Minulle oli iloinen yllätys, että täällä Räpsöössä sain taas naapurikseni lapsuuteni linnut. Olen kuljeksinut parina aamuna ja iltana Reposaaren katuja kottaraisia bongailen. Toivottavasti räpsööläiset eivät kummeksu kamera kaulassa maleksivaa hiippailijaa.
Satamapuiston nurmikolla oli yhtä aikaa ruokailemassa kymmenkunta lintua. Maatalouden ja karjatilojen vähentyessä kottarainen alkoi uhkaavasti harvinaistua. Nyt kanta on pikkuhiljaa lisääntynyt. Kottarainen viihtyy myös puutarhamaisessa ympäristössä, jossa se löytää ruokansa leikatuilta pihanurmikoilta. Ensi kesäksi pitää yrittää saada kottaraisenpönttö pihapiiriin.
Mansi ja Unna ovat yleensä mukana ja odottavat kärsivällisesti, kun minä tähtäilen kameralla lintuja. Käytän 600mm putkea, joten voin kuvata lintuja kauempaa niitä häiritsemättä.
J H Erkon runo kottaraisesta:
Murhelintu
Kottarainen, se murhelintu,
jota harvasti mainitaan,
oli oppinut elämältä
pienen, pienosen laulun vaan.
Kottarainen, se tumma lintu,
lauloi pienosen säveleen,
minkä lauloi, sen totta lauloi,
se koski kuulijan sydämeen.
Murhelintu sopii hyvin koranakevään tunnelmaan. Murhe kuitenkin kirkastaa tärkeät asiat ihan niin kuin kottaraisen musta väri voimistaa sen sulissa välkkyvän metallinkiiltoisen turkoosin ja violetin, purppuran ja keltaiset pilkut.
Kiirettä piisaa kottaraisilla. Katonrajan pesässä taitaa olla kohta poikaset. Haahkaemot jo hoivaavat omiaan.
Kottaraisen myötä toivotan kaikille armasta aikaa ja suloista suvea!
Onpa jännä juttu, minulle kottarainen on ilolintu, en pysty kuvittelemaan sitä suruisaksi. Sehän säkenöikin kuin salaperäinen jalometalli. Laulu on niin hauskaa kujertelua, naksuttelua, luritusta. Täällä on pöntöstä kuulunut kova huuto jo 10 päivän ajan aina, kun emo on pyrähtänyt sieltä pois hakemaan lisää ruokaa ♥
VastaaPoistaRunoilijan vapaus. Ehkä hän oli pettynyt johonkin ja purki suruaan kottaraisen kautta. Kyllä minunkin lapsuuden kottaraiset olivat kesän ja ilon lintuja.
VastaaPoista