torstai 8. kesäkuuta 2017

Unnan kesäduuni

Tänä kesänä Satalampaasta  tulleet lampaat eivät olleet tottuneet paimenkoiriin. Talossa on kyllä useampi koira, joten lampaat eivät säikkyneet Unnaa ja Mansia. Päinvastoin, ne pyrkivät komentamaan ja puskemaan. Joku paimenkoiraharrastaja oli kuuulemma käynyt kokeilemassa paimennusta Satalampaasta, mutta lampaat olivat antaneet koiralle äkkilähdön.  

Unnan tehtävänä oli saada aitauksen nurkassa makoilleet lampaat sillan yli laitumelle metsänreunaan saamaan päivän kivennäisannoksen. Haukulla Unna sai lampaat liikkeelle. Ruskeat ovat kesyimpiä ja seuraavat minua parhaiten. Osa lampaista ei oikein vielä turvaudu minuun ja ovat siksi varovaisesti paimennettavia. Tavoitteena on saada  sujumaan kuljetukset niin, että lampaat seuraavat minua ja Unna varmaistaa, että kaikki tulevat mukaan ja pysyvät laumassa. Lampaat ovat kantavia eikä niitä missään tapauksessa saa juoksuttaa turhaan. 




Tehtävä suoritettu. Kanat ja kissat halusivat mukaan.

Ruskea Martta toimii järjestysmiehenä laitumella.

Yrjö väistää mutta yrittää kuitenkin säilyttää arvokkuutensa. 

 Maija turvautuu puuhun, kun lampaat ovat liian tunkeilevia.


Unna puolestaan pyrkii pitämään sopivan etäisyyden lampaisiin, Jos lampaat  yrittävät puskea, se väistää nopeasti.



Mutta  ei anna periksi, vaan laittaa lampaan haukkuen  liikkeelle. Uskon, että Unnasta on apua, kun siirrän lampaita laitumelta toiselle. 


2 kommenttia:

  1. Hienosti Unna näyttää paimentavan. Ihanat kuvat jälleen kerran! Hih, omapäiset lampaat, jotka yrittävät antaa paimenelle kyytiä naurattavat. Kesän jälkeen ne ovat sitten lauhkeita kuin lampaat ;-)

    VastaaPoista
  2. Unna teki minuun syvän vaikutuksen jo pelkällä olemuksellaan. Ja vielä taitava paimenkin kuoriutumassa ��

    VastaaPoista