Pennut ovat jo käyneet ulkona. Vähän outo ympäristö jännittää.
Olen piirrellyt pentujen sukutauluja. Arkistoista on löytynyt monenlaista tarinaa pentujen esivanhemmista.Pentujen nimet ajattelin poimia sukutaulusta.

Aila Korhonen, joka oli toinen Porokoiratutkimuksen (sukutaulussa lyhennetty Pkt) tekijöistä (1974-84), kertoi sukutaulussa olevista koirista. Mansin isänisänisä on Sahfi. Muistini mukaan Sahfi on myös Mansin emänisänisänisä eli Santun isä. Aila mainitsi Sahfista, että se teki elämäntyönsä Muonion paliskunnassa. Useammankin lausunnon perusteella oli palkisen paras porokoira monet vuodet. Aila halusi sen siitokseen, koska se oli todella viehko ja älykäs. Taempana sukutaulussa oleva Tilkku Raittijärveltä oli myös varsin maineikas porokoira ja hyvä periyttäjä. Yhteenvetona Aila toteaa omista kasvateistaan, että tässä on syntynyt useita sukupolvia koiria alkaen kuudesta koirasta: kanta-Pikestä, Jehusta, Karhu-Mustista, Tilkusta, Luuhkista ja Runnesta. Jehu oli työkoira. Karhu-Mustia ei paljon porotyössä käytetty eikä Runneakaan. Tilko ja Luuhki olivat ykkösluokan maatiaistyökoiria. Ailan mukaan niiden jälkeläisissä on viisitoista todella kovan luokan työkoiraa. Porokoiratutkimuksessa siitosvalinnan ainoa peruste oli osoitettu ansioituminen porotyössä. Nartulla se tarkoitti, että pentueveli osoitti kykynsä työssä. Narttupennut jäivät etelään sijoitukseen ja siitokseen.
Mansin suvussa esiintyvien Porokoiratutkimuksen suorien jälkeläisten , Aila Korhosen ja Helvi Tiisalan kasvattien, Tilkon, Santun, Siivin ja Pihkkan takaa löytyvät juuri nämä kuusi koiraa.
Lisäksi siinä on Cikin kautokeinoleinen, arvosettu porokoirasuku. Sen taustoista kertoi kautokeinleinen poromies Nils Peder Siri
matkakertomuksessani Cikin kotiseuduille. Cikin narttulinja menee suoraan Tromssan museon
täytettyyn porokoiraan
Pienen pikantin lisän siihen antavat pitkäkarvaiset porokoirien jälkeläiset (paimensukuiset lapinkoirat), jotka karvanpituuden perusteella rekisteröitiin suomenlapinkoiriksi.
Väittäisin, että missään muussa nykyisessä elossa olevassa siitoskykyisessä linjassa ei ole koottuna näin monimuotoisesti vanhaa maatiaiskantaista porokoirageenistöä.
Tuo sukutaulu on myös mielenkiitoinen tiivistelmä porokoirien historiaa ja vaiheikas kertomus siitä, miten monenlaisia polkuja saamelaisten porokoira on tullut etelään ja rekisteröity lapinporokoiraksi tai suomenlapinkoiraksi. Ja miten osa on jätetty rekisteröimättä. Jos historia kiinnostaa, voit lukea lisää kirjoittamastani
Porokoiran tarinasta .
Lisäyksiä: Tuija Rinne kertoi, että Tilkku oli myös Porokoiratutkimuksen koiria. Se on otettu rotuun Kemijärvellä ja on Kennelliiton rekisterissä Tilhku SF29505G/84, omistaja Isak (Isko) Juuso, Raittijärvi.
Historiapentujen isän Rannun suku taas edustaa vielä näihin päiviin jatkunutta poromiesten ja -naisten omaa porokoirakasvatusta.
 |
| Nasti leikkii poikansa Hipun kanssa. |
Rannun emä Nasti on Anni-Marja Vanhapihan narttu, josta pidin kovasti ja jonka takia kiinnostuin pennuista. Nasti on älykäs ja ystävällinen nyt noin 4 vuotias narttu.
Nastin isä on kylällä kovasti kehuttu, kuuliainen jo vanhempi porokoira Guuge, jonka omistaa poromies Antti Näkkäläjärvi. Guugen isä on Matti Proksin porokoira Skierri. Proksilta on tunnetusti tullut hyviä porokoiria Nastin emä on Tuomas Näkkäläjärven vilkas porokoiranarttu Sunna. Sunnaa on käytetty porotöissä. Rannun isä on nuori Musti. Musti on Iisko-Matti Näkkäläjärven porokoira. Mustin emä on samainen Sunna. Tämä vähän mietitytti. Mutta koska pennut vaikuttivat hyvin terveiltä ja elinvoimaisilta, uskalsin ottaa riskin, vaikka sukusiitosaste on korkea. Tuomas Näkkäläjärvellä oli itsellään Mustin veli Tsahpi porokoirana. Mustin isä on Mosku. Sen suku jäi epäselväksi. Se on kuitenkin muualta eli ei ole samaa sukua kylän koirien kanssa. Kuvia Rannun sukulaisista:
Näkkälän porokoiria
Tämän perusteellisen alustuksen jälkeen on hyvä antaa pennuille juhlavat nimet suoraan historiallisesta sukutaulusta
Tilko
Pilkki
Runne
Sahfi
Luuhki
Luuhki ja Tilko
Runne, Tilko ja Pilkki
Sahfi ja Luuhki
Kaikki pennut ovat varattu.