Kukkaiskierros Reposaaressa

Tule mukaan kävelylle Reposaaren kortteleihin ja meren rannoille. Syreenintuoksu viekoittelee sinut kesän ja loman odotuksiin.  Kotoisilla pihoilla kukoistavat omena- ja kirsikkapuut. Meren tuoksuun sekoittuu kukkiavan pihlajan aromi. Takarannan metsikössä kauriin polkuja reunustavat metsätähdet ja johdattavat sinut kielojen salaiseen puutarhaan. Ankkalammen  reunoilla vartioivat uljaat kurjenmiekat.

Näkymä kotini parvekkeelta. 

Aamukävelyllä Räpsöössä kesäkuun alussa

ja Takarannan metsässä

Junnila

Takarannalla

Haahkaemot hoivaavat yhdessä poikasiaan.

Kirkkokadulla

Onnellinen jälleentapaaminen

Vuosi Reposaaressa on takana. Olen viihtynyt ja minut on otettu täällä hyvin vastaan. Välistä kuitenkin kaipaan metsään ja tietysti ikävöin kissojani. Toukokuun viimeisellä viikolla sain lääkettä molempiin vaivoihin, kun pääsin tapaamaan Liinua ja Maijaa Ekojärvelle Hanhimuorin luo.

Unna ei ollut nähnyt kissoja vuoteen. Maijan vastaanotto oli riehakkaan ystävällinen.

Mansi ja Liinu kohtasivat hillitymmin

Yhteinen kävelyretki sujui niin kuin aina ennenkin. Hanna oli kyytinaisena.

Haaveilen, että voisin elää muutaman viikon toukokuussa ja syyskuussa metsänpeitossa kissojeni ja koirieni kanssa. Löytyisiköhän minulle tämmöinen metsätorppa vuokralle?

Matka kevääseen halki Suomen

 Mieronkiertäjä Suomessa, osa 3

Elin tätä kevättä vahvasti eri puolilla Suomea.

Pari yötä vietin Tohmajärven Tikkalassa siskoni Johannan mökillä. Mökki on aikoinaan ollut ukkini eläketila ja sen jälkeen vanhempieni kesäpaikka. Lapsuudessa vierailin usein ukin ja mummon luona. Mummolla oli kaksi kyyttölehmää. Ukki oli innokas suomenlampaiden jalostaja ja hänellä oli aina hyvä suomenhevonen. 

Kuljeskelin aamuvarhain kaunista lammenrantapolkua.

Istahdin tuumaustuolille. Muistelin lapsuuden kesiä.

Yhtäkkiä alkoi kuulua surkeaa haukkumista. Pieni ketunpoika huusi emoa vastarannan pellolla. Emon mielestä sen oli varmaan aika itsenäistyä ja se oli vähän pelottavaa. Eikä kuovikaan vieressä yhtään lohduttanut. 

Palasin Reposaareen täydenkuun aikaan. Kuu houkutteli minut Takarannalle.

Metsäkauriilla on keväisin karvanlähtö.

Jatkoin kulkuani Lontoon rantaan. Kukas siellä nukkui rantapenkin katveessa?

Pieni harmaahylkeen kuutti. 

Senkin pitäisi jo pärjätä yksin. Kuutti oleili rannalla pari päivää. Eläinsuojelujärjestöstä käytiin katsomassa sen kuntoa. Se vaikutti laihalta. Parin päivän jälkeen  kuutti kuitenkin häipyi. Toivottavasti merelle jatkamaan elämäänsä. 

Moi! Yritä pärjätä!

Tein vielä lähimatkailukierroksen Satakunnassa, kun ystäväni Hanna on luonani etätyöpakolaisena ja hän lupautui kuskiksi. Tärkein kohde oli Ekojärvi ja kissat, mutta siitä oma päivitys myöhemmin. Tuo takana oleva jo aika ränsistynyt navetta on minulle ja monelle maatiaiskanaharrastajalle merkityksellinen paikka. Olin jo pitkään haaveillut käymisestä Karkun Horniossa, josta löysin 23 vuotta sitten hornionkannan kantakukot ja kanat. Tarinan alku  Kuinka hornionkanta löytyi on luettavissa kotisivuillani. Ajelimme Hornion hiekkateitä ristiin rastiin, kunnes paikallisen tuttavan neuvosta löysimme Hornionperälle. Navetta oli paikallaan, mutta muuten maisema oli muuttunnut ja mökki uudistettu. Piha oli rehevöitynyt, kun ei ollut enää laiduntavia eläimiä. 

Kanoja ei tietenkään enää ole. Paikka on selvästi kesäasuntona. Onneksi hornionkantaa kasvattaa useampi innokas säilyttäjä. Pohjois-Karjalan reissulla kävin Helena Seudun luona, jolla oli äskettäin kuoriutuneita  horniolaisia tipuja. 

Paluumatkalla kävimme vielä Ulvilassa Leineperin ruukilla. Siellä oli viihtyisä evästelypaikka  joen rannassa kosken partaalla. Kesällä täällä on tapahtumia sekä puodit ja kahvila auki. Villapäivät ennen juhnnusta kiinnostaisivat. 

 

Leineperissä niin kuin muuallakin tuomet kukkivat villeimmillään. Tuoksu oli suorastaan pökerryttävä. Tästä on hyvä astella kesään (kuva Hanna Kurvi).