Kohti valoa

Eilen oli talvipäivänseisaus ja nyt ajatukset kääntyvät kohti valoa. Monet meistä joutuvat viettämään erilaisen joulun yksin tai pienemmällä porukalla. Yritetään löytää valon pilkahduksia pimeään. Sytytän aamulla mehiläisvahakynttilän ja lähetän lämpimät ajatukset kaikille ystävilleni ja  lukijoilleni.

Yksinäisen aamukahvihetki. On lohdullista lukea kaukana olevien ystävien kuulumisia kännykän avulla. Vaikka meitä kuinka moititaan nettiriippuvuudesta, niin on se kuitenkin helpottanut paljon elämää korona-aikaan. Yhteyttä voi ja kannattaa pitää monella tapaa. Minäkin olen saanut nettiviestien lisäksi puheluita, kortteja  ja jopa vanhanaikaisia kirjitä. Kiitos kaikille tervehdyksistä!

Itse en tänä vuonnakaan lähettänyt kortteja, vaan laitoin korttirahat Unicefin ilmastonmuutospakettiin lapsille.

Siitä lähtien, kun ensimmäinen lapsenlapseni syntyi, olen tehnyt valokuvakirjasarjaa Mummin aarreaitta. Kirjoja on nyt jo 6 kappaletta. Näin joulun aikaan on ihana muistella ja selailla kuvia yhdessä lasten kanssa. Ehkäpä tänä jouluna ilmestyy taas uusi kirja!

Reposaaressa osallistuin Reposaari-yhdistyksen joulukalenteriin, jossa jouluiset luukut avautuvat ympäri saarta asukkaiden ikkunoilla tai pihoilla.

Ulla-Nalle odottelee toiveikkaana potkukelkkakelejä Toivolan talon edustalla.

Joulun suurin ilo on nähdä joulu lasten silmin. 

Toivoa ja rauhaa jokaisen jouluun ja tulevaan vuoteen!

Maatiaismuorin suakkunat jatkuvat

Kesäkuussa 2008 olin juuri päässyt eläkkeelle opettajan työstäni ja tulin kuvaamaan Kolin kyyttöjen laitumellelaskua. Tästä alkoi Maatiaismuorin tarina. (Kuva Tuuli Jansson)

Kun muutin Reposaareen, minulle ehdotettiin, että voisin muuttaa blogini nimen Merimuoriksi. Hyvä nimi muttei minulle. Merestä minä tiedän hyvin vähän, mutta maatiaisista paljon. Maatiaisten kanssa olen elänyt jo yli 40 vuotta ja Maatiaismuorina kymmenisen vuotta. Maatiaiset ovat opettaneet minulle paljon luonnosta, sen monimuotoisuudesta ja Suomen historiasta. Maatiaisten avulla olen löytänyt ja pystyn toteuttamaan elämänarvojani, joita ovat kohtuullisuus, ekologisuus, solidaarisuus ja yhteisöllisyys. Maatiaiset ovat innoittaneet hevosten, lampaiden, kanojen, koirien ja kissojen kasvatukseen, käsitöihin, kirjoittamiseen ja valokuvaamiseen. Maatiaisten kautta olen saanut parhaat ystäväni.

Kotisivuillani lisää tietoa maatiaisista

Viimeinen kesä Kolin Kortelahdessa. Olin touteuttanut unelmani ja saanut elää unohtumattomia kesiä ja talvia kotieläinteni kanssa. Yksi kuvaustavoite oli mahdollisimman monta maatiaista samassa kuvassa. Tässä niitä on viisi eri eläinlajia. 

Maatiaisten kanssa on mukavaa, mistä kertoo Maatiaismuori-blogin valikkoon kokoamani suosituimmat blogipäivityksenikin. Niiden seurassa ovat viihtyneet tuhannet lukijanikin. Olen koonnut suosituimmat jutut linkkisivulle blogin alkuun. Nyt ne on helppo löytää. 

Tarinoita eli karjalaksi suakkunoita suomenhevosesta maatiaiskanoihin eli elämää maatiaisten kanssa:

Kuvatarinoita maatiaisista vuodesta 2012

Nyt minulla on maatiaisista seuranani vain lapinporokoirani Mansi ja Unna. Mutta onhan maatiaisia täällä Satakunnassakin. Odotan innolla kuvausvinkkejä lampaiden, vuohien, hevosten jne luo. Aikoinani löysin Karkun Horniosta maatiaiskanakannan. Niitähän voisi muuttaa  vallan mainiosti tänne Räpsööseenkin. Katsotaan, mitä ensi kesä tuo tullessaan.

Maatiaismuorin tarinat  jatkuvat. Vuosina 2018-19 kirjoitin Maatiaismuorin blogia Kodin Pellervoon

Ensi vuoden alusta kirjoitan kolumneja Kodin Pellervon printtilehteen. Mieluinen tehtävä, jota odotan innolla. 

Hetken harmaus

Vuodenkierrossa on se aika, kun lähes kaikki luonnon valot on sammutettu ja värit ovat muuttuneet harmaan sävyiksi. Harmaa on hyvä väri, laulaa Alankokin. Mustavalkokuvista on hyvä lähteä kohti joulun valoja. 

