Väriä kasveista ja iloa lampaista

Sain nauttia kolmen päivän ajan nuotiosavun tuoksusta ja ihastella, miten höyryävissä padoissa syntyi kiehtoavia värisävyjä kasvien avulla. Rentouttavana seurana meillä oli lempeitä ahvenanmaanlampaita, viisaita porokoiria, touhukkaita ankkoja ja kanoja. Arvoisana isäntänä toimi paimenkissa Nipsu Kuosmanen. 

Terhi Honkonen Heinäjärven Määtilalta kutsui minut lammasretriittiin kauniille kotitilalleen Vimpeliin.

Eteläpohjanmaalaisen peltoaukean ja metsän välissä oli viihtyisä harmoninen pihamaa, jossa ei näkynyt räikeitä muoviämpäreitä eikä muuta turhaa rompetta. Valokuvaajan unelmaympäristö. Minä sainkin enimmäkseen kuvata ja Terhi raatoi keräten kasvit, kantaen vedet ja puut, käsitellen langat sekä tietysti hoitaen eläimet. 

Iines-rouva ja nuoret Tupu ja Lupu tarkastivat kaikki meidän touhut. Ja niillä oli myös mielipide joka asiaan.  Värjäyksen aloitimme lupiinilla, joka haittakasvina joutaakin hyvin värjäykseen. Viereisessä padassa puretetaan lankoja eli käsitellään alunalla, että väri tarttuisi paremmin. 

Alunaa eli aluuminisulfaattia laitetaan 10 prosenttia lankojen painosta noin 40 asteiseen veteen. Turhaa kemikaalikuormaa kannattaa välttää eli tarvitaan talousvaaka. Vesi kuumennetaan 80-90 asteeseen. Puretuksen voi tehdä myös samanaikaisesti värjäyksen kanssa. 

Lämpömittari on tärkeä työväline. Villalangat kuumennetaan vähitellen eikä  lämpö saa värjätessä nousta  yli 90 asteen.

Toin mukanani kotoa kaksisäikeisiä harmaita ja valkeita jämälankakeriä suomenlanpaanvillasta, kainuunharmaasta ja muista suomalaisista villalangoista noin 500g. Olisin mielelläni värjännyt myös ahvenanmaanlampaan villalankoja, mutta niitä ei nyt ollut saatavilla kuin kolmisäikeisenä. 

Kun lupiini oli porissut kiehuen kattilassa reilun tunnin, liemi siivilöitiin. Tuoretta värikasvia tarvitaan noin kymmenkertainen määrä lankoihin verrattuna. 

Väriliemen jäähdyttyä sinne siirrettiin puretetut langat suurinpiirtein samanlämpöisestä vedestä. Vettä pitåå lisätä, jos langat eivät uppoa kunnolla. Lankoja sekoitellaan silloin tällöin puukepillä.  Samaan aikaan laitoimme tulille väriliemen kanervasta ja järviruo'osta. 

Jännittävä hetki, kun langat ovat olleet vähintään tunnin 80-90 asteessa lupiinin väriliemessä. Olin tehnyt kolme pientä vyyhtiä keskiharmaasta, vaaleanharmaasta ja valkoisesta langasta. Harmaa värjäytyy enemmän  vihreäksi ja valkoinen keltaiseksi. Myös padan materiaali vaikuttaa väriin. Rautapata vahvistaa vihreää. Teräspata on myös sopiva värjäysastia. 

Välillä pitää rentoutua ja verytellä jalkoja. Lampaat veivät meidät porokoira Haldin ( Pilvipolun Háldi Vilgesjuolgi) paimentamana metsään. 

Seuraavaksi oli vuorossa kanerva.

Noitamaista touhua, tuumivat lampaat.

Terhi keräsi järviruo'on röyhyt läheisen järven rannalta. 

Järviruo'on väri hämmästytti ja epäiltiin, saako tuosta nyt vihreää. 

Huuhtelu suoritetaan vähitellen haalenevissa vesissä niin kauan, ettei väriä enää irtoa. Yleensä 5 kertaa riittää. Huuhteluveteen voi lisätä hieman etikkaa, joka edistää värin pysymistä.  

Kyllä järviruokokin antoi vihreää!

Ensimmäisen päivän tuotos ripustettiin kuivumaan komeisiin metsäpeuran sarviin. Ylhäällä lupiini, alhaalla vasemmalla järviruoko ja oikealla kanerva. 

Uhanalaiset metsäpeurat vaeltavat Terhin kotiseudun ohi keväisin vasomaan Oulunjärven rannoille ja syksyisin takaisin etelämmäksi. Porokoirat ovat taitavia löytämään pudonneita sarvia metsästä. 

Punasipulin kuoret keitettiin illalla ja jätettiin likoamaan väriliemeen. Aamulla siivilöitiin vahvanvärinen liemi. 

Punasipuli antaa harmaaseen voimakasta kellavihreää. Samalla värjättiin vielä 100g harmaata lankaa kanervan jälkiliemessä. Yllättävän hyvä väri siitäkin. 

Välillä muistettiin nautiskella Terhin omavaraisherkuista: riistaa, raparperipiirakkaa, jäätelöä kuusenkerkkasiirapilla. Nipsukin tuli kesken tuholaistorjuntatöiden tervehtimään. 

Tässä kahden ja puolen päivän värjäyksen tuotos, mukana väriä antaneet kasvit. 

Kiitos Terhi ja koko Heinäjärven Määtilan väki unohtumattomasta lammas- ja väriterapiasta! 

