Maaliskuun tuiskut ja tuulet

Tämä talvi on ollut kaikinpuolin erilainen. Eikä vaan sään puolesta. Muuttosuunnitelmat ovat tuoneet mukanaan sekä iloa  ja innostusta että surua ja ahdistusta. Pitää vain uskoa, että asiat järjestyvät. Onneksi minulla on nämä luottettavat kaverit, jotka eivät  turhia murehdi, vaan nauttivat elämästä päivä kerrallaan.

Minä jätän joka päivä hyvästejä näille maisemille. Mansi ja Unna eivät tiedä, että tämä on viimeinen talvi Kortelahdessa. Onneksi Porista pääsee hyvin junalla pohjoiseen. Tulevat talvimatkat voin toivottavasti suunnata yhdessä koirieni kanssa  porokoirien juurille.

Kissat muuttavat myös Länsi-Suomeen maalaismaisemiin. Niin lähelle, että minun on helppo käydä niitä tervehtimässä.

Niiden elämäntapaan ei tule suuria muutoksia, mistä olen iloinen.

Liinu ja Hilla saavat edelleen seikkailla yhdessä.

Sulevi-kukko sietää vielä hyvin poikaansa Tarmoa. Pian Tarmo  saa kuitenkin oman horniolaisen kanaparven Kontiolahdelta.

Sulevi jää Kortelahteen kahden kanansa Vuokon ja Vapun kanssa. Mustat iittiläiset talvihoidokit muuttavat omaan kesäkanalaansa.

Päivällä kevätaurinko jo lämmittää. Kanat pääsivät  ulkoilemaan ja tuulettamaan höyheniään.

Kesällä Kortelahden maatiaisväestä on jäljellä vain Sulevi kanoineen. Kaikukoon sen laulu muistona Maatiaismuorin ja Kortelahden väen onnellisista vuosista.

Siilinpoikanen seikkailee Kortelahden pihalla

Mikäs tämä on, ihmettelee Vieno Kananen.

Pari päivää sitten koirat Mansi ja Unna alkoivat haukkua lammaslaitumella ja tuijottivat heinikkoon. Kutsuin koirat pois ja menin itse paikalle katsomaan. Pitkästä heinikosta kuului tuohtunutta tuhinaa.

Seuraavana päivänä pieni siilinpoikanen köpötteli pihassa. Koirat sen taas löysivät.

Se kuljeskeli pihalla määrätietoisen näköisenä eikä tuntunut paljon välittävän ihmisistä tai kotieläimistä. Luottiko se niin suuresti piikkeihinsä?

Liinu-kissa vilkaisi sitä ohi kulkiessaan, mutta antoi olla rauhassa. Muutama vuosi sitten pihapiirissä asusteli aikuinen siili. Se ehkä opetti (toivottavasti) kissoille, ettei piikikäs siili ole kissojen ruokaa.

Kanat ensin vähän säikähtivät, mutta sitten uteliaisuus voitti.

Siilinpoikasen pitäisi syksyyn mennessä kasvaa noin 700- 800g painoiseksi, että se selviää talvesta. Aion nyt seurata, jääkö se Kortelahden pihapiiriin. Koirat kyllä sen varmasti löytävät ja kertovat haukullaan. Mansi on jo nuorempana tottunut siileihin eikä vahingoita niitä. En usko, että Unnakaan on kovin saalistusintoinen. En ole koskaan antanut koirieni myyrästää.
Jos siilinpoikanen jää tänne, siirrän sen tyhjään lammasaitaukseen navetan taakse ja laitan sinne sopivaa ruokaa. Lammasaitauksen portit voin sulkea niin, etteivät koirat mene syömään poikaselle tarkoitettuja herkkuja. Siili tietysti kulkee, minne tahtoo. Jos se kuitenkin ruuan takia pysyttelisi siellä pihan rauhallisemmalla puolella. Ruuaksi käy suurin piirtein sama ruoka kuin kissoille ja koirille. Ruoka ei saa olla liian suolaista eivätkä maitotuotteet sovi. Ajattelin laittaa lähinnä koiran ja kissan kuivamuonaa. Niitä eivät kanat syö, mutta siilille pitäisi kelvata. Sitten pitää vain toivoa, että se saa kasvaa rauhassa niin, että pääsisi turvallisesti ja pulskistuneena talviunille.

Kerron tässä blogipäivityksessä siilinpoikasen kuulumisia.