Historiapentujen nimiäiset

Pennut ovat jo käyneet ulkona. Vähän outo ympäristö jännittää.

Olen piirrellyt pentujen sukutauluja. Arkistoista on löytynyt monenlaista tarinaa pentujen esivanhemmista.Pentujen nimet ajattelin poimia sukutaulusta.

Aila Korhonen, joka oli toinen Porokoiratutkimuksen  (sukutaulussa lyhennetty Pkt) tekijöistä (1974-84), kertoi sukutaulussa olevista koirista. Mansin isänisänisä on Sahfi. Muistini mukaan Sahfi on myös Mansin emänisänisänisä eli Santun isä. Aila mainitsi Sahfista, että se teki elämäntyönsä Muonion paliskunnassa. Useammankin lausunnon perusteella oli palkisen paras porokoira monet vuodet. Aila halusi sen siitokseen, koska se oli todella viehko ja älykäs.  Taempana sukutaulussa oleva Tilkku Raittijärveltä oli myös varsin maineikas porokoira ja hyvä periyttäjä. Yhteenvetona Aila toteaa omista kasvateistaan, että tässä on syntynyt useita sukupolvia  koiria alkaen kuudesta koirasta: kanta-Pikestä, Jehusta, Karhu-Mustista, Tilkusta, Luuhkista ja Runnesta. Jehu oli työkoira. Karhu-Mustia ei paljon porotyössä käytetty eikä Runneakaan. Tilko ja Luuhki  olivat ykkösluokan maatiaistyökoiria. Ailan mukaan niiden jälkeläisissä on viisitoista todella kovan luokan työkoiraa. Porokoiratutkimuksessa siitosvalinnan ainoa peruste oli osoitettu ansioituminen porotyössä. Nartulla se tarkoitti, että pentueveli osoitti kykynsä työssä. Narttupennut jäivät etelään sijoitukseen ja siitokseen.
Mansin suvussa esiintyvien Porokoiratutkimuksen suorien jälkeläisten , Aila Korhosen ja Helvi Tiisalan kasvattien, Tilkon, Santun, Siivin ja Pihkkan takaa löytyvät juuri nämä kuusi koiraa.
Lisäksi siinä on Cikin kautokeinoleinen, arvosettu porokoirasuku. Sen taustoista kertoi kautokeinleinen poromies Nils Peder Siri matkakertomuksessani Cikin kotiseuduille. Cikin narttulinja menee suoraan Tromssan museon täytettyyn porokoiraan
Pienen pikantin lisän siihen antavat pitkäkarvaiset porokoirien jälkeläiset (paimensukuiset lapinkoirat), jotka karvanpituuden perusteella rekisteröitiin suomenlapinkoiriksi.
Väittäisin, että missään muussa nykyisessä elossa olevassa siitoskykyisessä linjassa ei ole koottuna näin monimuotoisesti vanhaa maatiaiskantaista porokoirageenistöä.
Tuo sukutaulu on myös mielenkiitoinen tiivistelmä porokoirien historiaa ja vaiheikas kertomus siitä, miten monenlaisia polkuja saamelaisten porokoira on tullut etelään ja rekisteröity lapinporokoiraksi tai suomenlapinkoiraksi. Ja miten osa on jätetty rekisteröimättä.  Jos historia kiinnostaa, voit lukea lisää kirjoittamastani Porokoiran tarinasta .

Lisäyksiä: Tuija Rinne kertoi, että Tilkku oli myös Porokoiratutkimuksen koiria. Se on otettu rotuun Kemijärvellä ja on Kennelliiton rekisterissä Tilhku SF29505G/84, omistaja Isak (Isko) Juuso, Raittijärvi.  

Historiapentujen isän Rannun suku taas edustaa  vielä näihin päiviin jatkunutta poromiesten ja -naisten omaa porokoirakasvatusta.

Nasti leikkii poikansa Hipun kanssa.

