Kymmenvuotisjuhla kirjailijana ja Hassisena

Hyvää kirjan ja ruusun päivää!

Minä vietän samalla kymmenvuotisjuhlaa kirjailijana.

Melko tasan kymmenen vuotta sitten julkaistiin ensimmäisen kirjani Maatiaisten matkassa ( Maahenki 2006). Varmaan jokainen kirjailija muistaa sen hetken, kun saa esikoiskirjansa käsiinsä. Minulle se oli elämäni viidenneksi merkittävin tapaus. Neljä muuta ovat nimeltään Laura, Johannes, Aatos ja Taneli. Olin silloin kuntoutuksessa Kuopion lähellä Vuorelassa ja avasin kirjapaketin yksin hotellihuoneessani. Kirjan olin kirjoittanut vielä Kirsti Liljana, mutta juuri ennen painoon menoa muuttui kirjan kanteen kirjoittajaksi Kirsti Hassinen. Muistan, kuinka kustantaja olisi halunnut pitää nimen Lilja, mutta minä pidin pääni. Olin toipumassa elämäni suurimmasta koettelemuksesta, avioerosta,  ja halusin aloittaa uudella, alkuperäisellä nimelläni. Enpä silloin osannut edes unelmoida, että kymmenen vuoden kuluttua nimeni on jo neljässä kirjassa.
Täältä löytyy tunnelmia ja tietoa ensimmäisestä kirjastani Maatiaisten matkassa .

Kun kirja on syntynyt, on aika juhlia ystävien kanssa.
Kirjan kirjoittaminen on yksinäistä puurtamista. Ennen kaikkea se on sinnikästä työtä, hiomista ja korjaamista. Koko ajan pitää olla valmis oppimaan uutta. Sitten kun kaikki on kohdallaan, saa ehkä hetken tuntea kirjoittamisen hurmaa.
Kirjoittaminen on myös nöyryyttä myöntää, ettei itse osaa kaikkea. Siksi on tärkeää osata kuunnella myös muita. Minulla on ollut onni löytää viisaita, avuliaita ystäviä, jotka ovat tukeneet, auttaneet ja iloinneet kanssani. Nostan maljan heille. Kiitos ystävät!

Vaikka olen enimmäkseen kirjoittanut tietokirjoja, taustalla ovat aina olleet omat kokemukseni ja omat eläinystäväni. Rakkaat maatiaiseni ovat tärkeimmät muusani.

Koju ja känny eli uusia kokeiluja kuvauksessa

Kohta on taas se kiihkeä aika, kun Käränkän jäät vapautuvat ja telkät, kuikat, haapanat, sorsat ja isokoskelot toivottavasti saapuvat. Harmaalokit ja kuovit ovat jo tulleet. Joutsenten ja kurkien ääni on kuulunut kauempaa.

Tänä keväänä olen varustaunut hieman paremmin. Aion tuonne nimennokkaan laittaa piilokojun. 

Olen myös siirtynyt älykännyaikaan. Ylempi kuva on otettu laadukkaalla kännykameralla ja alempi järjestelmäkameralla. Eipä ole kännykkäkuvankaan laadussa paljon valittamista ainakaan nettikoossa. En kuitenkaan hankkinut kännyä valokuvien takia, vaan enemmänkin videoiden. Vielä opettelen videoiden siirtämistä nettiin. Ehkä keväämmällä saan tänne blogiinkin jotain. Mukava on opetella uusia asioita.

Kojukuvausta harjoittelin kotipihalla lintujen ruokintapaikalla.  Yhtäkkiä vakiovieraat mustarastaat, punatulkut, tiaiset ja punarinta pyrähtivät pois.

Koivunoksalle lensi varpushaukka.

Kiitos kojun, sain tarkastella ja kuvat sitä rauhassa.

Odotettavissa jännittävää kevättä.

Kurre sydänpahkalla

Voiko ihanammin päivän enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää.

Huomenta Kurre!

'
Huomenta, huomenta!
Minulla olisi toive.

Haluaisin elävöittää tämän lempikuvauskohteeni, sydänpahkan, jollakin eläväisellä. Voisitko...?

Ai tätäkö tarkoitat?

Kurre sydänpahkalla, kiitos!

Nyt pähkinäaamiaiselle.

Potkukelkalla Käränkän ympäri

Toteutin pitkäaikaisen haaveeni kiertää Käränkän lenkki potkukelkalla. Koiran ja potkukelkan kanssa ei talvella ole lupa mennä hiihtoladuille. Nyt ovat kuitenkin hiihtäjät kaikonneet ja latupohjat ovat vapautuneet lenkkeilijöille. Hetken aikaa niillä pääsee vielä potkukelkalla.
Kolin matkailutoimijoille olen joka vuosi täällä olessani eli seitsemän vuoden aikana puhunut, että Kolille pitäisi  myös talvella järjestää joku ladunpätkä, jossa saisi hiihtää ja potkukelkkailla koirien kanssa. Myös lapsiperheet hyödyntäisivät varmasti pulkkineen tällaista reittiä. Nythän esimerkiksi Loma-Kolilla lapsiperheille ja koiraihmisille ei ole muita lenkkireittejä kuin  yleiset, kapeat tiet, jotka ovat todella vaarallisia. Mieluummin lasten ja koirienkin kanssa ulkoilisi metsän keskellä.
Unna pääsi Käränkän kierrokselle mukaan. Reitin pituus Kortelahdesta on noin seitsemän kilometriä.