 Talven ensimmäinen lumisade. Kirkkokadun perjantai-illan rauhaa.

Ei sentään ihan hiljaista. Kirkon mäellä lapset leikkivät kirkonrottaa.

Kävelyllä voi katsella räpsööläisten omaa joulkalenteria, joka rakennetaan ympäri kaupunginosaa talojen ikkunoihin tai etupihalle. 

Minulla joulun odotus alkaa, kun olen ripustanut  rauhankyyhkyn ikkunaan. Se on valaissut perheemme joulua jo neljässä kodissa. 

Pietan kanssa teimme ja söimme jo ekat piparit. 

Valmu ja Pieta. Isosiskon kanssa ensimmäiseen jouluun. 

Marrasmyrskyt

 

Marraskuun alku Reposaaressa on ollut myrskyinen. Kovia tuulia, reilusti yli 10m/s ja navakoita puuskia on ollut lähes joka päivä. Samalla sää on ollut lämmintä. Porissa on tehty uusi marraskuun lämpöennätys 14,7 astetta.

Olemme viihtyneet koirien kanssa Takarannalla Selkämeren aaltoja ihmetellen ja ihaillen. 

Lontoon rannan aallonmurtaja on nähtävästi hyvä kalastuspaikka lokeille. 

Kotoilua marraskuussa

Marraskuussa on luontevaa käpertyä omaan koloonsa. Tänä vuonna se on myös toivottavaa, että saisimme covid-19 viruksen kuriin. Kun ulkona on pimeää ja myrskyää, eläkeläisenä kotona voi keskittyä kaikkeen semmoiseen, mistä pitää. 

Minä viihdyn tässä uudessa kodissani, Toivolan keltaisesa talossa. Se on minulle juuri sopivan kokoinen. On mukava ajatella, että se on kestänyt Reposaaren myrskyt ja paahteet jo  ainakin 100 vuotta ja siitä pidetään edelleen hyvää huolta. 

Lokakuussa kunnostettiin talon kaunis parveke. Tukipilarit ja kaiteet uusittiin. Sieltä on hyvä haistella merituulta ja tarkastaa säätilanne. Ja haaveilla kesästä, jolloin voi istuskella ystävien kanssa parvekkeella  nauttimassa Räpsöön omintakeisesta miljööstä.Tai juoda amukaffeet kaikessa rauhassa auringon lämmössä. 

Kuisti on myös yksi lempipaikkani, samoin koirien. Pyhäinpäivän aikaan jo vähän laittelin jouluvaloja. Unna ja Mansi odottelevat pieniä halloweenvieraita.

Koirat ovat sopeutuneet henosti talon elämään. Ne eivät reagoi Kirkkokadun liikenteeseen eivätkä hauku sisällä tai parvekkeella.Kun ne kuulevat tarkoilla korvillaan talon portin aukeavan, koirat menevät ovelle ja jos en huomaa, haukkuvat eli en tarvitse muuta ovikelloa. Pihalla tietysti pitää vähän kommentoida ohi kulkeville ihmisille ja varsinkin koirille.

Ikkunoista Kirkkokadulle kurkistelevat ystäväni Jaana Kanervan (Hepovilla) huovuttamat kettukranssit. 

Muut huopaeläimet, maatiaiskotieläimet ovat kulkeneet matkassani Kolin ensimmäisestä näyttelystä lähtien. Ne on huovuttanut Arja Leppänen. Ne eivät ole vain koristeita, vaan lapset saavat myös leikkiä eläimillä.  

Taisto-kukko, ensimmäisen horniolaiskukkoni huovutettu näköispatsas vartio takanreunalla.

Monta kettua kuvassa? Jostain kumman syystä nyt sisutuksen teemaksi on muotoutunut kettu. 

Maatiaismuorin kodin sisustuksessa on tärkeää tarinat. Matot on kutonut väritoiveideni mukaan Anna ja jakkaran tehnyt Taru. Nalle muutti luokseni hoivakodista, jossa se oli monta vuotta äitini pehmoleluna. Pieta antoi sille nimeksi Ulla-nalle isomummin mukaan. Sylissä oleva kettu on nimeltään Kettunen. 

Tärkeää on myös luonnonmateriaalit ja kotimaisuus. Huonekaluissa vanhaa tammea ja Parolan rottinkia. Tekstiilit puuvillaa ja suomenlampaan villaa lankoina ja taljoina. 

Seinillä on omien valokuvien ja Lauran töiden lisäksi maatiaiskotieläinaiheisia koulutauluja, jotka ovat olleet keräilykohteitani pitkään. Keittiössä laskuopintaulu ykkösestä.  Lisää tietoa  maatiaiset opetustauluissa

Marimekon värimaailma on viehättänyt minua jo 60-luvulta alkaen. Mukeihin olen kerännyt eri suunnittelijoiden kuoseja. 

Nyt on aikaa lukemiselle. Aika harvoin luen kirjan kahteen kertaan. Anni Kytömäen Kultarinta on suuri suosikkini ja luen sitä parstaikaa uudestaan. Hänen seurassaan pääsen ikimetsiin, kuulen palokärjen kirkaisun ja haistan suopursun tuoksun. Karhun kanssa vaellan Kolin vaaroille. Lukemista odottaa Kytömäen uusin kirja Margarita.