Reposaarta juhlavasti suomenhevosen kyydissä

Heinäkuisena perjantai-iltapäivänä Reposaaren kaduilla nähtiin häivähdys menneen ajan loistoa, kun Rehulan talli ystävineen  järjestivät hienon hevostapahtuman.

Juhlavaunut ovat olleet käytössä Hämeenkyrön pappilassa jo 1840-luvulla. Ne on entisöinyt Jenni Mäntynen T:mi Kiesimestari, Ypäjä. Tiettävästi Rehulan juhlavaunut ovat vanhimmat aktiivikäytössä olevat vaunut.

Vaunuja veti 8-vuotias suomenhevosruuna Rehulan Nopee eli Erkki. Matti, Maria ja Roope Rehula olivat pukeutuneet tyylikkäästi ajan hengen mukaisesti.

Roope toi Jagge-poninsa ilahduttamaan Reposaaren lapsia.

Myös Erkki sai paljon ihailijoita. Taisi muutaman hevostytön haaveet lähteä oikein kunnon laukkaan.

Puukoulukortteliin tuli paljon reposaarelaisia lapsiperheitä.

Piha täyttyi nykyisistä ja tulevista saaristokoululaisista. Ei tarvitse Porin päättäjien olla huolissaan, ettei Reposaaren kouluun riittäisi lapsia.

Kuva 1800-1900 lukujen vaihteesta kertoo, että Reposaaressa on ollut hevosia ennenkin. Tämä Emil Sillanpään kauppa sijaitsi Kirkkokadun ja Amiraalinkadun kulmaukessa eli puukoulukorttelin  vieressä, jossa nykyisin on pienkerrostalo. Muutamaan vuosikymmeneen ei Reposaaressa ole nähtävästi kukaan pitänyt hevosia. Kuva Jorma Holmin arkistosta.

Lähdetäänpä Rehulan Nopeen matkassa Reposaari-kierrokselle. Taustalla VPK:n juhlatalo.

Käännytään Amiraalinkadulta Kirkkokadulle

Reposaaren norjalaistyylinen kuusikulmainen kirkko ja kahdeksankulmainen kellotapuli. Kirkko on rakennettu 1876, kun Reposaaren satamassa usein käyvät norjalaiset merimiehet akoivat suunnitella kirkon rakentamista. 

Satamapuistontiellä

Taustalla Rantamakasiini, johon avataan piakkoin Turo`s Holy Smoke-ravintola.

Rantapuisto

Kaivokadulle

Kiitos Rehulan talli, Roope, Matti ja Maria!

Iha outoi ihmisii ja tapoja Räpsööstä

Reposaari ja meri, ehtymätön aarrearkku, Eikan puisto, etualalla paarlastiniittyä taustalla kalasatama.

Reposaaresta on sanonta "Vaik kui kaukan ja iha outoi ihmisii". Räpsööläiset ovat ottaneet tämän tunnuslauseekseen ja vaalivat sitä ylpeydellä.

Reposaaren kadut ovat suoria ja leveitä. Jalkakäytävävia ei ole. Reposaarelaiset ovatkin tottuneet kävelemään keskellä katua. Minusta se kertoo myös räpsööläisten asenteesta ja itsetunnosta, joka minua kovasti viehättää.
Autot eivät ole tässä kaupunginosassa pääroolissa.Niiden sopii väistää. Täällä myöskin pihat  on rauhoitettu ihmisten oleskelupaikoiksi. Autot parkkeerataan yleensä kadun viereen. 

Reposaaressa lasten on turvallista liikkua. Pietan (2,5v) tämä kesän tärkeä juttu on punainen polkupyörä, jolla hän pyöräilee mummilaan ja jopa päiväkotiin toiseen laitaan Reposaarta.

Räpsööläinen siilikin tietää tavat

Pihapiirit on aidattu ja niiden välillä on korkeita tiilimuureja. Tiilimuurin yhteydessä saattaa olla ulkorakennuksia toisella puolella. Alkuun ihmettelin tätä rakennustyyliä. Sitten joku selitti, että aikanaan muurit rakennettin paloturvallisuuden takia. Vuonna 1852 Porin kaupungista tuhoutui suurin osa. Syynä pidettiin korttelien liian ahdasta rakentamista. Reposaaren kaava syntyi sen jälkeen. Tänne suunniteltiin leveät kadut ja tonttien välille rakennettiin palomuureja.