Rannun emä Nasti on Anni-Marja Vanhapihan narttu, josta pidin kovasti ja jonka takia kiinnostuin pennuista. Nasti on älykäs ja ystävällinen nyt noin 4 vuotias narttu.
Nastin isä on kylällä kovasti kehuttu, kuuliainen  jo vanhempi porokoira Guuge, jonka omistaa poromies Antti Näkkäläjärvi. Guugen isä on Matti Proksin  porokoira Skierri. Proksilta on tunnetusti tullut hyviä porokoiria Nastin emä on Tuomas Näkkäläjärven vilkas porokoiranarttu Sunna. Sunnaa on käytetty porotöissä. Rannun isä on nuori Musti. Musti on Iisko-Matti Näkkäläjärven porokoira. Mustin emä on samainen Sunna. Tämä vähän mietitytti. Mutta koska pennut vaikuttivat hyvin terveiltä ja elinvoimaisilta, uskalsin ottaa riskin, vaikka sukusiitosaste on korkea. Tuomas Näkkäläjärvellä oli itsellään Mustin veli Tsahpi porokoirana. Mustin isä on Mosku. Sen suku jäi epäselväksi. Se on kuitenkin muualta eli ei ole samaa sukua kylän koirien kanssa. Kuvia Rannun sukulaisista: Näkkälän porokoiria


Tämän perusteellisen alustuksen jälkeen on hyvä antaa pennuille juhlavat nimet suoraan historiallisesta sukutaulusta

 Tilko

 Pilkki

Runne

Sahfi

Luuhki

Luuhki ja Tilko

Runne, Tilko ja Pilkki

Sahfi ja Luuhki

Kaikki pennut ovat varattu.

Mansin ja Rannun Historia-pentue

Aloitin koirankasvatuksen 1992.  Kasvattajan olen aina kulkenut omia polkujani, Pilvipolkuja. Koirankasvatus on jäämässä sivuun kirjoittamisen ja valokuvaamisen vallatessa enemmän aikaani. On vain kaksi syytä, minkä takia suunnittelen vielä ehkä muutaman pentueen. Toinen on sama kuin oli edesmenneellä porokoiravaikuttajalla Aila Korhosella. Haluan pysyä itse hyvissä koirissa. Toinen on harvinaisen geenikannan pelastaminen.
Mahdollisimman laaja geeniaines on alkuperäisrotujemme tukipilari. Jotkut tuudittautuvat siihen luuloon, ettei esimerkiksi lapinporokoiralla ole hätää, koska se on tutkitusti geenikannaltaan moniin rotuihin verrattuna  vielä monimuotoinen. Tarvitseeko meidän toistaa muiden virheet? Meidän olisi pitänyt jo oppia, mihin ahdas rotupuhdas jalostus johtaa. Erityisen tärkeää olisi nyt poimia talteen viimeiset rippeet vanhoista sukulinjoista, joita 80-90 luvun ulkomuoto- ja muista eturistiriidoista johtuen on syrjitty. Rotuunottokin on hyvä asia. Mutta nykyajan rotuunotossa on hyväksyttävä se tosiseikka, että koirissa on ehkä muutakin kuin aitoa alkuperäistä porokoiraa.

