Poropaimennusta Aalistunturin juurella

Porokoirien työskentely ihmisen apuna poropaimennuksessa on sykähdyttävää yhteistyötä ihmisen, eläinten ja luonnon välillä. 

Minulle porokoiraharrastus on antanut paljon. Se on vienyt minut Lappiin tuntureille ja poroaidoille. On  ollut palkitsevaa nähdä, miten nuori poronhoitajasukupolvi on taas innostunut käyttämään koiraa  apunaan ja kaverinaan poronhoidossa. Pääsin kuvaamaan kevään päätapahtumaa Porokoirakerhon poropaimennuskisaa Tornionjokilaaksoon Kolariin. Ajelimme kapeaa hyvin aurattua metsätietä 13 km Karkulaisen aidalle, joka sijaitsee Aalistunturin lähellä. Komeat porot, naavaiset havumetsät ja kevään valo saivat kamerani laulamaan. 

Pilvipolun Velho-Tilko, katseessa tunturien poropaimenten viisaus paimensi poroja mallikkaasti sijoittuen 13/24.

Pakkaslaulun Tervastuli eli Ukko . Ukko oli 11/24.

Kokenut viime vuoden voittaja Suopunkitytön Pihkassa Poroon lähdössä innolla töihin . Rico toimi nollakoirana.

Pilvipolun Neakkel-Ránne tuli kilpailussa loistavasti kolmanneksi. Ránne on Maijan luottokoira Kuivasalmen paliskunnassa. 

 

Cierggis tuli Ruotsin puolelta kilpailemaan. Sijottui 9/24. Kaikkiaan työkoiria oli 16 eri puolilta poronhoitoaluetta. 

Kilpailun voitti Kiri eli Suopunkitytön Tossalooki ohjaajana Petteri Morottaja Muddusjärven paliskunnasta.

Kiitokset Kolarin paliskunta, porot ja Porokoirakerho!

Yö saaristossa lampaiden kanssa

Retkeilin yön yli Saaristomeren kansallispuistossa Konungskärin saaressa. Kesäkuisessa yössä minulla oli seurana saaren laiduntyötekijät, suomenlampaat. 

Lampaat toivottivat minut tervetulleiksi.

 Yövyin Metsähallituksen autiotuvassa. Montaakaan tuntia en malttanut nukkua. 

Meri oli tyyni ja laskeva aurinko maalasi maiseman väkevin vedon.

Kuvat palauttavat minulle elävästi mieleen muistot yli kymmenen vuoden takaa. Tunteeni ja elämäni oli silloin yhtä värikästä kuin kesäinen yö saaristossa. Olin rakastunut. Vaikka rakkaus oli yksipuolista ja päättyi surullisesti, olen onnellinen näistä muistoista. Onneton rakkaus on haikeaa elämän rikkautta. En olisi halunut jäädä kokematta.  

Metsän tummuus mulle tuokaa

Tuonne taakse metsämaan sydämeni halaa. Siell´on mieli ainiaan, sinne toivon salaa.

Vaikka polku pitkä on, kivinen ja kaita, korpi kolkko valoton, ei se mitään haitaa.

Kullan muoto muistossa on tiekin hauska aivan,

Kullan ääntä kuullessa jo unhottaapi vaivan. (kansanruno)

En ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa, ( Eino Leino)

Kuvat Sastamalan Ekojärveltä