Näytetään tekstit, joissa on tunniste #ruskeatsuomenlampaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #ruskeatsuomenlampaat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Leikitäänkö kissaa ja hiirtä, kysyi ruskea lammas?


Tämän kuvasuakkunan löysin syyskuulta 2018, jolloin minulla oli Kortelahdessa laiduntamassa heinäkuussa tullessaan arka ruskeiden suomenlampaiden rescuekatras.



Alkuun kaikki oli epäillyttävää ja pelottavaa. Kuvassa lampaat irvistelevät vuohille.




Syksyllä ne olivat kuitenkin jo kesyyntyneet niin hyvin, että saivat ulkoilla vapaana Kortelahden pihalla ja seurustella muun Kortelahden väen kanssa. Koiria kunnioitettiin, vuohet olivat epäilyttäviä, mutta kanat ja kissat herättivät uteliaisuutta.


Tässä vaiheessa kannattaa jättää juttu lukematta, jos ei kestä sitä, että kissa saalistaa jyrsijöitä. 


Hei, mitäs Maija-kissalla on?



Maija näyttää ylpeänä saalistaan Liinu-emolle.



Ruskea lammas haluaa myös tutkia saalista.




Liinu luovuttaa, mutta Maija ei saalista luovuta.




lauantai 15. syyskuuta 2018

Värien harmoniaa ja vähän riitasointujakin syyssuolla

Syksyinen kotisuo on minun, koirieni ja kissojeni suosikkipaikka. Sieltä löydän lempivärini parhaassa loistossaan. Ja miten hyvin maatiaiset sopivatkin tähän maisemaan! Tänä vuonna sain houkuteltua pienelle suoretkelle myös vuohet ja lampaat.




Unna nauttii vapaudesta, kun kiima-aika on ohi.


Maija on mukana aina siellä missä tapahtuu.


Unnalla ja Maijalla on aina pientä kissakoira-leikkiä,


jonka Maija kostaa lempeälle Mansille.






No, Mansi antaa kiusan kiertää takaisin Unnalle. 


Sitten ollaan taas kavereita.


Mitäs nyt keksis, miettii Maija.


Haa, sukupuu! Ylhäällä äiskä Liinu, välissä mummi Hilla ja alinpana Maija.


Maija haluaisi huipulle, mutta Liinu-emo palauttaa sen järjestykseen.


Lampaat  vähän empivät, kun saavuttiin metsästä suon reunaan.


Tänä vuonna suo on niin kuiva, että hyvin kesti lampaidenkin painon.




Kun valokuvamallin tehtävät oli suoritettu, lampaat häipyivät metsän kautta pelolle. Vuohet sen sijaan viihtyivät suolla pitkään. 


Huuru ja Nikke maistelevat karpaloita.








Tämän värikylvyn jälkeen seuraava onki varsin eksoottisessa ympäristössä kaukana Päiväntasaajan toisella puolella. Ja ehkä kuvattavat eläimetkään ei ole näin kesyjä.

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Lampaanpolskaa vuohien kanssa

Pieni kuvasuakkuna näin laidunkuden lopuksi.
































 Elämä ei tosiaankaan ole ollut tylsää tänä kesänä, kiitos vuohien ja lampaiden!