Villavuosi

Suomen Lammasyhdistys ja Uudenmaan Lampurit järjestävät Villaviikon 26.9.-3.10.2021. Minä voin juhlia villavuotta. Viime syksynä neuloin pitkästä aikaa taas villapuseron ja siitähän se sitten repes.

Talven tuotoksia

Jokunen vuosi taaksepäin luovuin kaikista langoistani ja puikoistani, koska  reuma vaivasi käsiäni niin, että neulominen ei sujunut. Kesällä 2022 sairastuin pahasti ja etenkin jalat olivat huonossa kunnossa, mutta kädet toimi. 

Ensimmäisen kaarrokepuseroni neuloin minulle ennestään tutusta Pirkka-langasta, jossa käytetään norjalaista villaa. Malli sleeping forest.

Hämmästyksekseni puikot pysyivät taas käsissä, neulominen antoi tekemistä ja oli sopivaa terapiaa. Neulominen ja villan lämpö oli yksi tärkeä kuntoutuskeino, etten vaipunut masennukseen ja jaksoin synkän talven yli.

Seuraavat langat tilasin Vuonuen villaputiikista, 100% suomalaista villaa. Malli oli Jenna Kostetin suolaulu. Sylissä somisteena maatiaiskukko Pekka ja kana Zorro.
 

Otin tavoitteeksi tehdä tunnetuksi suomalaisten lammasrotujen villaa ja niiden tuottajia. Ostin langat pienistä lankamyymälöistä tai suoraan lammastiloilta. Neuloin sekä suomenlampaan että kainuunharmaan villalangoista. 

Jenna Kostetin kirjasta Neulottu Kalevala löysin mieluisia malleja ja ideoita. Villatakin malli maailman synty. Langat värjättyjä suomenlampaan villalankoja esim. Jalovillan Uuhi-lankaa. Yläkuvassa Maija Korhosen porotila Kittilä. Alakuvassa Vuonuen lampaita Paimiossa.

Tämä islantilaismallin mukaan neulottu villapusero on Pohjolan ahvenanmaanlammastilan langoista ja sen on neulonut Riitta Lumiluoto. Mukana maatiaiskissa Liinu.

Ahvenanmaanlampaan lankoja en vielä ole kokeillut, mutta ne ovat seuraavana suunnitelmissa.

Ahvenanmaanlampaita Pohjolan lammastilalla

Lauran villatakki on neulottu ilomantsilaisen Katariinan luomutilan kainuunharmaiden villalangoista. Malli on Neulotusta Kalevalasta kultaneito.

Omat kaapit alkoi olla täynnä villapuseroita. Aloin neuloa sukulaisille ja ystäville.

Pieta ja Valmu saivat toiveidensa mukaiset ohuehkot villapuserot Urpolan tilapuodin suomenlampaanvillalangoista. Malli on omani.

Neuloin vielä yhden villapaidan itsellenikin samoista langoista omaa yli 30 v vanhaa malliani muunnellen. 

Mustia suomenlampaita ja kainuunharmaksia

Tiinalle neuloin hevosaiheisen paidan Urpolan kolmisäikeisestä suomenlampaanvillasta. Päävärinä ruskean lampaan värjäämätön villa. 

Helena sai vähän paksumman villapaidan Urpolan kolmisäikeisestä kainuunharmaan villalangasta Iku-Turso Neulotusta Kalevalasta.  

Tämän Maailan synty (Neulottu Kalevala) villapuseron Urpolan kaksisäikeisestä kainuunharmaslangoista sain valmiiksi nyt syksyllä. Sen saa Malla. 

Olen iloilla huomannut, että kiinnostus suomalaiseen villaan on kasvanut koko ajan ja uusia laadukkaita pienkehräämöjä ja lankakauppoja syntyy ympäri Suomea. Eikä neulomisen innostus, neuloosi niin kuin sitä kutsutaan, ole ollenkaan laantunut. Päinvastoin. Nyt järjestetään neulepäiviä, neuleretriittejä ja neulematkoja. 

Villanlämpöistä syksyä kaikille!

Retki Yyterin hiekoille

Vielä ehdimme ennen syksyn saapumista toteuttamaan yhden unelman, ratsastusretken Yyterin hiekoille. Läksimme ystäväjoukolla  hevosten ja koirien kanssa Yyterin ranta-alueelle, jossa meillä oli lupa ratsastaa hevosilla. 

Penellä oli haave päästä ratsastamaan hevosellaan Karelian Uriba merenrannalle. Niinpä Uriba lastattiin mukaan matkakaveriksi, kun tuli  hevoskuljetuskeikka Kontiolahdelta Rehulan tallille Noormarkkuun.  

Tiina sai ratsukseen Rehulan ruunan Erkin ja Maria ratsasti 4-vuotiaalla Cova-ruunalla. 