Miksi halusin astuttaa  Mansin? Tiedostan kyllä riskit. Sen emän Piparin veljellä  oli addissonin tauti ja HC. Emänemä eli 12 vuotiaksi, mutta sai elämänsä aikana muutaman epilepsiakohtauksen. Ei kuitenkaan tarvinnut lääkitystä. Mansin yhdellä veljellä on HC -epäillys. Tosin sen sain tietää vasta astutuksen jäljeen.  Toisaalta Mansi on itse täysin terve. Sen silmät, lonkat, polvet ja kyynärät tarkastettiin ennen astutusta. Kaikki kunnossa ell Jari Ahon lausunnon mukaan. Myös Mansin emä on koko ikänsä ollut täysin terve. Nyt Pipari on yli 10 vuotias ja käynyt silmätarkastuksessa viimeksi vuosi sitten ja todettu edelleenkin silmistään terveeksi. Mansin emän isä Peanu Vaaprotti eli Viehka lopettelee loistavaa uraansa hälytyskoirana nyt 13 vuotiaana.  Mansin isä Onni oli astutushetkellä 12 v. Silmät tarkastettiin ennen astutusta ja muutenkin Onni oli terve. Minusta tämä suvun pitää jatkua. Ainut tapa säilyttää suku, on tehdä pennut Piparin pennulla.
Valitsin Piparin rekisteröimättömän pennun Mansin, koska näyttää tällä hetekllä siltä, että tässä yhdistelmässä  on terveysriskejä vähemmän kuin Piparin rekisteröidyssä pentueessa. Piparin rekisteröidystä pentueesta Pilvipolun Maatiaisen kanssa voi ehkä käyttää vielä vanhemapana uroksia, jos oletetut riskit ( Isän Pilvipolun Maatiasen HC ja yhden pennun kilpirauhasen vajaatoiminta) voidaan minimoida.
Jos olemme rehellisiä ja pyrimme päivittämään koiriemme terveystiedot, täysin tervettä sukulinjaa ei varmasti olekaan. Ongelmat pitää kertoa avoimesti. Kasvattajilla pitäisi kuitenkin olla myös rohkeutta toteuttaa omaa linjaansa, jos uskoo siihen. Liiallinen täydellisyyten tavoittelu kaventaa geenikantaa.

Minulla on kotonani kaksi hurmaavaa, viisasta ja lempeää koiraa. Pipari ja sen tytär Mansi. Niiden emä- ja lisääntymisominaiduudet ovat erinomaiset.  Pipari ja sen kolme sisarusta kaikki ovat läpäisseet luonnetestin ja myös poropaimennuskokeen. Jonkun verran riistaviettisyyttä on sekä emässä että tyttäressä. Mielyttämisenhalu ja ahneus tekevät ne kuitenkin helposti koulutettaviksi. Vuosi sitten löysin Näkkälästä uuden mielenkiintoisen porokoirasuvun ja sain siitä itselleni Näkkälän Unnan. Unna on hurmannut minut vauhdikkaalla luonteellaan, jossa on sopiva sekoitus nöyryyttä ja viikaria. Näiden sukujen yhdistelmän haluaisin omaksi koirakseni. Itselleni ei tietenkään nyt uusia koiria tule. Suunnittelin kuitenkin sijoittavani nartun ja sijoituspaikkakin oli odottamassa.

Siksipä valitsin pentueen isäksi Unnan veljen Näkkälän Rannun. Rannussa ei tällä hetekllä ole muuta vikaa kuin että se on liian nuori, vasta vuoden ikäinen. Tähän kompromissiin oli kuitenkin tyydyttävä, koska en voinut saada geenitestiin Rannun vanhempia velipuolia, jotka minua myös kiinnostavat. Mansi näet kantaa prcd-PRA-sairausgeeniä, joten isän pitää olla tästä sairaudesta vapaa. Rannu testattiin ja sillä ei ole  prcd-PRA eikä pompentaudin sairausgeeniä. Pennut voivat siis korkeintaan kantaa  prcd-PRA-sairausgeeniä mutteivat itse sairastu. Pompentaudista pennut ovat vapaita vanhempien testituloksen perusteella, Rannun silmät tarkastettiin terveiksi juuri ennen astutusta maaliskuussa 2015.
Luonteeltaan  Rannu innokas, toimelias ja hieman pehmeä. Se pärjää erinomaisesti sekä perhekodin terapiakoirana että vuohipeimenena.

Mansi synnytti 11. 5. 2015 viisi reipasta poikaa. Synnytys sujui hienosti ja pennut ovat virkeitä. Sijoitusnarttua en siis saanut. Kahdella pojalla on jo kodit odottamassa. Jos olet kiinnostunut maatiaiskantaisesta, porokoirasukuiseta urospennusta, ota yhteyttä. Pennut saavat elää vähintään kahdeksan viikkoa onnellista elämää luonani Kortelahdessa yhdessä koirien, kissojen, lampaiden ja kanojen kanssa. Ne opetetaan luottamaan ihmiseen ja hoidetaan kaikin puolin hyvin. Pennut maksavat 450 euroa ja saavat mukaansa  sukuselvityksen, joka on mielenkiintoinen pala porokoirien historiaa. Pennut eivät siis ole Kennelliiton rekisterissä.

