Mahdollisimman laaja geeniaines on alkuperäisrotujemme tukipilari. Jotkut tuudittautuvat siihen luuloon, ettei esimerkiksi lapinporokoiralla ole hätää, koska se on tutkitusti geenikannaltaan moniin rotuihin verrattuna vielä monimuotoinen. Tarvitseeko meidän toistaa muiden virheet? Meidän olisi pitänyt jo oppia, mihin ahdas rotupuhdas jalostus johtaa. Erityisen tärkeää olisi nyt poimia talteen viimeiset rippeet vanhoista sukulinjoista, joita 80-90 luvun ulkomuoto- ja muista eturistiriidoista johtuen on syrjitty. Rotuunottokin on hyvä asia. Mutta nykyajan rotuunotossa on hyväksyttävä se tosiseikka, että koirissa on ehkä muutakin kuin aitoa alkuperäistä porokoiraa.
Miksi halusin astuttaa Mansin? Tiedostan kyllä riskit. Sen emän Piparin veljellä oli addissonin tauti ja HC. Emänemä eli 12 vuotiaksi, mutta sai elämänsä aikana muutaman epilepsiakohtauksen. Ei kuitenkaan tarvinnut lääkitystä. Mansin yhdellä veljellä on HC -epäillys. Tosin sen sain tietää vasta astutuksen jäljeen. Toisaalta Mansi on itse täysin terve. Sen silmät, lonkat, polvet ja kyynärät tarkastettiin ennen astutusta. Kaikki kunnossa ell Jari Ahon lausunnon mukaan. Myös Mansin emä on koko ikänsä ollut täysin terve. Nyt Pipari on yli 10 vuotias ja käynyt silmätarkastuksessa viimeksi vuosi sitten ja todettu edelleenkin silmistään terveeksi. Mansin emän isä Peanu Vaaprotti eli Viehka lopettelee loistavaa uraansa hälytyskoirana nyt 13 vuotiaana. Mansin isä Onni oli astutushetkellä 12 v. Silmät tarkastettiin ennen astutusta ja muutenkin Onni oli terve. Minusta tämä suvun pitää jatkua. Ainut tapa säilyttää suku, on tehdä pennut Piparin pennulla.
Valitsin Piparin rekisteröimättömän pennun Mansin, koska näyttää tällä hetekllä siltä, että tässä yhdistelmässä on terveysriskejä vähemmän kuin Piparin rekisteröidyssä pentueessa. Piparin rekisteröidystä pentueesta Pilvipolun Maatiaisen kanssa voi ehkä käyttää vielä vanhemapana uroksia, jos oletetut riskit ( Isän Pilvipolun Maatiasen HC ja yhden pennun kilpirauhasen vajaatoiminta) voidaan minimoida.
Jos olemme rehellisiä ja pyrimme päivittämään koiriemme terveystiedot, täysin tervettä sukulinjaa ei varmasti olekaan. Ongelmat pitää kertoa avoimesti. Kasvattajilla pitäisi kuitenkin olla myös rohkeutta toteuttaa omaa linjaansa, jos uskoo siihen. Liiallinen täydellisyyten tavoittelu kaventaa geenikantaa.
Minulla on kotonani kaksi hurmaavaa, viisasta ja lempeää koiraa. Pipari ja sen tytär Mansi. Niiden emä- ja lisääntymisominaiduudet ovat erinomaiset. Pipari ja sen kolme sisarusta kaikki ovat läpäisseet luonnetestin ja myös poropaimennuskokeen. Jonkun verran riistaviettisyyttä on sekä emässä että tyttäressä. Mielyttämisenhalu ja ahneus tekevät ne kuitenkin helposti koulutettaviksi. Vuosi sitten löysin Näkkälästä uuden mielenkiintoisen porokoirasuvun ja sain siitä itselleni Näkkälän Unnan. Unna on hurmannut minut vauhdikkaalla luonteellaan, jossa on sopiva sekoitus nöyryyttä ja viikaria. Näiden sukujen yhdistelmän haluaisin omaksi koirakseni. Itselleni ei tietenkään nyt uusia koiria tule. Suunnittelin kuitenkin sijoittavani nartun ja sijoituspaikkakin oli odottamassa.
