Kirkkokatu 7 tontilla on kaksi taloa. Ensin on valmistunut katujen kulmaukseen matalampi talo joskus 1900 -luvun alussa. Seuraavaksi tontille rakennettiin Toivolan leipomo ja viimeisenä tämä vuokraamani talo. Leipomo on purettu. Varmaan saan tarkennusta historiaan , kunhan pääsen paremmin tututumaan reposaarelaisiin kanta-asukkaisiin.
Kun nyt näyttää vielä tämä eristys koronan takia jatkuvan, kutsun teidät kaikki blogini seuraajat virtuaalitupareille kotiini. Puolitoista viikkoa olen purkanut muuttolaatikoita ja pikkuhiljaa tavarat ovat löytäneet omille paikoilleen. Ei nyt tietenkään ihan valmista ole eikä varmaan tule olemaankaan. Kyllä tämä kuitenkin jo vahvasti omalta kodilta tuntuu. Tervetuloa !
Lasikuistille vai sanotaankohan täällä verannalle paistaa aamuaurinko.
Keittiö on ihan sopivan kokoinen. Kaikki lähellä, mutta hyvin mahtuu muutama vieraskin pöydän ääreen.
Emmin lehmät ja muut rakkaat esineet löysivät paikkansa.
Keittiön vieressä on olohuone, jossa voi myös nukkua.
Reposaarelaisilla on hyvin toimiva virtuaalinen kirpputori "Räpsöö kierrättää" . Sieltä löysin tämän kattokruunun ja muutakin tarpeellista.
Huovutettu Taisto-kukko on päässyt takanreunalle.
Huoneen toisessa päässä katselen telkkaria tai teen töitä koneen ääressä.
Yläkerrassa on suihkuhuone. Vessa on onneksi sekä ylä- että alakerrassa. Mansi viihtyy ylhäällä, mutta Unna on toistaiseksi sitä mieltä, että avoimet portaat ovat epäillyttävät. Parveke odottaa remonttia.
Yläkerran makuuhuone toimii myös vierashuoneena.
Pihalla en ole vielä ehtinyt tehdä muuta kuin että hankin keinun.
Odotan innolla, kun reposaarelaisten viehättävien pihojen hedelmäpuut puhkeavat kukkaan. Erityisesti arvostan sitä, että suurin osa räpsööläisistä ei tunge autojaan pihaan, vaan autot saavat nököttää leveiden katujen varsilla. Hyvä räpsööläinen tapa!
Onpa ihanan viihtyisää jo nyt! Räpsöö tietenkin on jo miljöönä todella viihtyisä. Uudesta otsikkokuvastasi hahmotankin, missä talosi sijaitsee. On jotenkin hirveän hauska kuvitella itsensä sinne kirkonraitille kävelemään talosi ohitse. Juuri tuotakin taloa olen varmasti ohi kulkiessani ihastellut.
VastaaPoistaNo Saila, seuraavalla kerralle et kävele ohitse, vaan tulet kahville/teelle.
VastaaPoistaHei! Joku ystävällinen tuntematon laittoi minulle vinkin blogistasi:) Me asumme nyt, ja olemme jo yli 20 vuotta asuneet, Pielisen itäpuolella, Lieksan Vuonisjärvellä. Mutta 90-luvun alussa asuimme Reposaaressa:) Se on ihana paikka, jota muistelee mielellään. Mutta siinäkin oli aikanaan kääntöpuolensa. Meillä ei ollut silloin autoa ja olimme linja-autojen varassa. Sitten rupesimme haluamaan pois, kun emme linja-autolakon vuoksi päässeet enää isääni katsomaan, josta äitini oli ilmoittanut, että ei montaa päivää elä... Merkillisistä on joskus elämä. Mutta nyt minusta oli kiva ruveta blogisi lukijaksi, ja katsella Reposaaren nykyisyyttä täältä Lieksasta päin. Minulla olikin muutamama päivä sitten blogissani hieman juttua Reposaaresta: https://vaaranlaella.blogspot.com/2020/05/painolastimaasta.html
VastaaPoistaTerveiset sinne Itä-Suomeen. Minä elelin autottomana Kolilla ja elelen täälläkin. Bussipysäkki on talon vieressä ja hyvin sillä tuntuu pääsevän maailmalle, kunhan ensin nämä koronarajoitukset purkautuvat.
PoistaKodikas paikka ja talo kaikkinensa. Tai niinkuin minä sanon pirtti.
VastaaPoistaElämänmuutos on muuttaa mäkien ja vaarojen maisemasta pikku lammen rannasta tasamaalle meren maisemiin. Se pitää pirteänä monella lailla, uskoisin niin. Tätä kirjoittaessani Liinu kuorsaa vaimeasti selkäni takana ja Maija harrastaa tutkimusmatkailua tuolla toisessa päässä taloa.
Se on keksinyt hyvän tukikohdan korotetuilla jaloilla seisovan sohvan alta josta näkee moneen suuntaan. Terkkuja Mansille ja Unnalle.
Terveiset ja rapsutukset Liinulle ja Maijalle. Tästä kodista selvästi puuttuu Liinun kuorsaus ja Maijan metkut. Ikävä on.
VastaaPoista