Lampaanpolskaa vuohien kanssa

Pieni kuvasuakkuna näin laidunkuden lopuksi.

 Elämä ei tosiaankaan ole ollut tylsää tänä kesänä, kiitos vuohien ja lampaiden!

Mitäs rescue-lampaille kuuluu?

Kiitos, meille kuuluu ihan hyvää.

Alku täällä Kortelahdessa oli kyllä yhtä pakenemista. Kaikki oli outoa ja pakoreaktio laukesi pienestäkin liikkeestä tai äänestä.

Lampaat hävisivät  metsään niin, että luulin niiden karanneen aidasta. Kun sitten läksin koirien kanssa etsimään, niin löytyiväthän ne.

Yksi säikky vain panikoi ja hyppäsi 110 senttisen aidan väärälle puolelle. Sen kaikista arimman saaminen aitaan oli melko haasteellista. Pari päivää lammas määkyi aidan väärällä puolella ennen kuin onnistuttiin.

Koska lampaat pelkäsivät koiria, käytin apuna kissoja. Tai siis kissat päättivät tulla auttamaan. Kun etsin laumaa, ne tulivat aina mukaan. Niiden liikkeistä ja katseesta arvasin, missä lampaat piileskelevät.

Kissat istuivat hiljaa paikallaan tai hiipivät hissukseen kohti lampaita niin, että lampaat jäivät tuijottamaan. Kun lampaat kiinnittivät huomion kissoihin, pääsin niin lähelle, että ne tajusivat minulla olevan herkkua, kauraa ja leipää.

Pikkuhiljaa laumasta alkoi erottua rohkeat ahmatit, jotka alkoivat seurata minua. Muutkin tulivat perässä. Kun minulle tuli isompi porukka koiranpentujen katsojia kylään, he pääsivät  myös lammaspaimennukseen. Ja niin saatiin lopulta aidan väärälle puolellekin eksynyt takaisin laumaan. (kuva Erkki Lampén).

Lauma kasvoi vielä kolmella uuhella, jotka nekin olivat alkuun melko säikkyjä.

Todennäköisesti  tulokkaat olivat vanhoja tuttuja, mutta alkuun pitää vähän irvistellä.

Pikkuhiljaa epäluuloisuus vaihtui uteliaisuudeksi.

Lampaat uskalsivat  jo tulla lähelle taloa.

Sulevi ja kanat kiinnostivat.

Koiriin tutustuminen alkoi pikkukoirista, jotka eivät olleet kovin pelottavia.

Nyt Kortelahdessa on kesyjä lampaita , jotka tulevat juosten ihmisten luo. Pari arempaa seuraa hännillä eivätkä tule rapsuteltaviksi. Kaikki kuitenkin kulkevat mukavasti perässäni. Ja tulevat iltaisin  toivottamaan hyvät yöt ikkunan alle.

Lampaat tuli ja meni

Sain kun sainkin tänäkin kesänä lampaita Kortelahteen. Satuhakan Mariko otti hoitoon pienen lauman rescuelampaita, jotka nyt tarkastuksen ja madotuksen jälkeen pääsivät jatkamaan elämäänsä  vuohikilien kanssa samalle laitumelle. Kuusi ruskeaa suomenlammasrouvaa tai neitiä, iät 4- 2v oilivat ensin  pari viikkoa Rasimäen kylätalon pelolla. Kyläjuhlissa lampaat ristittiin karjalankielisillä nimillä. Onhan Rasimäki alunperin Karjalan evakoille perustettu kylä. 

Johtajalammas Olga kurkistaa pakettiauton takakopista , minne meitä nyt viedään.

Kun Huuru käy moikkaamassa, lampaat vetäytyvät epäluuloisina  takaisin autoon.

No kili ei olisi kili, jos ei tästä riemastuisi.

Houkuttelin Huurun ja Niken kauemmaksi, niin että lampaat uskalsivat tulla autosta.

Tutustuminen kileihin jäi hieman hätäiseksi.

Uuhet häipyivät laitumelle. Aamulla näin niistä vilauksen metsässä. Syötävää riittää ja aidat ovat hyvät, jopa kilin pitävät, joten eiköhän lampaatkin siellä pysy.  Vähän ehkä joutuu tekemään töitä, että tutustutaan ja saan koulittua näistä villilampaista valokuvamalleja.