Pentueessa on kolme mustaa tai hallavanmustaa poikaa sekä kaksi parkkia valkein merkein.

Teen tarkemman sukuselvityksen myöhemmin, kunhan kerkiän penkoa arkistoja. Minusta pentujen sukutaulussa on ainutlaatuista se, että sekä emänisän Onnin että emänemänisän Peänu Vaaprotin suvut menevät nopeasti 80--70 luvun Porokoiratutkimuksen koiriin. Jo neljännessä polvessa ollaan 80-luvun alussa tai 70-luvun lopussa syntyneissä porokoirissa, koska uroksia on käytetty vanhoina. Pentueen isä Rannu taas edustaa tunturisaamelaisten omaa porokoirakasvatusta, joka vielä pieninä puroina on säilynyt nykypäiviin. Siksipä nimeänkin tämän Historia-pentueeksi.

Mansi tulee hyvin juttuun kaikkien eläinten kanssa.

Viime kesänä Mansi leikitti pikkuista Unnaa. Tänä kesänä hän saa leikkiä omien poikiensa kanssa.

Blogini aiempia päivityksiä pentueen isästä Rannusta ja emästä Mansista:
Maaliskuussa 2014 matkustin ensimmäistä kertaa Näkkälään ja ihastuin Nastiin, Runnen ja Unnan emään Tunturilapin porokoiria

Runnen ja Unnan suku löytyy Näkkälän kylästä  Näkkälän maatiaiskantaiset porokoirat

Unna, pentueen täti Näkkälän Unna

Rannu osoitti lahjakkuutensa paimenena jo puoivuotiaana, kuvissa myös rannun sukulainen, sijoitusnarttuni Luna sekä Rannun velipuoli, rotuunotettu Remu Iloisia asioita Pilvipoluilta

Munannoutaja Mansi

Mansi Mansi Mansikkainen täytti vuoden

Onnekkaat elämänkeväässä

 Kaksi vuotta sitten 11. 4. 2012 syntyivät Pilvipolun Pipariakan toiset pennut,  rekisteröimättömät porokoirasukuiset Onnekkaat.

Onni

Pentueen isänä oli rekisteröimätön, porokoirasukuinen Onnenpoika Onni. Onni oli astutushetkellä jo 12-vuotias.
Kasvattajan minulla oli tässä pentueessa tärkein tavoite säilöä tulevia aikoja varten vanhojen porokoirasukujen geenejä, jotka muuten olisivat hävinneet lopullisesti. Onnia veljineen olen aikanani tarjonnut lapinporokoirien reksiteriin kaksikin kertaa. Rotujärjestössä ei kuitenkaan aika ole ollut vielä kypsä sille, että geenikannan laajuus asetettaisiin etusijalle alkuperäisen poroa paimentavan koiran säilytyksessä. Minulla ei ole halua riidellä. Toivon, että joku ymmärtää jatkaa työtäni sitten, kun en enää itse jaksa.
Onnin isä on Aila Korhosen kasvatti Tilko, Tilkon isä on Muonion paliskunnan arvostettu porokoira Sahfi eli Tsahpi (U104-80A porokoiratutkimuksen omassa rekisterissä), joka oli mukana porokoiratutkimuksessa ja tuli vanhoilla päivillään astumaan etelään. Sitä käyttivät siitokseen sekä Aila Korhonen että Helvi Tiisala 80-90-luvun taitteessa. Tilkon emä Jetta eli "Kipi" (121-83A porokoiratutkimuksen rekisterissä) oli porokoiratutkimuksen narttuja. Porokoiratutkimuksen nartut valittiin siitokseen vanhempien ja veljien poropaimennusominaisuuksien perusteella.

Anu

Onnin emä on Ard´na eli Anu. Anun emä oli kautokeinolainen porokoiranarttuni Cikki ja isä paimensukuinen lapinkoira Pilvipolun Pepe.

