Metsän tummuus mulle tuokaa

Tuonne taakse metsämaan sydämeni halaa. Siell´on mieli ainiaan, sinne toivon salaa.

Vaikka polku pitkä on, kivinen ja kaita, korpi kolkko valoton, ei se mitään haitaa.

Kullan muoto muistossa on tiekin hauska aivan,

Kullan ääntä kuullessa jo unhottaapi vaivan. (kansanruno)

En ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa, ( Eino Leino)

Kuvat Sastamalan Ekojärveltä

Hengitän metsän tahtiin

Kuljeskelen metsässä aamuisin, päivällä ja illalla. Hitaat kävelyt ovat minun retriittini. 

Metsänreunassa hehkuvat pihlajanmarjat.  

Metsän sylissä mieli hiljentyy ja avautuu uudelle. Auringonvalo leikkii  kumpuilevilla sammalmättäillä,

kirkastaa punaisen kärpässienen, 

hivelee poronjäkälärinnettä, jossa pilkahtavat punaiset puolukat.  

Peuranpolku houkuttaa kulkemaan metsän sydämeen

Voin kuvitella kaatuneen kelon alta matalana äänettömästi askeltavan ilveksen ja hermostuneena pälyilevän, hypähtelevän peuran. Istun pehmälle mättäälle ja yritän hengittää metsän tahtiin. 

Aulikki Oksanen:

Villit peurat

Villit peurat eivät viihdy sylissä
Villit peurat eivät vastaa komentoihin
Villit peurat vilahtavat puitten välissä
Villit peurat pakenevat metsän pimentoihin
Vaan joskus, kun yö on lumottu, voin löytää ne edstäni
Ja äkkiä olen siunattu
Ja ne syövät kädestäni
Ja ne heristävät herkkiä korviaan sille äänelle jolla puhun
Ja ne pudottavat kultaisia sarviaan sille niitylle jossa nukun