Aika muistella, aika unelmoida

Joulun jälkeen alkoi korona  ahdistaa. Saan kolmannen rokotuksen vasta tammikuun lopulla ja päätin ympärillä jylläävän omikron muunnoksen takia pysytellä karanteenissa. Päivässä olikin yhtäkkiä paljon enemmän tunteja. Olen lukenut, kuunnellut äänikirjoja, katsonut netistä ja telkkarista elokuvia. Olen selannut vanhoja päiväkirjojani, käynyt läpi kuvia ja vanhoja pöytälaatikkosuunnitelmia. Mikään ei kuitenkaan ole ottanut oikein tuulta purjeisiin ja olen ollut levoton. Niinpä päätin vain muistella ja unelmoida ilman mitään suorituspaineita. Silmiin sattui vuoden 2015 kuva-arkistot.

Olihan se kesä Kolin Kortelahdessa! Mansilla oli pennut yhdessä Rannun kanssa ( Pilvipolun Velho-pennut). Kuvassa pentuja vahtii isoäiti Pipari. Horniolaiset kanat olivat aina touhuissa mukana.

Sahfi ja Tilko Yrjö-kukon ohjauksessa

Hilla opettaa Runnelle ja Luuhkille kissojen kieltä.

Pilkki, Runne ja Luuhki ovat jo reagoineet luoksetulokutsuuni. Lampaat seuraavat tilannetta kiinnostuneena.

Sinä kesänä syntyi myös karitsoita. Kainuunharmasuuhi ja vastasyntyneet karitsat. Alakuvassa samat kolmeviikkoisina.

Loppukesästä syntyi vielä Liinulle kissanpennut.

Tätä minä haluan muistella ja tästä kertoa. Maatiaiskotieläinten sopuisasta elämästä keskenään ja ihmisten kanssa, kun niillä on riittävästi tilaa, vapautta liikkua  ja luonnolliset olosuhteet. Elämä Kortelahdessa oli inspiroivaa ja antoisaa. Opin niin paljon. 

Pidin kesän aikana kaksi valokuvanäyttelyä. Alkukesästä Porvoossa Frederikan Lähteellä ja elokuussa Joensuussa Kauppaneuvoksen kahvilassa Kuninkuusravien aikaan. Siellä oli Suonna Kononen laulamassa  suomenhevosesta. Ne olivat unohtumattomat  näyttelynavajaiset.

 

Marraskuussa  avautui Luontokeskus Ukossa näyttely Maatiaiset maisemassa. Syksyn aikana kirjoitin Omat lampaat-kirjaa. Kun sain sen vähän ennen joulua käsistäni painoon, olinkin sitten palanut loppuun.

Syksyllä kuoli Pilven Poika. Kuvassa sen poika Ukonhattu hautajaispäivänä. 

Näin jälkikäteen itseänikin hirvittää tuon vuoden vauhti.  Sinä vuonna koin henkilökohtaisessa elämässäni suuren pettymyksen ja hylkäämisen. Yksinäinen elämä Kortelahden mökissä ja omat maatiaiskaverini, parhaat terapeuttini, pakottivat minut hidastamaan ja rauhoittumaan. Ja nostivat minut taas pikkuhiljaa jaloilleni. Elämä  vaaran kupeessa jatkui vielä neljä vuotta, kunnes syntyi luonnollinen päätös, että kohta olisin tähän elämäntapaan liian vanha.  Nyt täällä Reposaaressa koronan pakottamassa yksinäisyydessä minulla on onneksi muistot ja valtavat arkistot kuvia. Haaveilen, että vielä voisin kertoa eläinten isosta merkityksestä ihmisten hyvinvoinnille. Ja miten hyvin maatiaiset tähän rooliin sopivat!

 

Helle hellii. Hellittääkö helle?

Miten täällä Räpsöössä on pärjättty kesä kuumuudessa?

Tämä hämmentävä kesä on nyt puolessa välissä, jos kesäkuukausiksi lasketaan kesä-, heinä- ja elokuu. Ensin oli ihanaa, kun aurinko helli ja lämpöä riitti. Helleaalto alkoi ja toukokuun puolella. Juhannuksen jälkeen ensin kummasteltiin sitten kauhisteltiin. Eikö tämä paahde ollenkaan lopu! Pelolla seurattiin Kanadan tappavaa helleaaltoa. Jos tästä pitäisi jotain hyötyä etsiä, niin toivottavasti maapallon pelastamista jarruttavat ilmastoskeptikot ovat hiljenneet ja harvenneet. Ymmärrän ja annan tukeni nuorille, elokapinallisille ja muille, jotka vaativat päättäväisiä, nopeita toimia.

Itselläni ei ole ollut hätää Toivolan keltaisessa talossa paitsi tämä maailman murhe. Reposaaressa meren äärellä eivät lämpötilat ole kohonneet kolmeenkymmeneen ja aina tulee hieman. Pahimman kuumuuden aikaan olen voinut hyödyntää ilmalämpöpumppua. 

Yleensä kuitenkin on riittänyt luonnollinen läpiveto talossa niin, että ovet parvekkeelle ja pihalle ovat auki. Täällä ei onneksi ole hyttysiä kiusana.

Virkistävä poikkeus kesäpäivissä

Koirien kanssa olemme käyneet lenkillä aamuvarhain. Olemme seurailleet rantojen lintumaailmaa ja yrittäneet opetella ohittamaan metsäkauriit rauhallisesti.

Yhden korttelin päässä kodistani oleva uimalaituri Satamarannassa on ollut kuumien päivien pelastus. Olen käynyt uimassa joka aamu ja joskus myös iltaisin. Meri on hellinyt eikä täällä ole onneksi näkynyt sinilevää. 

Välistä mietin, että jos Suomi on maailman onnellisin maa, niin onko Reposaari maailman onnellisin saari.

Reposaaren pihat avutuvat taas tänä kesänä 1. 8. kaikille kiinnostuneille. Edellisenä päivänä 31. 7. on Reposaaripäivät. Tervetuloa kylään!

Minulla on valokuvanäyttely "Maatiaiset maisemassa" Reposaari-talolla puukoulukorttelissa. Tulkaas moikkaamaan ja juttelemaan maatiaisista, jotka ovat tärkeä osa monimuotoisuutta. Ja monimuotoisuus on taas tärkein asia luonnon ja ihmiskunnan tulevaisuden kannalta. 

Kaksi syysaamua

Lämpimän ja kuivan kesän takia puut eivät olleet vielä tiputtaneet lehtiään lokakuussa ja ruska oli loistossaa. Yöllä oli ollut pakkasta. Vaikka olin matkan jälkeen ankarassa flunssassa, jaksoin lähteä koirien, kissojen ja kameran kanssa kotisuolle. Syysaamut voivat olla  väreissään niin erilaisia säästä riippuen. Nämä ihanat, rauhalliset, aamuiset värikylvyt parantavat sekä sielun että ruumiin!

Pari päivää myöhemmin, kun vilkasin ulos ikkunasta herättyäni, aamuvalo hehkui purppuraa. Yö oli ollut lämmin ja itäisellä taivaalla oli auringon noustessa ohut pilviverho, joka  suodatti auringonvalon punahehkuiseksi.

Joutsenetkin saivat värikylvyn. Joko ne lähtivät?