne olisivat luonani. Nyt tiedän kuitenkin varmasti, että ne viihtyvät paremmin Leenan luona maalla kuin sisäkissoina Räpsöössä.