Räpsöön rantaparlamentti kokoontuu kesäisin  päivittäin, jos sää sallii. Siellä punnitaan ja pohditaan maailman asiat ja pidetään huolta oman saaren kulttuurista ja historiasta. Talvella kokoonnutaan puukoulukorttelissa Reposaari-talossa.

Reposaaressa on myös outoja kasveja. Painolasti- eli paarlastikasveiksi kutsutaan laivojen painolastinaan käyttämien maa-ainesten mukana levinneitä vieraslajeja. Niitä levisi Suomeen lähinnä purjelaivojen aikakaudella ennen 1900-luvun alkua. Suomessa eniten painolastikasveja on säilynyt Reposaaressa.

Rohtorasti

Reposaaresta on viimeisen sadan vuoden ajalta löydetty lähes 140 vierasperäistä kasvia, joista kaukaisimmat ovat tulleet Etelä-Amerikasta.Nykyään saaren painolastikasvustoon kuuluu yli 70 lajia, joista vuosittain tavataan n. 50.

Sirppimailanen

Reposaaren lajistoon kuuluvat tyypillisesti esimerkiksi nuokkukarhiainen, rohtorasti, jaakonvillakko, valkomesikkä ja isomesikkä. (www.reposaari.net)

Nuokkukarhiainen

Nuokkukarhiainen on näyttävä, piikkinen kasvi. Sen lukuisat punaiset, joskus myös valkoiset tai vaaleanpunaiset kukkamykeröt nuokkuvat jo kukkavaiheessa. Nuokkukarhiainen on kaksivuotinen laji, jonka kasvupaikat vaihtelevat vuodesta toiseen. Lajin säilyminen Reposaarella on ensiarvoisen tärkeää, sillä tätä erittäin uhanalaista lajia ei enää tavata muualla maassamme. Lajin säilymistä edistää nk. hallittu hoitamattomuus.

Ennen kaikkea räpsööläiset tekevät tästä Porin kaupunginosasta erinomaisen omituisen. Hienona esimerkkinä nykyaikana harvinaisesta yhteisöllisyydestä on perjantaisin lämpiävä kyläsauna, joka välistä muuttuu joustavasti myös kulttuurisaunaksi.

Kiitos kysymästä, viihdyn erinomaisesti. Ehkä olen ihan outo 10 vuoden kuluttua.

Toivolan pihalla Räpsöössä

Tänä vuonna ei Reposaaressa järjestetä suosittua Avoimet pihat-tapahtumaa. Tervetuloa näin virtuaalisesti Toivolan keltaisen talon pihaan!

Pietan kanssa vietiin pennut eka kertaa ulos vähän alle kolmiviikkoisina. 

Juuri ennen helteitä ystävälliset Räpsöön remonttireiskat nikkaroivat pihalle koira-aidan. Nyt voin pitää ulko-ovea auki ja koirat saavat ulkoilla vapaana pihalla. Etenkin, kunhan pennut alkavat vipeltää rapuissa omin jaloin, tämä on suuri helpotus. Ja onhan mummilan piha nyt myös lapsiturvallinen. 

Samalla niitettiin kaksi kurtturuusupensasta maan tasalle. Niiden kanssa saa kyllä tehdä töitä monta vuotta. Näyttää täällä olevan aika paljon kurtturuusuja vanhoilla, villiintynillä pihoilla. Pitäisi varmaan järjestää kurtturuusun hävitystalkoot. Ehkä ensi kesänä?

Pihalla on vanha heikkalaatikko, joka kasvaa nyt salaattia, perunaa ja kesäkukkia. Salaattia olen syönyt monena päivänäja tehnyt jo uuden kylvön. Tällainen pieni, rajattu kasvimaa sopii minulle oikein hyvin. 

 

Piha on riittävän iso porokoirien juoksuleikkeihin.

Mustarastaalla on pesä ulkorakennuksen katonrajassa. 

Elämän pieniä ylellisyyksiä. Aamulehti tulee postilaatikkoon talon kulmalle ennen viittä. Näin kesällä voin lukea sen pihalla aamukahvia juodessani. 