Terhi järjestää pienelle porukalle värjäys-, huovutus- ja kehräyskursseja. Tietoa facebookista https://www.facebook.com/heinajarven.maatila tai instagramista  osoitteella Heinäjärven Määtila.

Syksyllä langat soljuvat silmukoiksi ja villapuseroksi ja lämmittävät kuin  muisto kesän vihreistä kukkivista metsäpoluista. 

Kaveri karvainen

 Tässä talossa ollaan kavereita

runo Johanna Hassinen

Kaveri karvainen

yksinäinen sinun ei tarvitse olla

ystävyys on yhtä herkkää

kuin höyhen tuulessa

tai hipaisu huulessa.

Kukko kultainen

vartija puolestain oot

kaveruus on yhtä vahvaa

kuin kaviot rivissä

tai kannukset kivissä.

Toisiimme tahdomme luottaa

nokkivat, pukkivat, haukkuvat, naukuvat

vedetäään yhdessä nuottaa

ja saadaan päiviin iloa

ainakin tuhat ja sata kiloa.

Hyvää ystävänpäivää!

Oi ihana toukokuu

Eilen Heikin päivänä 19. 1. karhu käänsi kylkeä pesässään. Talven selkä on taittunut ja ollaan menossa kohti valoa. Minulle vuoden ihanin valo on toukokuussa juuri silloin, kun puiden silmut avautuvat aurinkoon. Uskon, että se on myös kotieläimille parasta aikaa, kun ne vapautetaan viheriöiville laitumille. Mielen virkistykseksi itselleni ja ehkäpä muillekin: Oi ihana toukokuu! (Nimi lainattu H. E. Batesin kirjasta "Oi ihana toukokuu", josta on tehty TV-sarja ja taitaa olla tulossa uusi elokuvakin).

Aika muistella, aika unelmoida

Joulun jälkeen alkoi korona  ahdistaa. Saan kolmannen rokotuksen vasta tammikuun lopulla ja päätin ympärillä jylläävän omikron muunnoksen takia pysytellä karanteenissa. Päivässä olikin yhtäkkiä paljon enemmän tunteja. Olen lukenut, kuunnellut äänikirjoja, katsonut netistä ja telkkarista elokuvia. Olen selannut vanhoja päiväkirjojani, käynyt läpi kuvia ja vanhoja pöytälaatikkosuunnitelmia. Mikään ei kuitenkaan ole ottanut oikein tuulta purjeisiin ja olen ollut levoton. Niinpä päätin vain muistella ja unelmoida ilman mitään suorituspaineita. Silmiin sattui vuoden 2015 kuva-arkistot.

Olihan se kesä Kolin Kortelahdessa! Mansilla oli pennut yhdessä Rannun kanssa ( Pilvipolun Velho-pennut). Kuvassa pentuja vahtii isoäiti Pipari. Horniolaiset kanat olivat aina touhuissa mukana.

Sahfi ja Tilko Yrjö-kukon ohjauksessa

Hilla opettaa Runnelle ja Luuhkille kissojen kieltä.

Pilkki, Runne ja Luuhki ovat jo reagoineet luoksetulokutsuuni. Lampaat seuraavat tilannetta kiinnostuneena.

Sinä kesänä syntyi myös karitsoita. Kainuunharmasuuhi ja vastasyntyneet karitsat. Alakuvassa samat kolmeviikkoisina.

Loppukesästä syntyi vielä Liinulle kissanpennut.

Tätä minä haluan muistella ja tästä kertoa. Maatiaiskotieläinten sopuisasta elämästä keskenään ja ihmisten kanssa, kun niillä on riittävästi tilaa, vapautta liikkua  ja luonnolliset olosuhteet. Elämä Kortelahdessa oli inspiroivaa ja antoisaa. Opin niin paljon. 

Pidin kesän aikana kaksi valokuvanäyttelyä. Alkukesästä Porvoossa Frederikan Lähteellä ja elokuussa Joensuussa Kauppaneuvoksen kahvilassa Kuninkuusravien aikaan. Siellä oli Suonna Kononen laulamassa  suomenhevosesta. Ne olivat unohtumattomat  näyttelynavajaiset.

 

Marraskuussa  avautui Luontokeskus Ukossa näyttely Maatiaiset maisemassa. Syksyn aikana kirjoitin Omat lampaat-kirjaa. Kun sain sen vähän ennen joulua käsistäni painoon, olinkin sitten palanut loppuun.

Syksyllä kuoli Pilven Poika. Kuvassa sen poika Ukonhattu hautajaispäivänä. 

Näin jälkikäteen itseänikin hirvittää tuon vuoden vauhti.  Sinä vuonna koin henkilökohtaisessa elämässäni suuren pettymyksen ja hylkäämisen. Yksinäinen elämä Kortelahden mökissä ja omat maatiaiskaverini, parhaat terapeuttini, pakottivat minut hidastamaan ja rauhoittumaan. Ja nostivat minut taas pikkuhiljaa jaloilleni. Elämä  vaaran kupeessa jatkui vielä neljä vuotta, kunnes syntyi luonnollinen päätös, että kohta olisin tähän elämäntapaan liian vanha.  Nyt täällä Reposaaressa koronan pakottamassa yksinäisyydessä minulla on onneksi muistot ja valtavat arkistot kuvia. Haaveilen, että vielä voisin kertoa eläinten isosta merkityksestä ihmisten hyvinvoinnille. Ja miten hyvin maatiaiset tähän rooliin sopivat!