Siksipä valitsin pentueen isäksi Unnan veljen Näkkälän Rannun. Rannussa ei tällä hetekllä ole muuta vikaa kuin että se on liian nuori, vasta vuoden ikäinen. Tähän kompromissiin oli kuitenkin tyydyttävä, koska en voinut saada geenitestiin Rannun vanhempia velipuolia, jotka minua myös kiinnostavat. Mansi näet kantaa prcd-PRA-sairausgeeniä, joten isän pitää olla tästä sairaudesta vapaa. Rannu testattiin ja sillä ei ole prcd-PRA eikä pompentaudin sairausgeeniä. Pennut voivat siis korkeintaan kantaa prcd-PRA-sairausgeeniä mutteivat itse sairastu. Pompentaudista pennut ovat vapaita vanhempien testituloksen perusteella, Rannun silmät tarkastettiin terveiksi juuri ennen astutusta maaliskuussa 2015.
Luonteeltaan Rannu innokas, toimelias ja hieman pehmeä. Se pärjää erinomaisesti sekä perhekodin terapiakoirana että vuohipeimenena.
Mansi synnytti 11. 5. 2015 viisi reipasta poikaa. Synnytys sujui hienosti ja pennut ovat virkeitä. Sijoitusnarttua en siis saanut. Kahdella pojalla on jo kodit odottamassa. Jos olet kiinnostunut maatiaiskantaisesta, porokoirasukuiseta urospennusta, ota yhteyttä. Pennut saavat elää vähintään kahdeksan viikkoa onnellista elämää luonani Kortelahdessa yhdessä koirien, kissojen, lampaiden ja kanojen kanssa. Ne opetetaan luottamaan ihmiseen ja hoidetaan kaikin puolin hyvin. Pennut maksavat 450 euroa ja saavat mukaansa sukuselvityksen, joka on mielenkiintoinen pala porokoirien historiaa. Pennut eivät siis ole Kennelliiton rekisterissä.
Pentueessa on kolme mustaa tai hallavanmustaa poikaa sekä kaksi parkkia valkein merkein.
Teen tarkemman sukuselvityksen myöhemmin, kunhan kerkiän penkoa arkistoja. Minusta pentujen sukutaulussa on ainutlaatuista se, että sekä emänisän Onnin että emänemänisän Peänu Vaaprotin suvut menevät nopeasti 80--70 luvun Porokoiratutkimuksen koiriin. Jo neljännessä polvessa ollaan 80-luvun alussa tai 70-luvun lopussa syntyneissä porokoirissa, koska uroksia on käytetty vanhoina. Pentueen isä Rannu taas edustaa tunturisaamelaisten omaa porokoirakasvatusta, joka vielä pieninä puroina on säilynyt nykypäiviin. Siksipä nimeänkin tämän Historia-pentueeksi.
Maaliskuussa 2014 matkustin ensimmäistä kertaa Näkkälään ja ihastuin Nastiin, Runnen ja Unnan emään Tunturilapin porokoiria
Runnen ja Unnan suku löytyy Näkkälän kylästä Näkkälän maatiaiskantaiset porokoirat
Unna, pentueen täti Näkkälän Unna
Rannu osoitti lahjakkuutensa paimenena jo puoivuotiaana, kuvissa myös rannun sukulainen, sijoitusnarttuni Luna sekä Rannun velipuoli, rotuunotettu Remu Iloisia asioita Pilvipoluilta
Munannoutaja Mansi
Mansi Mansi Mansikkainen täytti vuoden
Laitoin Sinulle viestin, mutta se joutui "johonkin" palataan asiaan.
VastaaPoista