Ensin nousimme Käränkän ja Rintasenvaaran välistä ylös. Aurinko oli jo paikoin sulattanut ladun kokonaan.

Sitten huruttelimme alamäkeen metsän läpi pelloille.

Muistelin joka kesäisiä kurkien tapaamisia  pellolla. Kohta ne taas saapuvat.

Potkuttelin eteenpäin hakkuuaukkojen ja pienien metsälaikkujen läpi Kinolaisentielle. Poikkesin hieman ladulta vanhan autiotalon pihaan.  Tämä on yksi  lempipaikoistani.

Olen käynyt kuvaamassa autiotaloa Käränkän juurella eri vuoden aikoina. Tämä kuva on otettu toukokuussa. Talon pihapiirissä on vanhoja koivuja ja keloja. Nyt siellä nakuttelivat käpytikat.

Unna tarkkana. Puron varrelta lähti kanahaukka lentoon.

Kinolaisentien ylitettyämme nousimme jyrkkää mäkeä ylös.

Ylhäällä koivikon vieressä oli laavu, jossa latu haarautui Räsälle ja Kolin kylälle.

Levähdimme laavulla . Palokärki lennähti lähimpään pylvääseen. Taustalla näkyy Honkavaara.

Jatkoimme potkuttelua kohti Sutkanvaaraa.

Käränkän etelärinne.
Sutkanvaaralta laskettelimme takaisinpäin kohti Kortelahtea.
Liitän tämä kuvasuakkunan sarjaani Kolin vaarat.
Edellinen päivitys on viime vuoden huhtikuulta
Kesää vastaan Mäkrälle

Kevättä!

Aurinkoista aamua Kortelahdesta!

Pihan linturuokinalla on keväinen touhu ja säpinä. Käpytikat kisailevat  ja välillä pärryttävät keloja.
Närhit ja harakat vierailevat myös ruokinnalla.

 Pikkulinnuista yleisimpiä ovat tali- ja sinitiaiset.

 Mustarastaita on kaikkiaan viisi ja ne jo laulelevat.

Viherpeipot, keltasirkut ja punatulkut tuovat väriä lintulaudalle.

Tänä keväänä olemme saaneet nauttia pitkään kunnon hankikannoista .

 Aamuisin ulkoilemme koirien kanssa Käränkän jäillä.  Vielä jäät kantaa.
Pielisen suunnalta kantautui tänä aamuna joutsenten kailotus ja teeret kukersivat jossain metsän laidassa. Se on kevät!

Kyitä Kolilla

Tänään tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun muutin Kolille Kortelahteen. Sen kunniaksi selailin vanhoja kuvatiedostoja. Löysin paljon unohtuneita aarteita.Valokuvaajana yksi kevään 2009 sykähdyttävimmistä kokemuksista oli kyiden parittelu Ikolanaholla. Osuin paikalle vahingossa enkä heti edes tajunnut, mistä on kysymys, koska en ollut perehtynyt kyiden lisääntymiseen. Onneksi kuitenkin kuvasin, koska tuskin toista tilaisuutta tulee.

Matelijat ovat yleensä lämpimien ja kuumien aluieden asukkaita. Arktisissa oloissa elävä kyy ( vipera berus) on karaistunut käärme. Nämä äärialueiden matelijat ovat arvokkaita ja niitä tulee suojella. Kyyn levinneisyys Suomessa ulottuu pohjoiseen Saariselälle asti.

Kyyt heräävät horroksesta Etelä-Suomessa huhtikuussa, Keski-Suomessa toukokuussa ja pohjoisempana vasta kesäkuun alussa. Koiraat tulevat ensin esille, naaraat saattavat jatkaa  talvikauttaan viikkoja pitempään.

Koiraat kerääntyvät perinteisille parittelupaikoille. Ne kamppailevat ja painivat työntämällä ja puskemalla toisiaan.

Voittajat pääsevät parittelemaan paikalle myöhemmin saapuvan naaraan kanssa.

Ne suostuttelevat naaraita kietoutumalla niiden ympärille.

Siitin on kaksihaarainen. Joskus  sitä  luullaan erheellisesti jalkapariksi.

Siittiöt hedelmöittävät munasolut, joiden ympärille  kehittyy runsaasti vararavintoa. Hedelmöittyneet munat jäävät emon munajohtimeen ja kyyt synnyttävät eläviä poikasia. Rantakäärme sen sijaan synnyttää munimalla.

Noin kuukauden kestävän paritteluajan jälkeen koiraat siirtyvät  kesänviettopaikoille lämpimille aukioille ja niityille. Koiraat syövät vasta parittelun jälkeen .

Lisääntyvät naaraat  sen sijaan syövät keväällä, mutta paastoavat kantaessaan. Kantoajan naaraat viihtyvät melko suppealla alueella, mielellään jonkun lämpöä keräävän kivikasan lähistöllä. Poikaset syntyvät elokuussa. Naaras synnyttää 4- 20 noin 17 cm mittaista kyynpoikasta.