Koirat saavat nuuskutella rauhassa. 

Kyllä me täällä viihdymme!

Repolaisten nimiäiset

Kaikki Unnan pennut katselevat nyt maailmaa avoimin silmin ja on tullut aika antaa pennuille nimet. Pitkän pohdinnan jälkeen nimet loksahtivat paikoilleen kuin itsestään. Pennut ovat Pilvipolun Repolaisia, koska he ovat synyneet uudella kotiseudullamme Reposaaressa. Sitten aloin pohtia, miksi halusin tämän pentueen. Syyhän oli halu saada kasvatuksessani tärkeiden narttujen geenit jatkumaan. Kun nyt sopivasti syntyi peräti viisi tyttöä, niille voi antaa perinteikkäät esiäitien nimet isän Pilvipolun Helmen Arwon  sukutaulusta. Ja eiköhän sieltä löydy ideaa myös poikien nimille. Mutta eihän Unna-emonkaan osuutta saa unohtaa. 

Pentueen pienin tyttö on Unnan värinen. Unna tarkoittaa saameksi pientä. Pienestä koostaan huolimatta hän on sinnikäs ja eikä luovuta hevillä tissiä, vaikka isommat yrittävät syrjäyttää. Hän aukaisi myös ensimmäisenä silmänsä. Saakoon pentu nimekseen Pilvipolun Unni Repolainen. 

  

Unni ja veljet päivälevolla. 

Cikki on kantanarttuni. Cikki on saanut jo usemmassa pentueessa kaimoja, joten tässä pentueessa kaiman saa Cikin loistava tytär Pilvipolun Silva. Kaksi tytöistä on väritykseltään Silvan tyyppisiä. Vaikea sanoa, jäävätkö mustiksi vai tuleeko heistä riistanvärisiä. Mutta laajat vaalennukset ja valkeat tassut ovat samanlaiset kuin Silvalla. Yllä oleva tyttöpentu, jolla oikean etujalan varvas on musta, olkoon Pilvipolun Silva Repolainen.

  

Toinen lähes samanvärinen tyttö saa nimensä Silvan hienon tyttären Pilvipolun Metsänimpin eli Hallan mukaan. Hän on Pilvipolun Impi Repolainen.

Pentueessa on kaksi tummempaa tyttöä, joilla on pienemmät merkit. He muistuttavat väritykseltään kantanarttu Cikkiä. Toinen on kastanut tassunpäät valkeaan maaliin. Hän saa nimekseen Pilvipolun Kaisla Repolainen Hallan tyttären Pilvipolun Kaislan mukaan.

 

Toisella tummalla tytöllä ei ole valkeaa etutassuissa ja vain vähän takatassuissakin. Hän saa nimekseen Pilvipolun Helmi Repolainen isoäidin Pilvipolun Vienan Helmen eli Nulpun mukaan ja myös isän nimen mukaan. Helmi on pentueen isoin narttu tällä hetkellä. 

Yksi pojista on selvästi hallava eli riistanvärinen niin kuin emo. Hänen nimensä on Pilvipolun Renni Repolainen isoisoisoisän Nequam Rennyn mukaan. 

Kaksi mustaa poikaa on myös vaikea erottaa toisistaan. Tämä on ekana syntynyt. Olkoon hän Pilvipolun Ranno Repolainen isoisoisän  Tammenniskan Amin kutsumanimen Rannon mukaan. Pilvipolullahan on jo Runneja kaksittain, Ranne ja Unnan veli on Rannu niin että vielä joukkoon mahtuu yksi Ranno, että kasvattaja varmasti menee nimissä sekaisin. 

Rannon tunnistaa masussa olevasta v-kirjaimesta. 

Toinen musta poika saa nimensä isän Pilvipolun Helmen Arwon ja isoisän Pihlajamäen Arwo-Merkin  mukaan eli hän on Pilvipolun Arwo Repolainen. Arwolla on masussa M-kirjain.

Pennut tottuvat lapsiin pienestä pitäen. Pieta käy katsomassa pentuja lähes joka päivä. Hän osaa käsitellä pentuja kauniisti ja rauhallisesti. 

Lisää näiden pentujen esiäideistä ja isistä voi lukea täältä 

Pilvipolun lapinporokoirat