Itsenäisyytemme voimaeläimet

Suomalaiset maatiaiset ovat ensimmäisiä, alkuperäisiä kotieläimiämme, jotka ovat sopeutuneet elinympäristöömme vuosisatojen ajan. Ne ovat kasvaneet ja kehittyneet yhdessä meidän kansamme kärsien saman kylmyyden, niukkuuden ja sodat. Ne ovat kokeneet kanssamme kevään elvyttävän voiman ja valoisat kesäyöt. Niissä on säilynyt kaikki se tärkeä, jota me Pohjolassa tarvitsemme. 

Niitä ei ole jalostettu ihmisten turhamaisuuden tai ahneuden takia kuten esimerkiksi monia suosittuja koira- ja kissarotuja tai tehotuotantoeläimiä. Meidän velvollisuutemme ja suuri etuoikeutemme on säilyttää tämä rikas, luonnonmuovaama geenipankki tulevaisuuteen.

Tällä hetkellä apua tarvitsevat pohjoissuomenkarjan eli lapinlehmän ja suomenlampaan sekä kainuunharmaan elävät geenipankit, joita on säilytetty Pelson vankilassa Vaalassa. Rikosseuraamuslaitos aikoo luopua vankilan lehmistä ja lampaista. Geenipankkieläimille on löydettävä uudet, asiantuntevat säilytyspaikat, jos tämä suunnitelma toteutuu.

Vierailin Pelsossa kesällä 2007. Silloin kaikki oli vielä hyvin, vaikka päivä olikin sateinen. 

Suomalaisia alkuperäisrotuja ovat suomenhevonen, maatiaiskana, suomenlammas, kainuunharmaslammas, ahvenanmaanlammas, itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarja, suomenvuohi, maatiaiskissa, poro ja pohjolan mehiläinen. Koiraroduista kotimaisia alkuperäisrotuja ovat suomenajokoira, suomenpystykorva, karjalankarhukoira, lapinporokoira ja suomenlapinkoira. Pohjanpystykorvan kanta on lähtöisin Suomesta, vaikka se onkin kennelmaailmassa määritelty ruotsalaiseksi roduksi .

Uusituilla kotisivuillani esitellään nämä kaikki   
Maatiaismuorin kotisivut

Maatiaismuorin pientä geenipankkia Kolin Kortelahdessa kesällä 2017

Värien harmoniaa ja vähän riitasointujakin syyssuolla

Syksyinen kotisuo on minun, koirieni ja kissojeni suosikkipaikka. Sieltä löydän lempivärini parhaassa loistossaan. Ja miten hyvin maatiaiset sopivatkin tähän maisemaan! Tänä vuonna sain houkuteltua pienelle suoretkelle myös vuohet ja lampaat.

Unna nauttii vapaudesta, kun kiima-aika on ohi.

Maija on mukana aina siellä missä tapahtuu.

Unnalla ja Maijalla on aina pientä kissakoira-leikkiä,

jonka Maija kostaa lempeälle Mansille.

No, Mansi antaa kiusan kiertää takaisin Unnalle. 

Sitten ollaan taas kavereita.

Mitäs nyt keksis, miettii Maija.

Haa, sukupuu! Ylhäällä äiskä Liinu, välissä mummi Hilla ja alinpana Maija.

Maija haluaisi huipulle, mutta Liinu-emo palauttaa sen järjestykseen.

Lampaat  vähän empivät, kun saavuttiin metsästä suon reunaan.

Tänä vuonna suo on niin kuiva, että hyvin kesti lampaidenkin painon.

Kun valokuvamallin tehtävät oli suoritettu, lampaat häipyivät metsän kautta pelolle. Vuohet sen sijaan viihtyivät suolla pitkään. 

Huuru ja Nikke maistelevat karpaloita.

Tämän värikylvyn jälkeen seuraava onki varsin eksoottisessa ympäristössä kaukana Päiväntasaajan toisella puolella. Ja ehkä kuvattavat eläimetkään ei ole näin kesyjä.

Lampaanpolskaa vuohien kanssa

Pieni kuvasuakkuna näin laidunkuden lopuksi.

 Elämä ei tosiaankaan ole ollut tylsää tänä kesänä, kiitos vuohien ja lampaiden!

Pieta, pieni eläintenhoitaja

Syksy lähestyy ja parasta säilöä kesän parhaat muistot, niin että näistä saa iloa ja energiaa pitkän talven aikana.

Pieta rakastaa kaikkia eläimiä ja on niiden kanssa peloton ja rauhallinen.

Laura-äidin kanssa vietiin kilipojille leipää.

Paukku-äiskän kanssa harrastettiin vähän moottoriurheilua.

Pieta on näppärä sormiruokailija. Miltäs viinimarjat maistuu?

Lapinporokoiranpennut olivat haaastavimmassa iässä,  kahdeksanviikkoisia villikoita. Mutta hienosti Pieta pärjäsi niidenkin kanssa.