Cikki

Viehka

Pilvipolun Pipariakan isä on Viehka eli lapinporokoirauros Peanu Vaaprotti, joka toimii edelleenkin yli 11 vuotiaana hälytysryhmän pelastuskoirana Oulussa. Viehkan geenit jatkuvat ainoastaan tyttärensä Piparin kautta.

Santtu

Viehkan isä on suoraan porokoiratutkimuksen koirista polveutuva Helvi Tiisalan kasvatti Santtu.

Halla ja Pihkka

Viehkan emä on risteytysnarttu Halla, jonka emä on rotuunotettu  Helvi Tiisalan kasvatti Pihkka ja isä paimensukuinen lapinkoira Riskukarhin Sirma.

Onnekkaiden sukutaulu on siis täynnä porokoirien vaiheikasta historiaa. Sukutaulussa olevat koirat kaikki ovat olleet mieleenjääviä persoonia. Muistojen lisäksi toivoisin niiden geenien rikastuttavan lapinporokoirakantaa.

Jos haluat tietää enemmän porokoirien historiasta, voit lukea artikkelini Porokoiran tarinan

Olen tehnyt näille rekisteröimättömille porokoirasukuislle pentueille samat terveystarkastukset ja geenitutkimukset kuin muillekin kasvateilleni. Silmien suhteen linja vaikuttaa terveeltä muuten, mutta Pipari ja Mansi ovat PRA-kantajia. Linjassa esiintyy myös pompentaudin kantajuutta. Siksi jatkossakin on syytä tehdä geenitestit, kunnes  saadaan karistettua nämä sairausgeenit pois. Jonkun verran on myös löysälonkkaisuutta (C-lonkkaa), mutta se ei porokoiran elämää yleensä haittaa.  Sukutaulussa esiintyvät koirat ovat eläneet terveinä vanhoiksi. Cikki kuoli tapaturman seurauksena 9-vuotiaana. Kaikki muut ovat saavuttaneet 12- 14-vuoden iän.

 
Isä Onni ja poika Jehki.

 Onni jaksoi vielä lähes vuoden kasvattaa poikaansa, kunnes lähti pilvipeuroja paimentamaan.

Onnekkaiden elämänkevättä:

Mansi

Rölli

Raikuja Mansi

Raiku, Eemeli ja Mansi

Jehki ja Mansi

Eemeli on jo pitkällä pelastuskoiraopinnoissa. Ensimmäiset päivä- ja pimeäkokeet on suoritettu.

Jehki on läpäissyt poropaimennustaipumuskokeen. 

Kaikki viisi ovat rakastettuja perhekoiria, reippaita ja mukavanluonteisia. Kuvassa Rölli.

Mansi jäi Pipari-emon kiusaksi ja riesaksi. Ja minun ilokseni. Eikä minulla ole valittamista. Mansin älykkyys hämmästyttää ja riemastuttaa.

Onnenpipareita syksyisellä suolla

Piparin poika, Mansin veli Onnekas Oivallus eli Rölli tuli syyslomalle syntymäkotiinsa. Pennut ovat nyt puolivuotiaita riiviöitä.
Onnenpipareiden syntytarina löytyy vanhasta blogistani. Kuvat sieltä ovat poistuneet, kiitos vuodatusnetin töppäilyjen

http://suakkuna.vuodatus.net/blog/3198405/onnenpiparit/

 Mansi on mielissään, kun sai leikkikaverin.

 Sisko närpiäkarva, veli rössökarva

  

Liinu kissan kanssa juostiin kilpaa.

J

Jehki-veli tuli moikkaamaan.

 

 Upps, leikin tiimellyksessä Rölli putoso lampeen. Taisi Jehki vähän tönäistä.

Nämä pennut ovat nimensä veroisia, onnenpipareita. Kaikki ovat tuoneet iloa ja sisältöä omien ihmistensä elämään. Minä näen näissä koirissa monta ajan kultaamaa tarinaa. Niinkuin Röllin katseessa Pepen lempeyttä. Ymmärrän hyvin, mitä  näiden koirien taustalla olevan kasvattaja Aila Korhonen tarkoitti sanoessaan, että kasvattaa vielä näitä, koska haluaa itse pysyä hyvissä koirissa.