Mukaan pääsivät myös Pieta ja Valmu vanhempineen

sekä koirat Aivi ( Pilvipolun Tilia) ja Tumppu ( Breezing Swing)

Eki ja Tiina

Cova ja Maria

Karelian Uriba ja Pene

Kohti uusia unelmia

Lammas- ja hevospaimenena Kolin Lakkalassa

Kolme vuotta sitten muutin Kolilta Porin Reposaareen. Uudella kotiseudullani  maiseman vaikuttavia elementtejä ovat meri, tuuli ja kalliot. Välillä minuun iskee kipeä metsän, vaarojen ja niityillä laiduntavien lampaiden kaipuu. Se oli ihanaa elämää Kolin Kortelahdessa! Niinpä riemastuin, kun minulle tuli tilaisuus päästä elokuiselle Metsähallituksen paimenviikolle Kolin kansallispuistoon Lakkalaan. Pikkusisko Malla oli helppo houkutella mukaan kuskiksi ja paimenpiiaksi. Hän saikin tehdä suurimman osan töistä, lampaiden siirroista, veden kannosta ja kolmen mukana olleen lapinporokoiran lenkittämisestä, koska olin jalkavaivainen. 

Minä nautin Lakkalan idyllisestä pihapiiristä, lampaista ja hevosista arvokkaassa perinnemaisemassa ja Herajärven rannan ja niemen hienoista valoista ja sumuista. Liikuin vain Lakkalan vanhan pientilan alueella, mutta kuvattavaa riitti. Tämän kuvan otti Malla. Neuloin suomenlampaan villalangoista villapaidan keväällä haaveillessani paimenlomasta. Viikolla kyllä tarkeni hyvin ilman paitaa.

Malla nautti uimisesta saunarannassa ja retkeilystä koirien kanssa lähipoluilla. 

Satuhaan 17 kainuunharmasuuhta olivat seurallisia ja helposti ihmistä seuraavia kavereita.  

Yöt lampaat nukkuivat laidunsuojassa, jossa saivat olla rauhassa mäkäräisiltä.  

Uuhet olivat aamu-unisia ja heräilivät yleensä vasta kahdeksan maissa, kun olimme kerinneet jo juoda aamukahvit. Sumuisena aamuna jouduin houkuttelemaan niitä kuvattavaksi. 

Yöaitaus on niin sanottu petoaitaus, joka ei rajoitu järveen. Aitaus sijaitsee heti pihan navetan takana ja on turvallisesti muiden petoaitojen keskellä.  

Päiväksi lampaat siirrettiin johonkin ympäröivistä aidoista.

Lammasaitauksen vieressä niemessä laiduntavat lampaiden turvana rauhalliset suomenhevostammat Ukon Ilona ja Keskitalon Felina. 

Ystäväni Tiina siirtämässä hevosia niemilaitumelle. Ilo talutuksessa, Iina seuraa. Tiinalla päällä teemanmukainen suomenlampaanvilloista neulomani villapaita. 

Lakkalan tila on perustettu 1800-luvun alkuvuosikymmeninä. Tilan säilyneet rakennukset ovat pääsääntöisesti 1900-luvun alusta. Viimeiset asukkaat olivat Heikki ja Tyyne Kähkönen . He viljelivät Lakkalan kivikkoisia peltoja 1980 luvulle asti. Heikki kuoli 1990. Lakkalan pihapiiri peltoineen on määritelty valtakunnallisesti arvokkaaksi perinnemaisemaksi.

Metsähallitus, monet lampurit, laidunyrittäjät, vapaaehtoiset maisemanhoitajat ja etenkin laiduntavat kotieläimet tekevät arvokasta työtä perinneympäristöjen hoidossa. Ne ovat uhanalaisimpia luontotyyppejämme ja tarjoavat elinympäristön suurelle määrälle lajeja, jotka tarvitsevat niittyjä, ketoja ja hakamaita.

 

Matkoilijoille suunnattujen paimenviikkojen myynti alkoi Metsähalituksen toimesta vuonna 2008. Kolilla silloin työskennellyt Metsähallituksen suunnittelija Tuuli Jansson ideoi uutta myyntiartikkelia, jossa yhdistyi vuokratupien käyttö ja maisemanhoito. Ensin paimenviikkoja myytiin Seppälään, joka sijaitsee myös Herajärvellä noin kilometrin päässä Lakkalasta. Tuuli muisteli, että vuonna 2009 viikot varattiinkin jo 10 minuutissa loppuun. Paimenviikot taisi olla Metsähallituksen ensimmäinen sähköinen myyntituote. Lakkalaan paimenviikkoja on myyty vuodesta 2012. Kukaan ei uskonut, että niistä tulisi niin iso juttu. Pääsi yllättämään itsenikin, tuumi Tuuli.

Nyt Metsähallituksella on 15 paimennuspaikkaa kansallispuistoissa ja suojelualueilla eri puolilla Suomea. Paimenet arvotaan aina helmikuussa. Hyvää tuuria tarvitaan, jos arpa osuu kohdalle tuhansien hakijoiden joukosta. Paimenviikot ovat maksullisia ja saadut tulot käytetään perinneympäristökohteiden ylläpitoon ja luonnonhoitoon. Paimennuksen tärkein tavoite onkin perinneympäristöjen hoito. 

Mariko Lindgrenin toiminimi Satuhaka hoitaa  kaikki Kolin kansallispuiston laidunpalvelut ja hankkii laiduntavat  eläimet. Mariko kävi tarkastamassa laitumien ja aitojen kunnon ja tervehtimässä meitä ja eläimiään.

Näkemiin Lakkala ja kiitos kesän parhaasta viikosta!

Turvallista ja leppoisaa loppukesää!