Saavuimme eilen sateisen päivän iltana Sastamalan Ekojärven mettäpirttiin. Sumuinen metsä toivotti meidät tervetulleeksi. Männyt, kuuset, pihlajat, sammalpeitteiset kivet ja hiljainen metsäpolku kietoivat meidät turvalliseen syliin.
Mettäpirtin pihapiiri on juuri sellainen kuin luontopihan pitää olla.
Mansi ja Unna hurmaantuivat hajuista. Minä ehkä eniten valosta ja väreistä. Maleksimme metsäpolkuja koirat nuuskuttaen ja minä kameralla tähtäillen.
Iltalenkillä koirien nenät yhtäkkiä nousivat ja osoittivat määrätietoisesti samaan suuntaan. Koirat johdattivat minut suoraan kauriin raadolle, joka ei vielä haissut omaan nenääni.
Sammalikossa oli kamppailtu. Kerroin koirien löydöstä naapurin Leenalle ja Heikille. Seuraavana aamuna Heikki kävi katsomassa raatoa ajatuksella siirtää se pois. Raatoa oli kuitenkin raahattu pidemmälle metsään ja peitelty sammaleella.
Naapurin Ponzokin löysi raadon uuden kätköpaikan
Mansi tutkii tarkasti vanhaa taistelutannerta. Ei koirat varsinaisesti peloissaan olleet, mutta valppaan kiinnostuneita. Ne osaisivat varmasti kertoa, mikä eläin oli hyökännyt metsäkauriin kimppuun, jos osaisimme niitä tulkita.
Ihmisellä on omat konstit. Leena kävi asentamassa paikalle riistakameran. Nyt odotamme jännityksellä, paljastuuko, kenen ruokapöytä on muutaman sadan metrin päässä mettäpirtistä.
Näitä minäkin, täysi tumpelo seinituntemuksessa, uskallan poimia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti