Pikku Peikko metsäretkellä

Pieta Peikko Petronellan, 1v, metsäretki Kitukoskelle

Metsässä tuoksuu jo kevät. Puut varistelevat neulasiaan sulaville hangille. Sammalmättäät ovat karistaneet jo lumet harteiltaan. Kevät heräilee Porin Kitukoskella, jossa kävin pikku Pietan , Pietan äitien ja koirien kanssa.

Tulin vain sanomaan, että muista karata metsään aina, kun saat tilaisuuden.

Villi vaeltaja juhlii Suomen luontoa

Ensi lauantaihin päättyy pestini luontolähettiläänä. Silloin vietetään viimeistä Suomen luonnon päivää tänä vuonna ja liputetaan Suomen luonnolle, ihan virallisesti. Siis  liput liehumaan Suomen luonnon kunniaksi!

Minä juhlin  Suomen luontoa kuvittamalla lempirunoni Katri Valan "Villihanhen laulun" säkeet ja muistelemalla sykähdyttävimpiä hetkiäni kotomaani luonnossa.

Sanat on poimittu lauluyhtye Rajattoman esityksestä Villihanhien laulu

Vielä on perhosia jäljellä eli kuhinaa kukkaniityllä

Kortelahden pihan kukkaniittyni  kuhisee kaikenlaisia lentäviä ötököitä kuten perhosia, pistiäisiä, ampiaisia ja monenmoisia kärpäsiä. Sudenkorentoja lentää valtavasti niityn yllä. Niiden kuvaamisessa en ole vielä onnistunut. 

Varoituksen sana. Minun kukkien ja perhosten tuntemukseni  on jokseenkin hatara. Haluan kuitenkin oppia ja siksi yritän  niitä määrittää. Olkaa kilttejä ja kertokaa, kun huomaatte virheitä. 

Päivänkakkaroita ja keltasauramoita on runsaasti.

Nämä kellokukat ovat kauniita ja vaikeita määrittää tarkemmin. Niitä oli niityllä harvakseltaan. Toivottavasti ensi kesänä runsaammin tuomassa kaunista sinisävyä kukkapeltoon.

Iloinen yllätys ukontulikukka.

 Ahdekaunokki kukkii loppukesästä runsaana.

Ketoneilikka

Mäkitervakon kukinta on jo ohi.

Keisarinviitta ruusuruoholla

Komeita keisarinviittoja on lennellyt runsaasti. Tässä perhonen jollakin niityn yläpuolella olevalla kalliopuutarhakasvilla.

Loistokultasiipiä on myös paljon.

Syysmaitiainen ja metsännokiperhonen.

Kukkaniitty on toiminut hyvin myös valokuvastudiona. Mansi.

Unna metsäapilapolulla.

Yrjö ja Miina

Maija

Muutaman keran lampaatkin pääsivät maistelmaan kukkaketoa.

Hieman kulahtanut kukkaketo on haikean kaunis.

Lampaat ovat lähteneet Satalammasta-kotitilalleen. Siellä mammat karitsoivat syyskuussa.
Minä ja kaikki Kortelahden pihan eläväiset saamme nauttia vielä jonkun aikaan kukkakedosta. Sitten minun pitäisi saada joku niittämään se. Kun siemenet ovat varisseet, kerään kasvuston pois, ettei niitty rehevöidy liikaa.

Olen niin iloinen tästä niittyprojektistani, josta olen saanut nauttia jo kaksi vuotta. Se syntyi melkein sattumalta, kun maahan upotettujen sähköjohtojen takia pihani myllättiin. Tilasin niittykukkasiemeniä ja kylvin niitä ja myös kaapeista löytyneitä vanhoja siemeniä, joita olin kerännyt haaveillesani kukkivasta kedosta.

Minä rakastan värejä, yllätyksiä  ja runsautta. Juuri sellainen minun kukkaniittyni on ollut. Ensi kesään!
Alkukesän tunnelmia pihallani Kortelahden luontopiha

Siilinpoikanen seikkailee Kortelahden pihalla

Mikäs tämä on, ihmettelee Vieno Kananen.

Pari päivää sitten koirat Mansi ja Unna alkoivat haukkua lammaslaitumella ja tuijottivat heinikkoon. Kutsuin koirat pois ja menin itse paikalle katsomaan. Pitkästä heinikosta kuului tuohtunutta tuhinaa.

Seuraavana päivänä pieni siilinpoikanen köpötteli pihassa. Koirat sen taas löysivät.

Se kuljeskeli pihalla määrätietoisen näköisenä eikä tuntunut paljon välittävän ihmisistä tai kotieläimistä. Luottiko se niin suuresti piikkeihinsä?

Liinu-kissa vilkaisi sitä ohi kulkiessaan, mutta antoi olla rauhassa. Muutama vuosi sitten pihapiirissä asusteli aikuinen siili. Se ehkä opetti (toivottavasti) kissoille, ettei piikikäs siili ole kissojen ruokaa.

Kanat ensin vähän säikähtivät, mutta sitten uteliaisuus voitti.

Siilinpoikasen pitäisi syksyyn mennessä kasvaa noin 700- 800g painoiseksi, että se selviää talvesta. Aion nyt seurata, jääkö se Kortelahden pihapiiriin. Koirat kyllä sen varmasti löytävät ja kertovat haukullaan. Mansi on jo nuorempana tottunut siileihin eikä vahingoita niitä. En usko, että Unnakaan on kovin saalistusintoinen. En ole koskaan antanut koirieni myyrästää.
Jos siilinpoikanen jää tänne, siirrän sen tyhjään lammasaitaukseen navetan taakse ja laitan sinne sopivaa ruokaa. Lammasaitauksen portit voin sulkea niin, etteivät koirat mene syömään poikaselle tarkoitettuja herkkuja. Siili tietysti kulkee, minne tahtoo. Jos se kuitenkin ruuan takia pysyttelisi siellä pihan rauhallisemmalla puolella. Ruuaksi käy suurin piirtein sama ruoka kuin kissoille ja koirille. Ruoka ei saa olla liian suolaista eivätkä maitotuotteet sovi. Ajattelin laittaa lähinnä koiran ja kissan kuivamuonaa. Niitä eivät kanat syö, mutta siilille pitäisi kelvata. Sitten pitää vain toivoa, että se saa kasvaa rauhassa niin, että pääsisi turvallisesti ja pulskistuneena talviunille.

Kerron tässä blogipäivityksessä siilinpoikasen kuulumisia.