tiistai 27. kesäkuuta 2017

Kortelahden luontopiha


Ensi sunnuntaina vietetään Avoimet puutarhat-päivää, jolloin portit ovat avoinna moniin upeisiin yksityisiin puutarhoihin ympäri Suomea. Tapahtuman sivuilta löydät helposti lähimmät puutarhat, missä kannattaa vierailla.
Olen pitänyt itseäni aina huonona puutarhurina, joka ei saa mitään kasvamaan ja on laiska kitkemään. Nyt olen kuitenkin löytänyt oman tapanai hoitaa pihamaata ja olen siitä hyvin onnellinen. Nautin pihastani joka ikinen päivä ja iloani lisää tieto, että minun lisäkseni siitä nauttivat monet tuhannet öttiäiset  pienistä pistiäisistä lampaisiin. Minun juttuni on luontopiha. Avaan puutarhani portit virtuaalisesti täällä blogissani.


Maatiaiskanani, kirjavat kesälampaani, kissani ja porokoirani ovat puutarhani kauneimmat kukkaset. Haluan, että pihani on  sellainen, että kotieläimet saavat oleskella siellä vapaasti. Loppukesästä myös lampaat pääsevät yleensä vapaana pihalle hoitamaan kukintansa ohittaneita nurmikoita.




Kortelahden pientila on Käränkävaaran juurella maisemassa juuri oikealla paikallaan. Yksi autottomuuden suuri etu on, ettei pihassani ole näkymää pilaavia peltilehmiä. Pieni ruskea skootterini ei häiritse maisemaa. Autoton pihapiiri on nykyään harvinaisuus.


Taloon johtaa parin sadan metrin hiekkatie kylätieltä. Tie on muotoutuut kulkijoiden ja ajoneuvojen jäljiltä kuoppaiseksi. Muutama automies on sanonut, että minun pitäisi ajattaa tielle hiekkaa, koska siinä on kuoppia. Minäkö peittäisin ihanat kuopat, joihin syntyy sateen jälkee jännittäviä lätäköitä! Hiekka peittäisi myös kauniin vihriöivän rannun tien keskellä.


Tien molemmin puolin rehottaa villiintynyt lehtomainen luonto, jossa on paljon vanhaa ja lahoavaa puuta monenlaisten lintujen asua ja elää.


Tuoksut ovat tärkeä osa elämystä. Nyt pihallani tuoksuu pihlaja, joka kukkii tänä vuonna runsaana. Täällä voi kesän etenemisen myös haistaa. Luontopihassani tuoksuvat kesän rytmissä tuomet, pihlajat, kielot, syreeni ja karjalanruusu.

Pihlajia on useampia kotimetsän reunoilla. Komein kasvaa navetan nurkalla.


Talon toisella puolella on pieni puupuisto, joka oli minun tänne muuttaessani täysin pusikoiden, nokkosten ja viheliäisen elämänlangan eli karhunköynnöksen valtaama. Nyt lampaat ovat avanneet maisemaa. Vanha lehmus on kallelaan, mutta vielä voimissaan.


Erilaiseten havupuiden ja lehtikuusien lisäksi pikkuarboretumissa kasvaa myös neljä komeaa tammea.


Navetan päätyä komistaa mahtava haapa. Haavan havina on Maatiaismuorin mielimusiikkia.



Polut syntyvät ihmisten ja kotieläinten askeleista. Saunapolku, jonka ympärillä heinä on kasvanut korkeaksi. Kohta lampaat siirtyvät aidan takaa saunarannan laitumelle ja hoitavat ruohonleikkuun.


Rakastan nurmettuneita polkuja ja kärriteitä. Ruohonleikkuri säksättää pihassani harvoin. Muutaman kerran kesässä ajellaan tien reunat ja nurmikko talon ja navetan edessä.Kukkakedot niitetään kukinnan jälkeen. Ne saavat kuivahtaa maassa ja sen jälkeen voidaan syöttää lampaille tai viedä kompostiin.


Etupihan kuivalle rinteelle olen kylvänyt niittykukkaseoksen kaksi vuotta sitten, kun rinne myllättiin sähkölinjojen kaivamisen yhteydessä. Viime kesänä siinä jo kukki runsaana  keltasauramo ja unikot. Nyt juhannuksen aikaan avautuivat ailakit, päivänkakkarat olivat nupuillaan. Alempana leviää pitsihuntuinen koiranputki, joka on tullut sinne luontaisesti. Niityn kukinta on vasta alullaan ja on jännittävää seurata, mitä sinne ilmestyy. Apilaa on ainakin tulossa. Ovatkohan unikot selvinneet talven yli?




Kukkaniityn perhoskauden avasi komeasti ritariperhospari juhannuspäivänä.


Aiheeseen liittyviä blogikirjoituksiani

Valokuvaajan Onnenmaa

Lampaat kukistivat elämänlangan

Lampaat luo maisemaa

4 kommenttia:

  1. Ihanaa! Voi kunpa pääsisin. Mahtava filosofia puutarhasi takana, ja ihanaa, että avaat sen kävijöille. Piha se on tuollainenkin piha, kotoisa ja elämää täynnä. Autottomuus oli hyvä aihe nostaa esiin - itse tuskailen sillä, miten saisin ruman auton naamioitua jonkun puskan taakse... puskat kasvavat tuskallisen hitaasti.
    Itsekin koin samanlaisen ahaa-elämyksen tänä vuonna ja osallistun myös ekaa kertaa avoimiin puutarhoihin varmaan hyvin samanlaisin periaattein: täällä on tällaista, mikään ei ole valmista eikä hienoa, mutta jotakuta saattaa silti kiinnostaa. Jokainen piha on kumminkin erilainen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos pihakierroksesta kauniilla tanhuvillasi. Kyllä tuo autottomuus tulee varmasti tulevaisuudessa yleistymään ainakin täällä pääkaupunkiseudulla. Erilaisia autonvuokrauspalveluja on kovasti tyrkyllä. Itsekin olen jo suunnitellut mihin tuota autokatosta voisi tulevaisuudessa käyttää. Ihanaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Kolilla sutottomuus onnistuu melko runsaiden kimppakyytimshdoölisuuksien takia. Täältä menee vähintään kaksi edestakaista kimppataksia päivässä Joensuuhun. Muualla maalla kimppakyytejä paljon harvemmassa. Auto on todella hallitseva maisemassa. Minukin pitää niitä välistä sietää, kun ystävät tulevat käymään. Kyllä minä silloin ihan mielelläni sen kestän.

    VastaaPoista
  4. Juuri tuollaiset pihat kuuluvat maalle, myös kaupunkien haja-asutusalueille. Maalla ei tarvita mitään kynittyjä nurmikkotantereita.
    Meillä tosin viimevuosina koiranputket ovat levinneet miehenmittaiseksi "pitsikasvillisuudeksi" ja tukehduttaneet monenlaiset ketokasvit kissankäpälistä ja ahomansikoista päivänkakkaroihin. En keksi muuta syytä kuin ilmastonmuutos? Kukkiessaan (juuri nyt) koiranputket ovat kyllä kauniit, viidakkomaiset oikein, mutta myöhemmin ne täytyy raivaussahalla kaataa. Muu ei niihin pysty. Ja ketut peijoonit hiipivät niitten kätkössä kanojeni ja hanhieni kimppuun.
    Kiitos kun jaoit pihasi nähtäväksemme.

    VastaaPoista